”Ensimmäiset kaksi vuotta lääketieteellisessä oli kuin suhteen alkuhuumaa. Hirveästi tekemistä, menemistä ja nähtävää. Olin heti satasella mukana kaikessa, mitä lääketieteen opiskelijan arkeen kuului, mutta seinä tuli vain jossain vaiheessa vastaan. Minäkuva ei ollut vielä tällöin tarpeeksi realistinen ja ideaaliminä oli vain yksinkertaisesti paljon enemmän aikaansaava”, tuore lääketieteen lisensiaatti Karel Liinaharja avaa kokemuksiaan loppuunpalamisesta.
Suorittaminen muuttui yhtäkkiä selviytymiseksi ja tukiverkkoihin tukeutumiseksi. ”Olin onneksi siinä määrin etuoikeutettu, että ystävät ympärillä tukivat ja opinnot joustivat. Pystyin keskittymään toipumiseen, eikä tästä rankaistu”, Karel kertoo.
Karel Liinaharja, 33, on loppuvuodesta 2022 valmistunut lääketieteen lisensiaatti, jolla haaveissa siintää ura nuorisopsykiatrina. Hakemus on vetämässä koulutusoikeutta varten HUSiin, joskin arki pyörii tällä hetkellä puolison ja reilun kuukauden vanhan pienokaisen ympärillä Mikkelissä. Terveyskeskuspalveluja hän suorittaa Juvalla, jossa mielenkiintoa riittää myös somatiikkaan ja samalla ajateltavaa riittää myös nykylääketieteen tilasta.
”Mitä enemmän tutkitaan ja halutaan voida hyvin, niin sitä enemmän löydetään myös korjattavaa”
”Mitä enemmän tutkitaan ja mitä enemmän halutaan voida hyvin, niin sitä enemmän löydetään myös korjattavaa. Ihmisinä olemmekin yhä entistä enemmän tietoisia itsestämme elintason kasvaessa. Tiettyjen sairausryhmien esiintyvyys ei välttämättä ole sinänsä muuttunut ajansaatossa, mutta havaitsemme ja osaamme kategorisoida ne paremmin. Yksilön ei myöskään tarvitse tyytyä pahaan oloon, kuten ehkä aikaisemmin, mikä on hyvä asia”, Karel pohtii.
Työssä ja elämässä hänellä on myös antaa tilaa ontologialle eli olevaisuuden opille, joka on kenties myös pohjasyy sille, miksi lääketiede ja erityisesti psykiatria kiinnostaa: ”Tietoisuuden kanssa pitää työskennellä, vaikka tätä ei tunneta vieläkään kovin hyvin. Jos karkeasti yksinkertaistaa, niin tiedämme hyvin, miksi sydän pumppaa, keuhkot täyttyvät ilmalla ja suoli toimii. Aivotkin ovat lopulta iso kimpale hermosoluja ja verisuonia. Tietoisuudesta ja persoonan perimmäisestä olemuksesta ei kuitenkaan tiedetä samalla tavalla ja tämä tekee siitä mielenkiintoista – joskin samalla myös turhauttavaa.”
Palanut käsi on paras opettaja
”Loppuunpalaminen tapahtui onneksi opiskeluaikana näin jälkikäteen ajatellen. Tällöin ei vielä ollut esimerkiksi perhettä tai vakituista työsuhdetta kuten nyt. Vaikka eihän loppuunpalamiselle täydellistä aikaa ole”, Karel pohtii. Hän ei myöskään ole kokemuksensa kanssa yksin. Lääketieteen opiskelijoiden jaksamista on kartoitettu edellisen kerran viime syksynä Lääkäriliiton opiskelijatutkimuksessa, jossa kerättiin kokemuksia kesätöissä lääkärin sijaisena työskenneiltä. (1) Työn henkistä rasittavuutta koki kandeista noin 40 % melko usein tai jatkuvasti. Lisäksi työssä jaksamista on kartoitettu vuosittain NLY:n koulutuspaikkakyselyssä (2), jossa vuonna 2021 43 % tunsi itsensä lopun uupuneeksi työssään useammin kuin kerran kuussa.
Työn henkistä rasittavuutta koki kandeista noin 40 % melko usein tai jatkuvasti
Tärkeiden ystävien lisäksi yhdellä erityisellä henkilöllä on ollut Karelin toipumisessa tärkeä rooli: ”Puolisoni on vaikuttanut minuun yksittäisenä ihmisenä eniten ja olen tästä hänelle hyvin kiitollinen. Hän on auttanut minua tutustumaan itseeni entistä paremmin, ja teemme toisistamme joka päivä parempia. Tämä ei siis tarkoita sitä, että yrittäisimme aktiivisesti muuttaa toisiamme, vaan olemme toistemme tukena, kun sitä tarvitaan ja kerromme avoimesti, mitä toisessa näkee. On valtavan haastavaa olla toiselle hyvä ja samalla rehellinen”, hän kertoo kiitollisena.
Nyt myös tuoreen isyyden kautta elämään löytyy uusia asioita, joista voi olla valtavan onnellinen. ”Onhan tämä siis hienoin asia, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Pitää vain toivoa, että suutarin lapsella on kengät ja nuorisopsykiatrin lapsi voi hyvin. Tämän vuoksi haluaisin siirtää kaiken hyvän, mitä olen saanut itse lapsena eteenpäin”, Karel kertoo hymyillen.
”Kun on nyt henkilökohtainen pilkahdus isyyteen, niin vanhempien huolien mentalisointi on helpompaa”
Työpaikalle saapuessa tulee jo ikävä pienokaista ja myös suhtautuminen kohtaamisiin on muuttunut. ”Kun on nyt henkilökohtainen pilkahdus isyyteen, niin vanhempien huolien mentalisointi on helpompaa. Joskus asiat voivat kuitenkin tulla liiankin lähelle, jos tilanne muistuttaa jotenkin omasta perheestä”, Karel kertoo.
Karel tuo samalla myös esiin tietynlaista häpeää omasta asemastaan lääkärinä, mikä mahdollistaa perheen priorisoinnin työnteon edelle: ”Olen kiitollinen omalle ammatilleni, että pystyn tarvittaessa downshiftaamaan. Puolisokin voisi halutessaan olla kotona vuosia ja silti suhteellisen pienellä työpanoksella saisin myös itse olla läsnä lapsen arjessa ja nauttia hänen kasvustaan. Tätä en ota itsestäänselvyytenä ja tunnistan myös tämän etuoikeudeksi elämässäni.”
Tällä hetkellä pitkäaikaisessa työsuhteessa ja täyttä työviikkoa tekevä Karel aikookin seuraavana kesänä käyttää kolmetoista viikkoa vanhempainvapaalla. Myös jatkossa prioriteetit ovat hänellä selkeät: ”Olen ensisijaisesti isä, sitten puoliso, kolmantena ystävä ja sitten vasta lääkäri.”
Mielenkiintona nuorisopsykiatria ja maailma ympärillä
Kerran kuussa Karel asettuu psykiatrian etupäivystäjän rooliin Mikkelin uudessa Mielen ja kuntoutuksen talossa. Psykiatrialla hän on viihtynyt jo pidemmän aikaa, ja tämä myös osittain pidensi opintoja reiluun kahdeksaan vuoteen, kun kandin oli helpompi eksyä klinikkaan kuin takaisin opintojen pariin. ”Eihän se valmistuminen ollut lopulta kiinni kuin englannin kurssista”, hän naurahtaa.
Moision psykiatrisessa sairaalassa vierähti opintojen loppuvaiheen aikana lähes kaksi vuotta
Historiallisessa Moision psykiatrisessa sairaalassa vierähti opintojen loppuvaiheen aikana lähes kaksi vuotta täysiaikaisena osastonlääkärin viransijaisena. Erityisesti miellyttävä työyhteisö ja osastonylilääkärin vankkumaton tuki ruokkivat Karelille ominaista halua tutkia ja ymmärtää maailmaa hänen ympärillään. ”Lapsuudesta tämä into varmaan kumpuaa. Pienenä kyselin hirveästi ja joskus sain suoraankin vastauksia, mutta vähintään ohjattiin etsimään itse tietoa. Muistan, kuinka kysyin isältäni, miksi muurahaisilla on kuusi jalkaa. Eihän siihen vastausta ollut, mutta selvitimme yhdessä”, Karel muistelee.
Vaikka vastauksiin asti ei päästäisi, saattaa itse keskustelu opettaa jotain
Hän haluaakin muistuttaa, että kun on kysymyksiä, niin on yleensä myös vastauksia. Myös vaikka vastauksiin asti ei päästäisi, saattaa itse keskustelu opettaa jotain: ”Opiskeluaikoina kaverit halusivat aina keskustella ja pohtia asioita. Porukka oli myös avarakatseista ja ympäristö olikin otollinen oppimiselle.”
Tietynlainen lapsenomaisuus on myös siirtynyt aikuisuuteen, jossa ”naiivi idealismi” suuntasi jopa ajatuksia erikoisalasta opintojen aikana: ”Halusin alun perin lastenlääkäriksi, koska tunsin itseni niin ’lapsenmieliseksi’. Lapset ovatkin ihailtavan mielikuvituksellisia ja seikkailunhaluisia.”
Erityisesti tutkimuskentällä häntä kiinnostaa psykiatrinen ennaltaehkäisy, jotta vältytään tarpeettomalta erikoissairaanhoidon kuormitukselta
Nuorisopsykiatria valikoitui kuitenkin erikoisalaksi vuorovaikutuksen paljouden ja mielenkiintoisten tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Erityisesti tutkimuskentällä häntä kiinnostaa psykiatrinen ennaltaehkäisy, jotta vältytään tarpeettomalta erikoissairaanhoidon kuormitukselta.
”Osastohoidossa näemme yleensä juuri pahan olon kertymisen lopputuloksen. Voitaisiinko potilasta siis hoitaa jotenkin paremmin jo ennen kuin tilanne kriisiytyy? Lääkkeellisestä hoidosta saadaan paljon tukea hankalissa tilanteissa, mutta myös lääkkeettömiin hoitoihin tulisi keskittyä, vaikka nämä saatetaan joskus rinnastaa ei-lääketieteellisiin hoitoihin. Kyllä hoito kuitenkin perustuu pitkälti tutkittuun tietoon – myös psykiatrialla”, Karel sanoo.
Vuorovaikutus potilaan kanssa ja siitä syntyvä ymmärrys on erikoisalan keskiössä
Psykiatriaa kohtaan onkin erikoisalana hänen mukaansa paljon ennakkoluuloja ja se voidaan kokea pelottavana, omituisena ja jopa luoksepääsemättömänä. Osasyyksi tälle hän nostaa jo perusopetuksessa mahdollisesti syntyvät virheolettamukset: ”Olen huolissani, miten psykiatria saattaa näyttäytyä opiskelijalle pelkkinä diagnooseina tai sairauskokonaisuuksina. Vuorovaikutus potilaan kanssa ja siitä syntyvä ymmärrys on kuitenkin erikoisalan keskiössä. Lääketieteen perusopetuksen pitäisikin pystyä motivoimaan psykiatrialle hakeutumiseen tai edes kokeilemaan erikoisalaa opiskelujen aikana tai viimeistään työelämässä.”
Alalla on hyvä moniammatillinen työyhteisö ja vuorovaikutuksen korostuminen heijastuu myös työilmapiiriin
Psykiatrian tulevaisuuden hän näkee kuitenkin valoisana, vaikka tällä hetkellä erikoislääkärien määrä näyttää olevan uhkaavasti romahtamassa. ”Tilanne on nyt mitä on, mutta usko riittää kysynnän ja tarjonnan lakiin. Alalla on yleisesti hyvä moniammatillinen työyhteisö ja vuorovaikutuksen korostuminen heijastuu myös työilmapiiriin. Jos miettii vielä teknologian kehitystä ja erityisesti tekoälyä, niin uskon, että ihmistä ei voida korvata täysin, mitä tulee psykiatriaan. Robotti ei siis todennäköisesti vie työtäsi”, hän vinkkaa.
Suuremmaksi huoleksi hän kuitenkin nostaa yleisen terveydenhuollon tulevaisuuden. ”Terveydenhuolto on palvelu, jota ei voi jättää käyttämättä ilman merkittävää haittaa itselle. Niin kauan, kun palvelu toteutetaan verovaroin, kannan huolta siitä, miten varat kohdennetaan, jotta ei syntyisi merkittävää ohivuotoa”, Karel tähdentää, ”Jos tietäisin tähän vastauksen, niin hakeutuisin varmaankin politiikkaan. Obi-Wan Kenobia lainatakseni: ’I’m not brave enough for politics.’ Hatunnosto kuitenkin kaikille keskusteluun ja päätöksiin osallistuville. Totuus tähänkin varmasti löytyy eri osapuolten välisestä dialogista”.
Tasapainoinen arki motivoi
Harrastuksista kysyttäessä Karel silminnähden innostuu: ”Arjessa on hyvä olla myös aikaa ihan kaikelle muulle! Jo vuosia olemme pelanneet muutaman lääkisystävän kanssa DnD:tä (Dungeons & Dragons -roolipeli), joka tarjoaa mukavaa sosiaalista tekemistä ja pystyy päästämään mielikuvituksen valloilleen. Tätä voisi kutsua tietynlaiseksi eskapismiksi.”, Karel naurahtaa.
Eskapismin piiriin Karelin arjessa voisi laskea myös erilaiset rakennusprojektit, jotka ovat tulleet harrastuksiin mukaan omakotitalon myötä. Kaiken kaikkiaan hänen arkeaan voisikin kuvailla sosiaalisuuden tiivistymäksi. ”Jos saisin itse päättää, niin ei ovessa ei olisi lukkoa ja kahvipannu olisi aina lämpimänä vierailijoita varten. Vaikka emme olisi kotona, niin ystävät voisivat silti piipahtaa käymään”, hän haaveilee. Osoitus tästä vieraanvaraisuudesta on myös nähty kahtena edellisenä vuotena, kun hän on isännöinyt kesäsitsejä paikallisille kandeille ja erikoistuville.
Liikunta arkeen tulee pääasiassa koiran ulkoilutuksesta, eikä tarvetta sen kummemmin lenkkipolulle ole: ”En koe, että henkilökohtaisesti saan lenkkeilystä tarpeeksi endorfiinejä. Voisi tiivistää, että laiska ihminen käy koiran kanssa juoksulenkillä, niin ei tarvitse erikseen mennä. Ulkoinen motivaattori siis tässä tapauksessa toimii”, Karel kertoo.
”Tietynlaista tasapainoa tässä vielä yritän löytää, ettei menisi vapaa-aikaa liikaa suorittamiseen”
Lisäksi luovuus on ollut aina ollut tärkeä osa Karelin arkea, mikä näyttäytyy nykyään maalaamiseen, piirtämisen ja grafiikan teon muodossa. Lista erilaisista arjen harrastuksista voi tuntua äkkiseltään pitkältä, mutta samalla Karel haluaa vielä muistuttaa, että tähän ei liity paineita suorittamisesta vaan suurin osa tekemisestä on sisäisen motivaation tulosta. ”Tietynlaista tasapainoa tässä vielä yritän löytää, ettei menisi vapaa-aikaa liikaa suorittamiseen. On hyvä myös jättää arjessa tyhjää tilaa puolison jalkojen hipsuttamista varten ja suoratoistopalveluiden katsomiseen”, hän täydentää.
Työnteon ihana yksinkertaisuus?
Tulevaisuuden suunnitelmista kysyttäessä Karel keskeyttää haastattelijan ”ylilääkäri, professori Liinaharjan” kohdalle: ”Ylilääkärin tai professorin titteli on silleen hirveen ’wau’ ja siisti juttu, mutta väittäisin, että ainoa, joka kärsisi enemmän, siitä jos olisin ylilääkäri, olisi alaiseni. Se olisi valtava tragedia, jos siihen asemaan päätyisin. Professori minusta voisi tulla vain, jos halutaan hajamielisen professorin arkkityyppi”, hän tuumailee.
Karel onkin joutunut pohtimaan paljon omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan aikaisemmat haasteet huomioiden. Hän myös tunnustaa rehellisesti, että usean asian tekeminen samaan aikaan ei hänelle sovi ja myös terveyskeskustyössä tietyt työskentelyn apuvälineet ovat elinehto: ”Teen usein tarkistuslistoja, joita sitten käyn ennen kotiinlähtöä läpi, jotta kaikki tuli varmasti tehtyä. Varaan myös itselleni aikaa ja teen tarkkoja muistiinpanoja, jotta korttitalo ei pääse kaatumaan ja lumipallo vyörymään. Yritän siis keskittää omaa toiminnanohjaustani työssäni, eikä tämä välttämättä onnistuisi yhtä hyvin johtotehtävissä, joissa voi tulla yllättäviäkin käänteitä eteen työpäivän aikana”.
”Olen sen verran nykyaikainen, että elämä kyllä voittaa työnteon”
Myös arjen tasapainottaminen tulee samassa yhteydessä jälleen puheeksi: ”Olen sen verran nykyaikainen, että elämä kyllä voittaa työnteon. Mutta tähänkin aiheeseen liittyy paljon polarisoitumista ja mustavalkoisuutta. Helposti voi leimautua jonkun silmissä vätykseksi, jos haluaa tehdä neljä päivää viikossa töitä ja työolosuhteetkin pitäisi olla vielä inhimilliset. Toisaalta joku voi tehdä yli kahdeksankymmentä tuntia töitä viikossa ja silti itse nauttia siitä. Asiat eivät ole vain nollia tai ykkösiä vaan skaala, jossa asioita arvotetaan eri tavalla.”
Lisäksi hän nostaa esille, että työnteolla voi olla eri motivaatioita, mutta lopputulos voi silti olla hyvinkin samanlainen kokonaisuuden kannalta. ”Töitä voi kärjistetysti tehdä puhtaasti muun muassa rahan, arvostuksen tai hyväntekemisen näkökulmasta. Suurinkaan altruisti ei voi kuitenkaan tehdä hyvää, jos itse järjestelmä ei tue tasapuolista ja tasa-arvoista terveydenhuoltoa. Jos taas systeemi rakentuu näiden arvojen ympärille, niin myös itsekeskeinen työntekijä päätyy edistämään kaikkien hyvää”, Karel summaa ajatuksiaan.
Medice, cura te ipsum
Lopuksi Karel haluaa vielä muistuttaa, että kiire ei ole mihinkään. ”Elämässä ollaan valmiita vasta, kun se on ohi.”, Karel hymähtää ja lisää vielä, ”Medice, cura te ipsum eli ’lääkäri, paranna itsesi’ – itsestään huolehtiminen on myös ympärillä olevista ihmisistä huolehtimista” Hieman kliseiset loppukaneetit naurattavat myös Karelia, mutta näihin asioihin koko haastattelu lopulta tiivistyy. Loppuunpalaneesta kandista onkin kasvanut perheestä, ystävistä ja työstään välittävä lääkäri.
Ennen kuin haastattelun pääsee loppumaan, niin Karelille muistuu vielä mieleen viimeinen asia: ”Ainiin… ja tietysti äidille terveiset”.
Teksti: Lassi Karppi
Kuvat: Otso Heinonen
Lähteet:
1) Opiskelijatutkimus 2022, Lääkäriliitto, https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/tutkimus/ammatillinen-kehittyminen/ (luettu 7.3.2023)
2) Koulutuspaikkakysely 2021: Työympäristö, Nuorten Lääkärien Yhdistys, https://www.nly.fi/kysymyskohtaiset-tulokset-2021/#ty%C3%B6ymp%C3%A4rist%C3%B6 (luettu 7.3.2023)