Oma mieli saattaa asettaa meidät tiukkaan paikkaan, kun harjoitamme ammattiamme, etenkin uran alkuvaiheessa. Vaikka työ sujuisi, mieli saattaa muistuttaa meitä siitä, että ”et osaa mitään” tai ”olet aivan liian epävarma”. Tällaiset ajatukset olivat hyvin tuttuja, kun aloittelin psykologin työtäni. Mieli kyseenalaisti toistuvasti osaamiseni. ”Jotain on jäänyt huomaamatta, kun edistymistä ei tapahdu”, se varoitteli. Surullisinta siinä oli se, etten tuolloin osannut nähdä näitä ajatuksia ja epävarmuuden tunteita täysin luonnollisina ja asiaan kuuluvina, vaan tein kaikkeni päästäkseni niistä eroon. Mitä epävarmempi olin, sitä varmempaa yritin esittää!
Yritin usein vaientaa huoliajatuksia vakuuttelemalla itselleni, että olen ihan hyvä ja etsin todisteita sen puolesta. Yritin myös rauhoitella itseäni opiskelemalla vapaa – ajalla yhä uudestaan hoitomenetelmiä masennukseen tai ahdistukseen, tai milloin mihinkin. Yritin myös vain olla huomaamatta ahdistusta ja epävarmuutta. Siihen auttoi hetkellisesti se, kun piti itsensä kiireisenä, mutta aina tunteet palasivat takaisin, usein entistä voimakkaampina.
Käytin myös myönteisiä vakuutteluja, ja muistelin hyviä palautteita, joita joskus satuin saamaan. Jouduin huomaamaan toistuvasti, että mikään noista keinoista ei kuitenkaan auttanut minua pääsemään eroon epämiellyttävistä ajatuksista tai tunteista.
Nykyään ymmärrän, ettei epämiellyttäviä tunteita voi eikä tarvitse työntää pois mielestä. Nuo epävarmuuden tunteet ja ajatukset ovat täysin luonnollisia ja normaaleita. Kunpa se nuori stressaantunut, vastavalmistunut minäni olisi tiennyt tämän!
Kunpa voisin matkustaa ajassa sen nuoremman minäni rinnalle siihen hetkeen, kun läsnä oli voimakasta riittämättömyyttä ja murehtimista. Lohduttaisin häntä, ja sanoisin:
”Tuo epävarmuutesi on täysin ymmärrettävää. Se on välillä raskasta ja pelottavaa, ja tiedän, kuinka yrität tehdä parhaasi asiakkaidesi eteen. Asiat ovat monimutkaisia, etkä pysty aina auttamaan niin kuin haluaisit. Tiedän, miltä sinusta nyt tuntuu. Muista, että kaikki muutkin kollegasi tuntevat samoin, etkä ole mitenkään huonompi kuin muut. Tällaista on olla ihminen, joka välittää siitä, mitä tekee. Vaikka olen sinua 20 vuotta kokeneempi, niin silti tunnen ajoittain epävarmuutta ja pelkoa työssäni. Olen kuitenkin nyt sen kanssa paremmin sinut, eikä se estä minua kokemasta työtäni palkitsevana ja rikkaana.”
Itseäni kuten monia asiakkaitani on auttanut se, että olemme kyenneet muuttamaan suhdetta huoliajatuksiin ja epämiellyttäviin tunteisiin. Tiedän, että sisäisen puheeni arvostelevat ja moittivat sanat ovat vain automaattisia reaktioita, ajatuksia, joita tulee ja menee. Tosiasia on se, että emme voi valita suurinta osaa mielessä liikkuvista ajatuksista itse. Valtaosa ajatuksista vain ilmaantuu mieleemme omalla rytmillään. Meillä on joka päivä lukuisia hyödyttömiä tai muuten turhanaikaisia ajatuksia. Riippumatta siitä, kuinka karkeita, julmia, typeriä, kriittisiä, pelottavia tai itseä muihin vertailevia ne ovatkin, emme voi estää niiden mieleen juolahtamista.
Vaikka ne ilmaantuvat mieleen, se ei tarkoita sitä, että joka ikinen niistä pitäisi automaattisesti ottaa niin tosissaan. Voimme oppia kuuntelemaan sisäistä puhetta hieman etäämpää ja arvioimaan sen hyödyllisyyttä ja luotettavuutta.
Yksi suurimpia harhakäsityksiä hyvinvoinnista on se, että voisimme tavoitella onnellisuutta ja tasapainoa myönteisen ajattelun keinoin, ja taikoa sen avulla kielteiset ajatukset pois. Toinen harhakäsitys on se, että meidän pitäisi kyetä hallitsemaan niin sanottuja negatiivisia tunteita. Kolmas liittyy siihen, että epämiellyttävät tunteet olisivat ongelma sinänsä. Evoluutio on varustanut kehomme kyvyllä tuntea tunteita. Kuudesta perustunteesta (pelko, inho, viha, suru, hämmästys ja ilo) vähintään neljä luokitellaan ei – toivotuiksi. Kuitenkin niillä on ollut aikojen alusta asti tärkeä rooli ihmisen eloonjäämisen kannalta.
Kun muinoin pelkomme kohteina olivat sapelihammastiikerit ja muut pedot, niin nykyään ne ovat toisenlaisia: pelkäämme tekevämme virheitä, olemme huolissamme siitä, miten jaksaa pimeän syksyn läpi, tai ennakoimme tulevia riskejä. Jos emme tuntisi pelkoa, emme osaisi varoa mitään, jos emme tuntisi syyllisyyttä, emme saisi tietoa siitä, milloin olemme toimineet väärin tai jos emme kokisi stressiä, saisimmeko mitään aikaan? Hyvinvoinnin kannalta tärkeää ei ole se, miten oppisin hallitsemaan pelkojani ja epävarmuutta, vaan se, miten oppisin kohtaamaan niitä uudella, hyväksyvällä ja myötätuntoisella tavalla.
Juuri tästä on kyse, kun arvioidaan tietoisen läsnäolon harjoittamisen myönteisiä vaikutuksia. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että tietoisuustaidot ovat monella tavalla hyödyllisiä (katso esim. Raevuori, 2016)[1]. Voimme oppia tulemaan toimeen vaikeidenkin ajatusten ja tunteiden kanssa, kun emme käännä niille selkää, vaan päinvastoin teemme niille tilaa ja otamme ne vastaan sellaisenaan.
Niinpä olisi hienoa, jos näitä tutkimustuloksia sovellettaisiin myös esimerkiksi psykologien ja lääkäreiden peruskoulutuksessa. Raevuoren katsauksessa tuodaan esiin, että useissa maissa tietoisuustaitojen harjoittamista on ryhdytty tarjoamaan osana lääkäreiden perus- tai jatkokoulutusta. Se edistää hyvinvointia, lisätä sallivuutta omia vaikeita tunteita kohtaan ja kehittää aitoa läsnäoloa ja empatiakykyä potilaiden kuulemiseen.
Oma noin 15 vuoden kokemukseni niiden harjoittamisesta on täysin linjassa myönteisten tutkimustulosten kanssa. On silti hyvä muistaa, että hyväksyvän tietoisen havainnoimisen taidot eivät voi poistaa epävarmuuden tunteita tai ahdistusta, mutta voivat opettaa meille uudenlaisen, myötätuntoisen ja uteliaan tavan tarkastella niitä. Sen myötä voi toimia helpommin omien arvojen mukaisesti myös vaikeiden tunteiden läsnäollessa.
Arto Pietikäinen
psykologi
[1] Raevuori, A. 2016. Mindfulnessin terveysvaikutukset – Mitä lääkärin on hyvä tietää? Duodecim: 132:1890–7.