”Lääkäri ei voi johtaa ilman, että hän nimenomaisesti kouluttautuu tehtäväänsä. Lääketieteen osaamisen lisäksi johtajan on ymmärrettävä julkisen sektorin toimintaa ja ennen muuta sen rahoittamisen pulmat. Hänen täytyy tuntea hoitomenetelmien valinnan perusteet ja niiden a priori arvioitu kustannusvaikuttavuus. Joka ainoaan hoitopäätökseen liittyykin kolme erillistekijää: tieto, raha ja etiikka.”
Terveyssektorin johtamispulma näyttää pulpahtavan kovin säännöllisesti otsikoihin. Olen itse ollut joissakin johtamistehtävissä viimeisten 30 vuoden ajan ja opettanut aktiivisesti johtamisen eri osa-alueita vuodesta 1990. Kiteytän teesini muutamaan ja perustelen ne lyhyesti.
- johtaminen on eri asia kuin hallinnointi; edellisessä on kysymys jatkuvan ja välttämättömän toiminnallisen muutoksen hallitsemisesta, jälkimmäisessä toimimisesta pykälien ja statuuttien mukaan. Edellisessä otetaan riskiä, jälkimmäisessä kartetaan riskiä. Koska koko hyvinvointijärjestelmämme on nopeassa murroksessa, aika on nyt johtamisen eikä hallinnoinnin.
- johtaminen on terveydenhuollon laadun jatkuvaa ja tavoitteellista parantamista. Poikkeuksena melkein kaikesta muusta toiminnasta työmme laatu ei ole potilasasiakkaamme määriteltävissä. Potilas ei kykene aina erottamaan hyvää hoitoa edes puoskaroinnista, kuten ns. valelääkäriesimerkit osoittavat. Laadulla onkin peräti kuusi, osittain keskinäisesti ristiriitaista ulottuvuutta. Sitä vastaten lääkärijohtaja laatua edistäessään joutuu aina tasapainoilemaan maksajan ja potilaan intressien välillä. Ellei lääkärijohtaja tajua tätä tai halua elää elämäänsä puun ja kuoren välissä, hän voi keskittyä potilaiden hoitamiseen.
- lääkärijohtajuuden vahvin peruste liittyy koko järjestelmän tärkeimpään kustannusajuriin eli lääkärin kynään. Sillä kohdennetaan terveyssektorin kokonaiskustannuksista noin 70 prosenttia, loppu on poliittisia investointipäätöksiä ja hoivatyön johtamista. Investoinneissakin lääkärillä on usein esittelijän asema ja vastuu, hoivatyössä lääkäri toimii parhaiten konsulttina.
- Oikea kohdentaminen edellyttää tavoitteen asettamista ja sen muuttamista mitattavaksi. Hoitavan sektorin tavoitteena on tuottaa maksimaalinen määrä yksilön pärjäämistä niillä voimavaroilla, jotka itse olemme välillisessä demokraattisessa järjestelmässä kohdentaneet terveyspalveluihin. Mittaaminen edellyttää, että me jatkuvasti etsimme parempia keinoja terveystuloksen määrittämiseksi. Emme itse asiassa ole palvelualalla vaan investoimassa rajallisia voimavaroja yksilön pärjäämiseen. Johtajan toimenkuvaan ei kuulu ruikuttaa voimavarojen niukkuutta vaan tehdä parhaansa ja näyttää jatkuvasti uskottavaa esimerkkiä omalla asenteellaan ja työllään.
Johtajuuteen kouluttauduttava
Jo näiden tekijöiden perusteella on selvää, ettei lääkäri voi johtaa ilman, että hän nimenomaisesti kouluttautuu tehtäväänsä. Lääketieteen osaamisen lisäksi johtajan on ymmärrettävä julkisen sektorin toimintaa ja ennen muuta sen rahoittamisen pulmat. Hänen täytyy tuntea hoitomenetelmien valinnan perusteet ja niiden a priori arvioitu kustannusvaikuttavuus. Joka ainoaan hoitopäätökseen liittyykin kolme erillistekijää: tieto, raha ja etiikka. Eettinen näkökohta korostaa sitä, että yhdelle potilaalle annettu hoito on pois joltakulta toiselta.
Kaiken hoidon tuottama rajahyöty on vähenevä. Tämä puolestaan edellyttää perehtymistä toiminnan kustannusrakenteeseen ja tämä taas sisäisen laskentatoimen perusteiden tuntemista. Lääkärijohtajan on käsitettävä, että tietotekniikkaa muokkaa seuraavina vuosikymmeninä kaikkein vahvimmin sekä terveyssektorin järjestelyjä että johtamiskulttuuria. Johtajan on koko ajan oltava selvillä siitä, missä ollaan, minne ollaan menossa ja miksi. Lääkärijohtajan on perehdyttävä sairauden ja terveyden perustekijöihin, kuten syrjäytymiseen, työttömyyteen ja päihdeongelmiin, koska nämä sitovat tavattoman suuren osan terveyssektorin voimavaroista.
Tärkeimpiin johtajan ominaisuuksiin kuuluu kyky vaikuttaa toisiin alaisiin niin, että he osallistuvat välttämättömään muutokseen. Johtajan on kyettävä kirvoittamaan organisaationsa luovuus, hallittava sen hiljainen tieto, kyettävä estämään ja ratkomaan ihmisten välisiä konflikteja. Kaikki tämä edellyttää suullisen ja kirjallisen ilmaisun hallitsemista. Tätä johtaja ei voi delegoida kenellekään.
Lääkärijohtajan huomattava tuki on hänen nauttimansa ammatillinen arvonanto. Johtajaksi ei enää voida ajautua taikka meritoitua pelkkää tieteellistä työtä tekemällä. Vielä vähemmän poliittisen puolueen jäsenkirja voi avata tietä johtajalle.
Kuten ystäväni Mats Brommels on sattuvasti sanonut, lääkäri on ihmistuntemuksen ja kauaskantoisten ratkaisujen akateemisesti koulutettu ammattilainen. Miksipä hän ei siis voisi johtaa myös terveyssektoria? Kansainväliset tutkimukset osoittavatkin, että lääkärijohtajuus alkaa saada pitkään kaipaamaansa nostetta.
Martti Kekomäki
Terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori