Erikoisalan valinnasta puhutaan lääketieteen opintojen alusta lähtien. Vaikean valinnan tueksi tarjotaan nettitestejä ja esittelyluentoja. Vähemmän puhutaan siitä, että valinta ei suinkaan aina osu kerralla oikeaan. Nuori Lääkäri haastatteli kahta erikoislääkäriä, jotka erikoistuttuaan päättivät vaihtaa erikoisalansa toiseen.
Palaset kohdilleen kardiologialla
Juhani Stewartin tie kardiologian erikoislääkäriksi on kulkenut monen mutkan kautta. Hän harkitsi erikoistumista sisätauteihin tai kardiologiaan jo kandiaikana, mutta kiersi valmistumisen jälkeen kokeilemassa ensin neurokirurgiaa ja sitten neurologiaa. Neurokirurgialla kävi selväksi, että Stewart kaipasi kokonaisvaltaisempaa otetta potilaan hoitoon. Neurologia puolestaan oli liian hidasta hänen luonteelleen ja sai hänet jopa hautaamaan ajatuksen konservatiivisista aloista moneksi vuodeksi.
Anestesiologialle Stewart hakeutui saadakseen oppia akuuttitilanteista ja hemodynamiikan hallinnasta ja kokemusta intubaatioista ja kanyloinneista. Hitaan ja konservatiivisen neurologian jälkeen anestesiologia tuntui virkistävältä, ja Stewart päätyi jatkamaan alalla pidempään kuin oli ehkä alun perin ajatellutkaan – erikoislääkäriksi asti.
“Viihdyin hyvin. Anestesiahuoneessa saa sekä konsultaatioita että sosiaalista kontaktia, joita muilla aloilla pitää usein etsiä käytäviltä kiireessä. Myös itse työt olivat aluksi mielenkiintoisia ja haastavia”, hän muistelee.
Ajan myötä Stewart kuitenkin koki, että työnkuvassa oli myös paljon toistoa, josta hän itse ei saanut enää riittävästi irti. Myös diagnostiikan, potilaskontaktien, hoidon ja erityisesti seurannan puute alkoi hiljalleen vaivata.
Ajatus sisätaudeista ja kardiologiasta heräsi uudelleen viimeisenä erikoistumisvuonna. Stewart päättikin suorittaa viimeiset reunapalvelunsa sisätaudeilla.
“Viihdyin siellä valtavan hyvin. Yhtäkkiä painin diagnostiikan kanssa päivittäin, sain käyttää osaamistani ja anamneesin antamia vihjeitä lääketieteen salapoliisityöhön ja nauttia siitä tunteesta, kun päätelmät osuvat oikeaan ja potilas paranee. Potilaskontaktit ja keskustelut lisääntyivät, poliklinikalla aukeni kaipaamani seurannan pitkäjänteisyys, ja oppini anestesiologiassa ja tehohoidossa olivat jatkuvasti käytössä.”
Sisätaudit veivät mennessään. Uudeksi erikoisalaksi valikoitui nimenomaan kardiologia, joka vetosi kokonaisvaltaisuudellaan. “Kardiologi kohtaa potilaat sairauden alussa, tekee jatkuvasti diagnostiikkaa ja vastaa niin akuuttihoidosta, seurantavaiheen hoidosta kuin hoidon rajauksista ja lääkehoitojen purkamisista”, Stewart kuvailee. Myös kaivattu tasapaino toimenpiteiden ja kokonaisvaltaisen näkökulman välillä on löytynyt. “Esimerkiksi pallolaajennus ei ole vain punktio ja katetrin pyörittelyä, se on hoitopäätös joka edellyttää valtavaa ymmärrystä ja lääketieteen perusasioita.”
Kardiologiassa myös anestesiologian ja tehohoidon opeista oli selvimmin hyötyä. “Kardiologit ovat tyypillisesti ensisijaisesti sisätautilääkäreitä, jotka oppivat toimenpide-ajatusmaailman myöhemmin. Toimenpidealan opeilla tietynlainen luottamus ja rohkeus sekä toisaalta komplikaatioriskin kunnioitus ja virheistä oppiminen ovat vahvalla pohjalla”, Stewart pohtii.
Sekä entiset että nykyiset kollegat ovat osanneet arvostaa alanvaihdon tuomaa monipuolista kokemusta. Monella kardiologilla on itselläänkin kokemusta anestesiologialta. Myöskään anestesiologialla ei katkeruutta ole jäänyt. “Vanhat kollegat ovat pitäneet näiden kahden alan yhdistelmää vahvuutena, ja nuoremmat kollegat ovat kyselleet omia uravalintojaan helpottaakseen”, Stewart kertoo.
Iän ja perheen myötä toistamiseen erikoistuminen kävi välillä raskaaksi. Kevään erikoislääkäritentissä Stewart huomasi, että aiemmin hyvänä motivaattorina toiminut tenttistressi tuntui nykyisessä iässä ja elämäntilanteessa jo liialta ahdistukselta. “En ole kuitenkaan katunut, että lähdin erikoistumaan uudelleen. Olen viihtynyt todella hyvin ja löytänyt selvästi oman alani, jossa jo opitut taidot antavat paljon tukea”, Stewart painottaa.
Hän muistuttaa, että vaikka itse erikoistuminen on pääasiassa työssäkäyntiä, on uuden erikoisalan hakeminen pitkä, raskas ja myös taloudellisesti kallis projekti – hän itse on saanut kardiologialla erikoislääkärin palkkaa, mutta epäpätevyysvähennyksellä, joka on syönyt palkasta noin 9000€ vuodessa. Siksi kannattaa kuunnella itseään ja miettiä, mitä alalta hakee.
“Toisaalta, jos huomaa, että toinen erikoisala sopii omalle luonteenlaadulle ja kiinnostukselle paremmin, kannattaa rohkeasti sopia vaikka lyhyt kokeilupätkä ja sitten vain heittäytyä junaan. Ja hetkeäkään ei kannata jäädä surkuttelemaan, ettei ‘mennyt suoraan’ – mitä laajempi koulutus ja osaaminen, sitä vahvempi myös oman alan ymmärrys!”
Stewartia itseään ei ole harmittanut, että hän ohjautui ensin anestesiologialle, vaikka konservatiivisista aloista muodostuikin aluksi ehkä turhan yksipuolinen kuva. “Uskon että omalla polullani on vahvuuksia joita ei muualta saa. Tämä oli pitkä kypsymisprosessi, joka ei olisi luultavasti mennyt nopeammin, vaikka olisi halunnut”, hän toteaa.
Toisinaan myös vanhan alan hyvät puolet nousevat mieleen; anestesiologialla oli mukavia kollegoja ja hyvä henki ja oman osaamisen näki konkreettisesti. Ainakaan vielä paluu ei kuitenkaan polttele.
“Olen löytänyt oman alani, joka vastaa kokonaisvaltaisesti juuri minun toiveisiini, odotuksiini ja osaamiseeni. En vaihtaisi tällä hetkellä kardiologiaa pois mistään hinnasta.”
Operatiiviselta alalta psykiatriksi
“Kollegat ovat suhtautuneet hieman kummastellen. Psykiatrialla on kyllä paljon toisen erikoisalan suorittajia, mutta tämä yhdistelmä on ilmeisesti erikoinen”, kertoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri ja psykiatriaan erikoistuva lääkäri Elina Katainen.
Katainen oli kiinnostunut psykiatriasta jo kandina. Vastavalmistuneena lääkärinä hän halusi kuitenkin kokeilla työskentelyä jollakin operatiivisella alalla. Hän kyseli työpaikkoja muutamasta keskussairaalasta ja päätyikin saman tien töihin korva-, nenä- ja kurkkutaudeille. “Pääsin nopeasti tekemään itsenäisesti toimenpiteitä ja kollegat olivat kannustavia. Se innosti jatkamaan alalla”, hän muistelee erikoistumisen alkuvaiheita.
Pian korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriksi valmistumisen jälkeen Katainen jäi kuitenkin äitiyslomalle ja työhön tuli tauko. Viimeistään uudelleen töihin palattuaan hän alkoi pohtia, jaksaisiko sittenkään tehdä töitä korva-, nenä-, kurkkutautien parissa eläkeikään saakka.
“Psykiatria alkoi tuolloin kiehtoa uudelleen. En ollut tehnyt erikoistumisvaiheessa pakollisten reunapalvelujen ja terveyskeskuspalvelun lisäksi oikeastaan mitään muuta. Ajattelin tuolloin olevan hyvä tilaisuus kokeilla – ettei myöhemmin kaduttaisi.”
Katainen sai paikan Auroran sairaalasta. Kuukauden siellä työskenneltyään hän teki päätöksen ryhtyä uuteen erikoistumisurakkaan, tällä kertaa hyvin erilaiselle alalle.
Uudelleen erikoistumisessa on ollut omat haasteensa. Monet lääkiksen opetukset olivat ehtineet unohtua yhdellä erikoisalalla vietettyjen vuosien aikana. Erikoistuminen perheellisenä on myös ollut kuormittavampaa kuin aiemmalla kerralla, vaikka psykiatrialla Katainen on pystynyt tekemään nelipäiväistä viikkoa ja myös päivystänyt huomattavasti aiempaa vähemmän.
Alojen erilaisuus ei ole myöskään varsinaisesti mahdollistanut aiemman erikoistumisen hyödyntämistä. “Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamisesta ei ole rehellisesti sanoen ollut juurikaan hyötyä psykiatrialla työskennellessäni. Suurin hyöty lienee tullut yleisestä työ- ja elämänkokemuksesta. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan kaduttanut, että ryhdyin erikoistumaan uudelleen”, Katainen pohtii, vaikka lisääkin, että erikoislääkäritentin lähestyessä luku-urakan toistaminen tuskastuttaa.
Häntä ei myöskään kaduta operatiivisella alalla vietetty aika. “Uran kannalta olisi toki ollut järkevää erikoistua psykiatriaan varhaisemmassa vaiheessa, mutta korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoistuminen oli myös hieno kokemus.”
Vaikka aluksi suunnitelmissa oli pitää yksityisvastaanottoa erikoistumisen ohella, ei Katainen ole tehnyt päivääkään töitä korva-, nenä-, kurkkutautien parissa sen jälkeen, kun päätti erikoistua psykiatriaan. Aiemmalta alaltaan hän kaipaa toisinaan – kollegojen lisäksi – pienten toimenpiteiden tekemistä. “Olisi mukavaa päästä tekemään joskus vaikkapa poskiontelopunktioita”, hän miettii.
Tällä hetkellä Katainen keskittyy suorittamaan loppuun psykiatrian erikoistumisen ja psykoterapiaopintonsa. “Edellisestä erikoistumisesta opin ainakin sen, etten suunnittele uraani liian pitkälle! Mielenkiintoisia mahdollisuuksia voi tulla eteen ja elämäntilanne muuttua.”
Erikoisalan vaihtoa pohtiville kollegoille hänellä on rohkaisevia terveisiä.
“Epämukavuusalueelle joutuminen tekee välillä ihmiselle hyvää! Ja aina voi peruuttaa takaisin, jos uusi ala ei vastaa odotuksia.”
