Lääketieteen filosofian ja etiikan tuore professori Pekka Louhiala muistuttaa, että lääketiede on täynnä arvovalintoja myös tavallisessa arjessa, ei vain kriisitilanteissa. Hän toivoisi, että tulevat lääkärisukupolvet olisivat niin tiedolliset kuin emotionaaliset rajansa tunnistavia lääkäreitä, jotka saavat potilaan tuntemaan, että häntä on kuultu.
Uuden koronaviruksen aiheuttama pandemia nosti lehtien otsikoihin huolen tehohoitopaikkojen riittämättömyydestä ja tiettyjen potilasryhmien sulkemisen tehohoidon ulkopuolelle. Mediassa uutisoidut näkökulmat ovat kuitenkin vain yksi, hyvin kapea osa-alue lääkärin ammattiin kuuluvasta eettisestä pohdinnasta. Lääkärin etiikka ei kuulu vain kriisitilanteisiin vaan on osa päivän jokaista kohtaamista ja päätöstä. Nuori Lääkäri -lehti haastatteli koronakriisin keskellä lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhialaa lääkärin etiikasta.
Innolla kohti uutta
Pekka Louhiala aloitti helmikuun alussa Suomen ensimmäisenä lääketieteen filosofian ja etiikan professorina. Professuuri on Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön lahjoituksen mahdollistama kolmevuotinen pesti Tampereen yliopistossa. Tuore professori on jo päässyt hyvään vauhtiin uudessa tehtävässään.
”Olen innoissani kuin pikkupoika uudesta lelusta! Aloitin helmikuussa, ja paljon on jo ehditty sopia opetuksia, syventäviä opintoja ynnä muuta. Koronakevät on tarkoittanut operoimista kotikonttorilta, mutta ei ole sinänsä työtä merkittävästi haitannut.”
Myös tuleville vuosille Pekalla on haaveita: ”Toivon voivani pitää ensi talvena kurssin, jossa olisi useiden alojen opiskelijoita terveyteen ja sairauteen liittyvien filosofisten kysymysten äärellä. Seuraava kirja on myös työn alla ja sitä seuraavakin jo ajatuksissa. ” Pekka Louhialaa kuunnellessa syntyy vaikutelma, että kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon lääketieteen filosofian ja etiikan saralla.
Takaisin tuttuun järvimaisemaan
Nuoren Pekka Louhialan tie vei Hämeenlinnassa vietetyn lapsuuden jälkeen Tampereelle, jossa hän suoritti lääketieteen perusopinnot ja erikoistui tämän jälkeen vielä lastenlääkäriksi. Oma erikoisala löytyi kohtalaisen helposti: kiinnostus pediatriaan alkoi jo lääkisopintojen aikana. Alan valinta varmistui ensimmäisenä kesänä lastentaudeilla työskennellessä. Väliin mahtui kuitenkin terveyskeskuspalvelut ja muutama kokeilu eri aloilla sairaalalääkärinä. Miksi erikoisalaksi valikoitui juuri pediatria?
”Pediatrin paras ystävä on lasten spontaani taipumus parantua. Yhä edelleen kontakti lapseen tuottaa iloa, oli sitten kyseessä hymyilevä parikuinen vauva, ujosteleva taapero tai jurottava esiteini”, Pekka toteaa ja jatkaa: ”Toki sitten suru lapsen vakavan sairauden äärellä on suurta ja elämän epäoikeudenmukaisuus raastavaa.”
Pekka tekee edelleen kliinistä lääkärintyötä keskimäärin hieman alle yhden päivän viikossa. ”Vaikka potilaat ovat lapsia, niin pediatri hoitaa yhtä lailla vanhempia. Monesti tärkein asia onkin vanhempien huolen poistuminen tai ainakin lievittyminen. Turhia käyntejä ei ole”, Pekka muistuttaa.
Lääketieteen tohtoriksi Pekka väitteli epidemiologiasta Helsingin yliopistosta, jossa hän myös myöhemmin toimi lähes 20 vuoden ajan yliopistonlehtorina. Vaikka työpaikka oli pitkään Helsingissä ja nykyisin Tampereella, on koti löytynyt jo viidentoista vuoden ajan Hämeenlinnasta: ”Katselen kotini ikkunasta nyt samaa linnaa ja järvimaisemaa, joita katselin koko lapsuuteni ja nuoruuteni”, Pekka kertoo.
Lääkärin identiteettiin istutettu filosofi
Kuinka lääkäristä sitten oikein tuli filosofi? Vai tuliko filosofista lääkäri?
”Ihmisen elämänpolku on lukuisien sattumien jatkumo, ja eräs varhainen sattuma oli meneminen uteliaisuudesta filosofian luennoille jo ennen lääketieteen opintoja. Vaikka lääketieteestä tuli elämänura, filosofia jäi sivupoluksi, joka sitten myöhemmin määritteli uraani hyvin perusteellisestikin”, Pekka muistelee.
”Eräänlaisena harrastuksena suoritin Tampereen yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon, mihin meni kaikkiaan 14 vuotta. Kun olin jo valmis lastenlääkäri ja lääketieteen tohtori, hakeuduin osa-aikaiseksi lääketieteen filosofian ja etiikan jatko-opiskelijaksi Walesin yliopistoon Swanseaan, jossa väittelin vuonna 2002. Vuodet osa-aikaisena etäopiskelijana Walesissa olivat intellektuaalisesti ehdottomasti merkittävin vaihe ajatteluni kannalta.”
Pekka määrittelee kuitenkin itsensä lääkäriksi ennemmin kuin filosofiksi: ”Identiteettini on vahvasti lääkärin identiteetti, mutta sisälläni asuva filosofi kyselee jatkuvasti kysymyksiä, joista osa sitten tulee ulos artikkeleina, kirjoina, luentoina ja muilla tavoin.”
Pidetty opettaja
Pekka Louhiala aloitti Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorina vuonna 2002, väiteltyään samana vuonna Walesin Yliopistosta filosofian tohtoriksi (Doctor of Philosophy, PhD). Yhteensä hän ehti opettaa Helsingin yliopistossa nuoria lääkäreitä 18 vuoden ajan. Näihin vuosiin mahtui lukuisia luentoja lääketieteen etiikkaan ja filosofiaan liittyen.
Jos professori kuitenkin saisi pitää vain yhden luennon lääketieteen opiskelijoille, hän puhuisi arvoista ja tosiseikoista sekä varsinkin niiden erottaminen tärkeydestä. ”Tiede on kuin kartta: se kertoo missä mitäkin on, mutta se ei kerro minne pitäisi mennä”, Louhiala kiteyttää.
Plasebosta
Tänä keväänä on ehtinyt tapahtua paljon myös Pekka Louhialan elämässä. Uuden työn lisäksi hän on julkaissut kirjan: Placebo Effects: The Meaning of Care in Medicine. Ajatus kirjasta sai alkunsa jo noin 20 vuotta sitten Valamon luostarissa.
”Tärkeä virike kirjaan oli hyvän ystäväni, kollega Raimo Puustisen yksittäinen lause. En muista edes, mikä oli varsinainen keskustelun teema, mutta Raimo lausui keskustelussa suunnilleen näin: Ei plasebovaikutuksessa ole mistään ihmeellisestä kysymys. Se on potilaan kokemus hoidetuksi tulemisesta”, Pekka muistelee ystävänsä sanoja, ja jatkaa: ”Tästä lauseesta lähti se polku, joka johti syvälle plasebovaikutusta koskevan tutkimuksen syövereihin ja lopulta kirjaan.”
Mistä tuore kirja sitten kertoo? ”Kirjani keskeinen teema on saada tolkkua siitä käsitteellisestä sekamelskasta, joka plaseboon ja plasebovaikutukseen liittyen vallitsee. Sekamelska ilmenee laajasti myös tieteellisessä kirjallisuudessa, tyypillisenä esimerkkinä se, että plasebon käyttö ja plasebovaikutus sekoitetaan keskenään. Jälkimmäinen kun ei juurikaan liity edelliseen”, Pekka Louhiala taustoittaa.
”Tästä taas tullaan toiseen kirjan teemaan, joka on se, että ”plasebovaikutus” on huono nimitys laajalle joukolle ilmiöitä, jotka pohjimmiltaan liittyvät (hyvään) hoitosuhteeseen.” Pekalla on kirjan aiheeseen liittyen myös terveisiä nuorille lääkäreille: ”Hyvät ja pitkäaikaiset hoitosuhteet kunniaan!”
Besserwisser-mentaliteetti tekee surulliseksi
Elämme juttua kirjoitettaessa niin kutsuttua ”korona-kevättä”, kevättä, jonka varmasti kaikki tulevat muistamaan pelon ja epävarmuuden sävyttämänä ajanjaksona. Lääkärit eivät ole säästyneet näiltä tunteilta – enemmänkin päinvastoin. Keskustelua on käyty sekä julkisesti että profession sisällä niin tehohoitokapasiteetista, hoidonrajauksista kuin suojavarusteiden riittävyydestä. Millaisia tunteita uuden koronaviruksen aiheuttama pandemia herättää filosofian ja etiikan professorissa?
”Enemmän kuin itse koronasta olen ollut huolissani tai pikemminkin ärtynyt ja surullinen siitä besserwisser-mentaliteetista, joka on nostanut päätään pandemian myötä. Sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa asiantuntijat ja ”asiantuntijat” julistavat, kuinka kaikki on tehty väärin: liikaa, liian vähän, liian aikaisin, liian myöhään. Samaan aikaan monen alan asiantuntijat ja nimettömät virkamiehet ovat paiskineet hartiavoimin töitä ministeriöissä, THL:ssa, yliopistoissa, sairaanhoitopiireissä ja kunnissa, jotta vahingot minimoitaisiin. Yleinen ahdistus näyttää purkautuvan syyllisten etsintään, mikä on myös hyvin surullista.”
Lääkäriprofessio on Pekan näkemyksen mukaan välttynyt vastakkainasettelulta. ”Avoin keskustelu on kuitenkin olennaista”, professori toteaa.
Tiedettä potilaiden vuoksi
Koronakriisin seurauksena päädyttiin Suomessa poikkeuksellisiin toimiin: valmiuslaki otettiin käyttöön, Uusimaa eristettiin ja ravintolat suljettiin. Muuttaako kriisitilanne myös lääkärin etiikkaa?
”Lääkärin etiikan peruslinjat ovat samat”, Pekka toteaa ja jatkaa: ”Ääritilanteissa voi tulla vastaan asioita, joissa joutuu tinkimään periaatteista, joita noudatettaisiin normaalioloissa. Jos vaikka sähköt katkeavat ja vesi loppuu, kuten Katrina-myrskyn aikana New Orleansissa, joudutaan improvisoimaan tavoilla, joita on mahdoton ennakoida. Tilanteiden jälkihoito on silloin erityisen tärkeää.”
Mitkä sitten ovat ne ennallaan pysyvät lääkärin etiikan peruspilarit lääketieteen filosofian ja etiikan professorin mielestä?
1. Lääketiede ei ole ensisijaisesti tiedettä vaan potilaiden auttamista, jossa tiede on välttämätön apuväline. Potilaiden, nykyisten tai potentiaalisten takia olemme olemassa lääkäreinä ja tieteenä.
2. Lääketiede on arjessakin täynnä arvovalintoja. Ne ovat usein ongelmattomia mutta silti arvovalintoja, ja tämä olisi hyvä tiedostaa.
3. Ihmisillä on taustansa vuoksi hyvin erilaiset valmiudet omien sairauksiensa ja vaivojensa kanssa elämiseen. Tähän meillä tulisi olla ymmärrystä.
Kesä tarkoittaa yleensä nuorille lääkäreille vastuun lisääntymistä: kandit pääsevät töihin ja erikoistuva lääkäri saattaa saada hetkellisesti jalkaansa erikoislääkärin suuret saappaat. Vastuun lisääntyminen tuo automaattisesti mukanaan myös epävarmuuden lisääntymisen. Tänä erikoisena, koronan sävyttämänä keväänä ja kesänä tämä epävarmuus saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä. Miten Pekka Louhiala evästäisi nuoria kesälääkäreitä epävarmuuden käsittelyssä?
”Puhu, puhu ja puhu. Puhu toisten nuorten kollegoiden, vanhempien kollegoiden ja esimiesten kanssa.”
Pekka Louhiala
Ikä: 63 vuotta
Koulutus: Lääketieteen lisensiaatti, lastentautien erikoislääkäri, lääketieteen tohtori, filosofian tohtori (Doctor of Philosophy, PhD)
Harrastukset: lukeminen, löhöily, pienimuotoinen liikunta, musiikkia eri muodoissa.
Minä kolmella adjektiivilla kuvailtuna: Utelias, opimistinen, ambivertti (ai mikä? No sellainen, joka on välillä introvertti ja välillä ekstrovertti)
Teksti: Enni Sanmark
Kuvat: Kimmo Luukkonen
