Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Lääkäri/Taiteilija
Etusivu > Lääkäri/Taiteilija

Lääkäri/Taiteilija

YEK-vaihetta tekevä Antti Junkkari on saanut perinteisen taidekoulutuksen Helsingin kuvataidelukiosta. Itä-Suomen yliopistosta keväällä 2017 valmistunut lääkäritaiteilija väittelee 2018 helmikuussa neurokirurgialta, aiheena iNPH-muistisairautta sairastavien elämänlaatu.

Erikoistuvana lääkärinä Antti aloittaa syksyllä neurokirurgialla. Työkokemukset ovat löytäneet tiensä aiheiksi töille, vaikka teosten tuotantotahti onkin harventunut muutamaan teokseen vuodessa. Ammatillisesti on Antilla suunnitelmissa yhdistää kliinikon ja tutkijan ura, tavoitteena myös post-doc Yhdysvalloissa kahden vuoden kuluttua.  

Eräs erityisesti taiteelliseen työhön innostanut kokemus oli Ugandassa FiMSIC-vaihto Kampalan Makere-yliopiston Mulago-sairaalassa. Antti kuvaa kokemusta valtavan hienoksi. Yale-yliopiston professori Majid Sadighin osastokierrolla hän pääsi näkemään ensi kertaa jäykkäkouristuspotilaan, skistosomiaasin, elefanttitaudin ja AIDS-potilaan aivoihin levinneen vesirokon. Professorin elävät kuvaukset loisten eriskummallisista ja mielenkiintoisista elinkaarista innoittivat mm. skistosomiaasi-työhön.  

Kysyttäessä taidevaikutteista mainitsee Antti luonnollisesti Johannes Sobottan ja Frank Netterin – heidän teoksiaan hän esittelee viikoittain potilaille. Nykytaitelijoista Anna-Maija Rissanen tulee esille suurena vaikuttajana.  

”Taide ja lääketiede täydentävät toisiaan” toteaa Antti, taiteen tekeminen on kuin yksi työkalu ajattelun ja oppimisen työkalupakissa. Taiteen lasien läpi katsoessa avautuu uusia mahdollisuuksia ymmärtää kulttuuria ja historiaa, aivan kuin kieliharrastuksen kautta.