Palliatiivisen hoidon erityisosaamista tarjoavissa yksiköissä hoito on tasokasta, mutta kaikkialle Terhokoteja ei ole varaa perustaa. Suurin osa palliatiivisesta hoidosta lepää perusterveydenhuollon harteilla, ja kun palliatiivisen hoidon tarve kasvaa, ovat tavalliset terveysosastot merkittävässä asemassa hoidon laadun varmistamisessa. Nuori Lääkäri matkusti Loviisaan, jossa palliatiivinen hoito on mallillaan.
Ylilääkäri Katariina Borupin kanssa keskustellessa on vaikea olla innostumatta itsekin. Vuodesta 1994 Loviisassa työskennellyt Borup on palliatiivisen hoidon asiantuntija, ja osallistunut työuransa aikana mittaviin kehitysprojekteihin ja ollut mukana luomassa uusia ja parempia hoitoketjuja palliatiivisille potilaille.
Jo Borupin edeltäjä Loviisassa, ylilääkäri Carl-Erik Vaenerberg, oli uraauurtava palliatiivisen lääketieteen osaaja. Vaenerberg jäi eläkkeelle toistakymmentä vuotta sitten, mutta ehti urallaan harrastaa paljon modernia palliatiivista hoitoa, johon kuului muun muassa kipupumppujen käyttö ja ajatus siitä, että syöpäpotilaat ja vanhukset saisivat kuolla kotona. Vaenerberg oli myös yksi ensimmäisistä Palliatiivisen yhdistyksen jäsenistä.
”Hän teki työtä omatoimisesti ennen kuin palliatiivisia yksiköitä tai kotisairaaloita oli olemassa edes käsitteenä”, Borup kertoo. Nimenomaan Vaenerberg houkutteli Borupin palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskurssille. Borup lähti koulutukseen pitkin hampain, mutta löysikin lopulta itselleen uuden uran. Nyt palliatiivisen erityispätevyyden suorittamisesta on kulunut neljä vuotta, ja Borup vastaa työkseen Loviisan terveyskeskuksen palliatiivisista potilaista kotisairaalan vastuulääkärinä.
Sairaalahoitoa kotiin
Borup teki palliatiiviseen erityispätevyyskoulutukseensa liittyvän harjoittelun Helsingin kotisairaalassa. Sieltä saatuja oppeja hän hyödynsi myöhemmin perustaessaan Loviisaan kotisairaalan syksyllä 2015. Sitä ennen Borup ehti työskennellä vuosia vuodeosaston vastaavana lääkärinä ja kehitellä kotihoitoa ja sen prosesseja.
Loviisan kotisairaalassa työskentelee 6 sairaanhoitajaa, ja työvuoroja on kellon ympäri. Ympärivuorokautinen toiminta on Borupin mukaan kokeilu, joka lähti hoitajien toiveesta. Aiemmin työaika oli kahdeksasta iltakymmeneen, mutta ylitöitä ja vuorojen venymisiä tuli runsaasti.
Lääkäriä tarvitaan kotisairaalassa yleensä parin tunnin verran päivässä. Loviisassa välimatkat ovat pitkät, ja maantieteellisistä syistä kotisairaalaan voi olla kirjattuna kerrallaan vain viisi potilasta. Poikkeuksia voidaan tehdä, jos käynnit järjestyvät helposti tai hoidon tarve on vähäinen.
Kotisairaala huolehtii myös palliatiivisista potilaista. Jos listalla on saattopotilaita, on lääkärilläkin kiireisempää.
Loviisan seudulla palliatiivinen hoito toimii erinomaisesti. Hoitoketjuun on siellä panostettu jo pitemmän aikaa.
”Kaikki alkaa lähetteestä tai hoitopäätöksestä. Esimerkiksi syöpäpotilas, jolle ei ole tarjolla enää aktiivihoitoja, saa automaattisesti lähetteen kotihoitoon.”
Lähete saapuu Loviisan kotisairaalasta vastaavalle lääkärille, eli Borupille.
”Heti kun saamme tietoomme tällaisen henkilön, kirjaamme hänet soittolistallemme. Potilailla on oikeus ottaa yhteyttä 24/7.”
Seuraavaksi kotisairaalan sairaanhoitaja tekee viikon sisällä kotikäynnin. Oireisen potilaan käyntiä kiirehditään.
Käynnillä sairaanhoitaja tekee kattavan arvion potilaan tilanteesta: tarvitaanko kotihoitoa tai lääkäriä, ja ovatko lääkitys ja etuudet kunnossa. Yhteenvedon sairaanhoitaja esittelee Borupille. Jos tilanne on äkillinen, voidaan sopia Borupin kotikäynnistä lähipäivinä.
Palliatiivisen hoidon listalla on koko ajan 25-30 potilasta. Koska Loviisan kotisairaala on pieni yksikkö, pystytään jokaiseen potilaista pitämään tiivistä yhteyttä.
”Helsingissä oli moninkertainen määrä potilaita listalla, eikä siellä ehditty soittamaan viikoittain, että mitä kuuluu. Me pyrimme soittamaan kerran viikossa. Jos potilas on vielä hyväkuntoinen, eikä edes halua viikoittaista yhteydenpitoa, niin sitten soitellaan harvemmin.”
Palliatiivisen listan potilaat pääsevät halutessaan suoraan osastohoitoon. Asioinnit päivystyspisteissä on pyritty karsimaan kokonaan pois. ”Potilaalla tulee olla turvallinen olo. Täällä hänellä on yksi puhelinnumero, johon voi soittaa kaikkina vuorokauden aikoina. Jos on hätä ja turvaton olo, niin potilas voi tulla suoraan tänne osastolle.”
Palliatiivisen hoidon osastopaikkoja tarvitaan laskennallisesti noin kaksikymmentä 100 000 kuntalaista kohden. Voimakkaasti vanhuspainotteisen Loviisan liki 20 000 hengen väestöpohjalle osastopaikkoja on tarjolla viisi. Kaikki palliatiiviset osastopotilaat eivät kuitenkaan ole saattohoidossa. Potilas saattaa tulla esimerkiksi muutamaksi päiväksi verensiirtoon ja siirtyä takaisin kotiin.
Kehittynyt kotihoito
Ennen kotisairaalan perustamista Borup oli kehittämässä Loviisan kotihoitoa. Mukana oli motivoitunut nuorempi kollega Juuso Ylärakkola.
Kun kehitystyö aloitettiin viisi vuotta sitten, ei kotihoidolla ollut omaa vastuulääkäriä. Eri tiimien vastuusairaanhoitajien toimenkuva ei ollut selkeä, eikä potilaiden asioista ollut kokonaiskuvaa.
”Kun kysyttiin, mitä kaikkea tämä potilas sairastaa, ei asiasta ollut oikein havaintoa. Potilaan asioihin ei ehditty tutustua.”
Lääkärit alkoivat penätä muutosta. Borupin mukaan kollegat tuskastuivat kotihoidon epäselviin konsultaatioihin ja alkoivat vaatia konsultaatioilta tiettyä runkoa. Näin lääkärin ei tarvitsisi itse käyttää aikaansa puuttuvien tietojen selvittämiseen.
Kotihoidon lähihoitajat ja sairaanhoitajat velvoitettiin tutustumaan asiakkaaseen ja käymään läpi tämän perustaudit ja lääkitykset. Lisäksi käyttöön otettiin systemaattinen tapa kirjata käynnit. Nyt kirjaamiskäytäntö on juurrutettu koko työyhteisöön.
Muutos ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi.
”Oli protesteja ja sellaisia, jotka lähtivät kävelemään. Mutta ne jotka jäivät, pitävät systeemiä hyvänä. Nyt he tuntevat asiakkaansa. Tämä on täysin, uskomattoman hienoa ja lääkärin on helppo ottaa kantaa.”
Yksi kotihoidon kehitystyön tavoitteista oli, etteivät vanhukset päätyisi päivystykseen. Kun kotona tai hoivayksikössä havaitaan ongelma, lähihoitaja huomioi sen ja kirjaa kertomukseen.
”Jos hän ei itse tiedä miten toimia, ottaa lähihoitaja yhteyttä kotihoidon sairaanhoitajaan, joka tulee arvioimaan tilanteen ja on sitten tarvittaessa yhteydessä lääkäriin.”
Yksinkertaiselta kuulostava systeemi on Borupin mukaan vähentänyt erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyskäyntejä radikaalisti. Vuonna 2016 saavutettiin yli miljoonan euron säästöt pelkissä erikoissairaanhoidon kustannuksissa, ja sama trendi on jatkunut jo pari kolme vuotta.
Borup itsekin huomaa ”ambulanssirallin” vähentyneen selvästi. ”Potilaat voidaan ottaa suoraan kotoa osastolle tai lähettää kotisairaalaan. Ei tarvita yhtään vastaanottokäyntiä. Makoilijat ovat kadonneet ensihoidosta.”
Pienen yksikön etuja
Miksi kotisairaala ja kotihoito sitten toimivat niin hyvin juuri Loviisassa, vaikka samansuuntaisia toimintamalleja on käytössä muuallakin?
Borupin mukaan salaisuus on se, että ihmiset tuntevat toisensa, ja sama porukka on ollut pitkään yhdessä töissä.
Lisäksi Loviisassa ollaan totuttu innovaatioihin.
”Pienissä yksiköissä on helppo tehdä uudistuksia. Isommissa organisaatioissa, kuten Helsingin kaupungilla, oli välillä hyvin hankala saada yhteisiä käytäntöjä aikaiseksi.”
Borup menee tänään pitämään ensimmäistä kertaa perustamaansa palliatiivisen poliklinikan vastaanottoa Porvoon sairaalaan. Ennen poliklinikkaa Porvoosta puuttui palliatiivinen erityisosaaminen lähes täysin.
Borupin suoritettua palliatiivisen erityispätevyyden perustettiin hoitoketjutyöryhmä kaikista suurista alueen kunnista ja Porvoon sairaalan edustuksesta. Tämä ryhmä on toiminut vuodesta 2014 lähtien.
Poliklinikkaa perustaessaan Borupilla oli apuna sairaanhoitaja Mira Pajunen, Sipoon saattohoito-osaston vastuuhoitaja, joka oli ehtinyt työskennellä 14 vuotta Terhokodissa. Perustamista yritettiin jo pari vuotta sitten, mutta silloin ei saatu rahaa eikä vihreää valoa.
Sitten Porvoon sairaalan johto meni uusiksi. Nyt poliklinikka toimii neljä tuntia viikossa torstaisin ja palvelee koko Itä-Uudenmaan kuntien palliatiivisia potilaita. Tarkoitus on Borupin mukaan koordinoida palliatiivista hoitoa ja varmistaa, että asiakkaille on olemassa hyvät ja riittävät hoitokontaktit omassa perusterveydenhuollossa. Tavoitteena on, ettei palliatiivisen potilaan tarvitsisi hakeutua sairaana päivystykseen, jossa kukaan ei tunne hänen taustojaan.
”Usein silloin tehdään turhia tutkimuksia ja toimenpiteitä, kun tilanne tulisi oikeasti vain rauhoittaa ja antaa hyvä oirehoito.”
Porvoon sairaalan kanssa Borup on tehnyt myös muita hankkeita: esimerkiksi ensihoitoa varten on kehitetty hoitokaavake, jollainen jokaisella kotihoidon potilaalla on kotonaan. Lomake on A4-koon paperi, jossa kerrotaan tiivistetysti potilaan perustaudit ja hoitolinjaukset, mahdollinen DNR, kuka on vastuusairaanhoitaja ja kuka vastuulääkäri. Tavoitteena on varmistaa, että ensihoitokin on tietoinen potilaan hoitolinjauksista ja hoidon rajauksista.
Borup ei vielä tiedä, onko kaavakkeen käyttö levinnyt koko Itä-Uudellemaalle, sillä kuntien yhteinen palautekokous on vasta myöhemmin keväällä. Loviisassa kaavakkeita käytetään jo, ja muun muassa kaikista palliatiivisen listan potilaista sellainen on olemassa.
”Homma ei tietenkään ole vesitiivistä, mutta ainakin on yritetty. Tälläkin pyritään siihen, että hoivan piirissä olevat potilaat eivät päätyisi päivystykseen makaamaan.”
Kehitysprojekteihin Borupin on saanut mukaan paitsi budjettivastuu, myös innostus palliatiiviseen työhön.
”Samalla se on pyrkimys kehittää omaa osaamista ja oppia uutta ja miten asiat voisi hoitaa paremmin. Jos ainut ratkaisu on ampaista päivystykseen, potilaan turvallisuuden tunne ei ole kunnossa.”
Katariina Borup, s.1967
- Yleislääketieteen erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys. Valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1994.
- Aloitti työt Loviisassa heti valmistumisensa jälkeen. Koska oli lama, Borup joutui lähettämään yli 30 hakemusta lääkärin toimiin. Loviisasta hän sai kuukauden osa-aikaisen sijaisuuden, ja on sillä tiellä edelleen.
- Osallistunut lukuisiin terveydenhuollon kehitysprojekteihin Itä-Uusimaan alueella ja ollut perustamassa ja kehittämässä Loviisan kotisairaalaa ja kotihoitoa sekä Porvoon sairaalan palliatiivista poliklinikkaa.
- Sote-uudistuksen suhteen on huolissaan pienten toimijoiden tekemien uudistusten tulevaisuudesta.
- Harrastaa liikuntaa ja lukemista. Tällä hetkellä kesken on Elena Ferranten Min fantastiska väninna.
- Perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta sekä metsästyskoira.