Digitalisaation puhutaan haastavan sosiaali- ja terveyspalveluja sekä samalla tuovan mahdollisuuden tarkastella kokonaan uudenlaisia toimintamalleja. Itseäni terveysteknologian mahdollisuudet alkoivat kiinnostaa, kun mikään 50:stä erikoisalasta ei tuntunut täysin omalta.

Edellisvuonna yritin aktiivisesti etsiä alan koulutuksia ja mietin missä saisi jakaa ajatuksiaan innostuneiden koodarien ja pelialan ihmisten sekä yritysten ja lainsäädännön päälle ymmärtävien kanssa. Tuntui, että verkostoitumiseen lääkäri ei saa mahdollisuutta missään, muut varmaan joka päivä työssään. Osallistuin löytämiini terveysteknologian tapahtumiin, joista yhden kautta tehtiin tutustumisretki yrityshautomo Verticalin tiloihin. Myöhemmin sain kyselyä tulla pitämään lääkärivetoista työpajaa Upgraded Life Festivaliin (ULF) terveyteen liittyville startup-yrityksille.

ULF:ssa istuessani vartin pikameetingeissa startuppien kanssa huomioni kiinnittyi epäkohtaan. Startuppien suurin huolenaihe oli, miten päästä esittelemään tuotettaan terveydenhuoltoon, ja minä lääkärinä murehdin, oliko yksikään pohtinut tuotteen tarpeellisuutta työntekijän näkökulmasta. Emme ole tottuneet ”puolivalmiiseen”, ja koekaniinin rooli vakityön lisäkuormana ei houkuttele. Lisäksi tietysti vastuukysymykset on tärkeä nostaa esille esimerkiksi jotakin mittaavien laitteiden kohdalla, kun luotettavuudesta ei ole tehty riittäviä tutkimuksia. Startup-toimintakulttuuri on vieras kollegoille, mutta toisaalta, nyt olisi silmien avaamisen paikka. Markkinoinnin onnistuessa vastaanotoille tullaan kohta erilaisten mittarivempeleiden kanssa, ja lääkäri on vain ”tyhmä”, jos ei halua tulkita koneen dataa.

Koulutustapahtumissa tajusin kuinka paljon ihmisiä ja yrityksiä alalla pyöri, mutta lääkärit loistivat poissaolollaan. Uskon, ettemme vain tiedä ”alan” olemassaolosta eikä uudelle asialle ole koulutuksen järjestäjät osanneet hakea esimerkiksi houkuttelevia koulutustunteja erikoistumiseen, jotta työnantajat hyväksyisivät koulutukseen menon. Yksinkertaisesti, tieto ei kulje.

NLY:n valtuuskunnassa mietittiin, riittääkö lääkärin töitä kaikille tulevaisuuden lääkäreille. Alkuinnostuksessa terveysteknologiaan uudelleenkouluttautuminen kävi mielessä, mutta tajusin lääkärikoulutuksen olevan jo loistava pohja. Luulen, että emme rohkene hyödyntää tutkintoamme tarpeeksi laajasti. Muilla aloilla koulutus ei välttämättä vastaa lainkaan työtä, mutta työ tekijäänsä opettaa. Tällä hetkellä moni yrittää ratkaista terveydenhuollon ongelmia, mutta itse terveydenhuollon ammattilaisilta ei kukaan kysy mihin ratkaisuja toivotaan. Lääkärin työn konsepti voi tulevaisuudessa laajeta, ja pitäisi itse myös olla aktiivisesti luomassa uutta roolia.

Oulu onkin esimerkillisesti ottanut lääketieteen opetussuunnitelmaansa jo eHealthin (sähköiset terveydenhuoltopalvelut), jonka opetus on järjestetty yhdessä yritysten kanssa. Kuopio on edelläkävijänä perustanut Games for Health -konseptin yhdistääkseen pelialan ja terveyden. Tarvittaisiin myös kokeilukulttuuria ja tutkimusta rajatuissa sairaala- tai terveysasemaympäristöissä. Ilolla luinkin HUS:n testilaboratoriosta ja yksiköstä, jossa insinöörin ja lääkärin voimin kierretään kartoittamassa epäkohtia klinikoissa. Useinhan työtä helpottavat keksinnöt eivät ole mullistavia, kun vaan joku ne tekisi. Ongelmana näen, ettei rivilääkärillä ole aikaa kehittää tai suunnitella parannuksia pakkotahtisen työn vuoksi. Lisäksi terveydenhuollon henkilöstölle tarvittaisiin ideapajoja, joissa yritysten olisi mahdollista kysyä ammattilaisten mielipiteitä ja vastavuoroisesti ammattilaisten esittää toiveitaan ja ajatuksiaan tarpeista. HealthSPAn järjestämät Upgraded Life TALKS -tapahtumat sekä Helsinki Think Companyn seminaarisarja syksyllä Helsingin Biomedicumissa tuntuvat vastaavan haasteeseen. Uusille asioille kannattaa antaa mahdollisuuksia, vaikka perinteinen potilastyö tuntuisikin omimmalta.  

Veera Veromaa
omaa polkuaan etsivä yleislääketieteen erikoistuva ja tohtorikoulutettava