Professori Anne Remes on uuden edessä: neljän vuoden jakso Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina on tulossa päätökseen. Dekaanin tehtävistä ei kuitenkaan tarvitse luopua, vaan asemapaikka vaihtuu vuoden alussa Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan johtoon. Nuori Lääkäri keskusteli Remeksen kanssa oululaisista paikallisherkuista, merenrantakaupunkien säästä ja vähän lääketieteen koulutuksestakin.

Millaisella mielellä siirryt Oulusta Helsinkiin? Olet opiskellut ja valmistunut Oulussa ja ollut nyt neljä vuotta Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani.

Olen tosiaan Oulun kasvatteja, minkä lisäksi työskentelin viisi vuotta Itä-Suomen yliopistossa. Olin ensin kliinisenä opettajana Oulussa ja sieltä lähdin professoriksi Itä-Suomen yliopistoon. Vuonna 2017 palasin takaisin Ouluun, jossa olin ensin vuoden Medical Research Centerin johtajana ja sen jälkeen siirryin dekaanin tehtäviin.

Olen innostuneella ja odottavalla mielellä. Helsingin yliopisto on maamme suurin yliopisto ja tiedekunta on selvästi suurempi kuin Oulussa. Se on myös näköalapaikka koko maan osalta. On mielenkiintoista nähdä, miten asiat hoituvat tiedekunnan johdon osalta uudessa yhteisössä. Helsingissä on paljon korkealaatuista tutkimusta ja opetus on hyvällä saralla.

Mitä jäät kaipaamaan Oulusta?

Pitkälti koko aikuisikä on tullut vietettyä Oulussa, joten se on ympäristönä tuttu. Ystävät ja perhepiiri ovat se asia, mitä kaipaan. Toki Helsinki-Oulu-väli ei ole kovin pitkä, ja olen sitä jo viimeisten neljän vuoden aikana jo liki viikoittain reissannut, eli takaisinkin pääsee aina käymään. Oulussa hyvää on myös asumisen helppous verrattuna Helsinkiin. Olen tottunut elämään sekä Oulussa että Kuopiossa niin, että on kilometri-kaksi työpaikalle, mutta Helsingissä välimatkat eivät varmastikaan tule olemaan niin lyhyitä.

Onko kenties jokin paikallisherkku, jota jäät kaipaamaan?

Olen kuullut, että Helsingissä on Oulusta Helsinkiin muuttaneiden rössypottuseura, johon olen saanut kutsun, mutta ehkä ei ole sellaisia perinneruokia, joita jään kaipaamaan.

Onko sinulla erityistä lempipaikkaa Oulussa tai Helsingissä?

Ei ole yhtä tiettyä paikkaa, mutta yksi yhdistävä tekijä Oulussa ja Helsingissä on meri. Pidän merestä ja merenrannasta.

Kummassa tuulee kokemuksesi mukaan enemmän, Oulussa vai Helsingissä?

Mielestäni Helsingin merituuli on kylmempi. Se voi olla illuusio siitä, että etelään tullessa kuvittelee olevan lämpimämpää, mutta kylmä tuuli tulee vastaan.

Miten olet päätynyt akateemiselle uralle?

Aloitin väitöskirjan opintojen toisena vuonna lääketieteellisen biokemian laitoksella. Sen jälkeen innostuin tutkimuksesta, vaikka väitöskirjan jälkeen tuntui, etten koskaan enää milloinkaan jatka tutkimuksen tekemistä. Pari vuotta myöhemmin huomasin kuitenkin löytäväni itseni tutkimuksen parista.

Olen aina tykännyt myös opettamisesta ja olen tehnyt erikoislääkärin urani käytännössä kokonaan kliinisenä opettajana.

Myöhemmin hain sitten professoriksi Itä-Suomen yliopistoon.

Onko dekaani ollut aina unelma-ammattisi?

(nauraa) En ole koskaan ajatellut, että minusta dekaania tulisi. Mahdollisuudet ovat tulleet vastaan ja olen niihin tarttunut.

Mottoni on, että mahdollisuuksiin kannattaa tarttua.

Tulevaan dekanaattiin Helsingissä kuuluu lisäksesi kolme varadekaania: opetus-, tutkimus- ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen varadekaani. Mikä näistä osa-alueista on lähimpänä omaa sydäntäsi?

Nämä kaikki ovat erittäin tärkeitä, eikä niistä voi sanoa, mikä on tärkein. Yliopistojen rahoitus tulee tutkimuksen kautta, mutta ilman koulutusta ei ole yliopistoja. Toisaalta YVV-asiat ovat nousseet äärettömän tärkeiksi. Nämä kaikki täydentävät toisiaan. Olen iloinen, että varadekaaneja on kolme.

Oulussa perustettiin jokunen vuosi sitten ensimmäinen lääketieteen koulutuksen professuuri. Pitäisikö vastaavia olla mielestäsi enemmän?

Tämä on yksi minun aikaansaannoksistani Oulussa. Mielestäni olisi hyvä, että jokaisessa lääkisyliopistossa olisi professori tai muu opetuksen kehittämiseen sitoutunut henkilö, joka pystyisi pitkäjänteisesti kehittämään opetusta.

Koulutuksen maailma kehittyy, ja on noloa, jos lääketiede jää jälkeen.

Lääketieteen opiskelijoiden sisäänottomäärät ja ryhmäkoot ovat herättäneet viime vuosina runsaasti keskustelua. Neurologian professorina, mikä olisi mielestäsi sopiva ryhmäkoko neurologian poliklinikkaopetuksessa?

Olen elänyt sitä aikaa, että ryhmässä on ollut 4–6 opiskelijaa. Pienempi ryhmä olisi parempi. Mielestäni ehkä 4 henkilöä olisi sopiva etenkin, jos jakaudutaan pareiksi potilaita tutkittaessa.

Helsingissä 2010-luvun ennätys on ainakin 15 ihmistä.

Siis kliinisessä opetuksessa?

Kyllä, tästä on kuvamateriaaliakin.

Kyllähän tuo varsin isolta tuntuu. Riippuu toki, millainen opetustilanne on, ja sekin vaikuttaa, miten potilas suhtautuu. Mutta jos siinä jotain pitäisi nähdä tai tuntea, niin onhan 15 aika suuri. En ainakaan gynekologista potilasta lähtisi tutkimaan tuollaisella ryhmäkoolla.

Jos et olisi neurologi, mikä olisit?

En voi muuta ammattia ajatella kuin neurologi. Olen ajatellut, että olen onnekas, kun oma työurani on ollut mielekäs.

Mikä on suosikkitutkimuksesi neurologisessa statuksessa?

En tiedä, voiko tällaista kirjoittaa, mutta neurologihan tarkkailee ihmisiä koko ajan. Ihmisen yleisolemus ja kävely kertovat kokeneelle kliinikolle paljon. Jos jokin erillinen tutkimus täytyy mainita, niin refleksien tutkiminen, vasaran kanssa naputtelu. Refleksien tutkiminen on jäänyt opettamisesta mieleen, kun opiskelija ihmettelee, ovatko refleksit oikeasti vaimeat vai eikö vain osaa itse tutkia. Sanon aina, että ranne rennoksi, heiluriliike, ja luotat itseesi.

Sekä terveydenhuoltoa että yliopistomaailmaa on viime aikoina siunattu erilaisilla uusilla tietojärjestelmillä. Pääseekö dekaani opettelemaan Helsingissä Apotin tai Sisun käyttöä?

Varmaan, varmaan. Kyllä uskon, että dekaani näihin järjestelmiin, ja moniin muihin, perehtyy. Sisu on Ouluunkin nyt tulossa.

Parantavatko vai heikentävätkö uudet tietojärjestelmät aivoterveyttä?

On se ainakin aivojumppaa. Siinä testataan, miten aivot mukautuvat ja taas yksi tai kaksi uutta neuroniyhteyttä kehittyy. Sanotaan, että tosi parantavia.

Vuonna 2016 Helsingin Sanomien haastattelussa työikäisten muistiongelmista mainitsit: ”Arki ei saisi olla oravanpyörä. Se vaara uhkaa erityisesti ihmisiä, jotka sanovat aina kyllä kyllä, vaikka joskus pitäisi myös osata sanoa ei.” Onko tämä asiantuntijan vai ns. kokemusasiantuntijan näkökulma?

Kyllä se on sekä että. Omakohtainen kokemus on, että peilin edessä yrittää pudistaa päätä, mutta kun joku kysyy, se kääntyy nyökkäykseksi. Toistoja vielä tarvitaan. On hyvä voimavara, että kun johonkin lähtee mukaan, siitä innostuu, vaikka joskus se voi kuluttaakin vähän turhaan.

Miten huolehdit omasta aivoterveydestäsi?

Minulla on hyvät unenlahjat ja nautin nukkumisesta. Harrastan monipuolisesta liikuntaa: kuntosalia, lenkkeilyä ja uintia. Jooga on hittituote iltaisin hyvää unta tuomaan. Nautin hyvästä ruoasta sekä monenlaisista kulttuuririennoista.

Harrastatko askartelua tai sisustamista? Pinterestistä löytyy ainakin yksi Anne Remes.

Apua, mitäköhän siellä oli? Minä en kyllä askartele. Olen aikanani kutonut hirveän paljon villapuseroita ja osaan tehdä käsin, mutta nykyään kutomiseen ei ole aikaa. Sisustamisesta kyllä pidän. On minulla Pinterest olemassa, mutta en ole sitä vuosiin käyttänyt. Tämä on varmaan joku toinen.

 

Teksti: Anssi Mykkänen, Minna Lehtisalo
Kuva: HY/Veikko Somerpuro