Vuoden 2019 tulokset

 

Tältä sivulta löydät tähtilistauksen kaikista koulutuspaikoista, joista oli vähintään viisi vastaajaa. Lisäksi sivulla on listaus työskentelysektoreittain, erva-alueittain, sairaanhoitopiireittäin ja erikoisaloittain.

Mutta, mistä on viiden tähden koulutuspaikka tehty?  Lue tarkemmat kysymyskohtaiset tulokset täältä!

Valtakunnallisessa selvityksessä pärjäsivät parhaiten terveyskeskukset, joista viittä kaikki siellä työskentelevät suosittelisivat: Peruskuntayhtymä Karviainen, Pieksämäen, Sipoon, Valkeakosken ja Viitasaaren terveyskeskukset palkittiin  kunniakirjoin. Täydet viisi tähteä ansaitsi ilahduttavasti yhteensä 26 koulutuspaikkaa, joista 18 oli perusterveydenhuollon yksiköitä, 6 keskussairaalaa, yksi yliopistoklinikka ja yksi työterveyshuollon yksikkö. Toista vuotta peräkkäin viiteen tähteen ylsivät JIK Kuntayhtymä, Malmin terveysasema, Pohjois-Karjalan keskussairaala ja Seinäjoen keskussairaala. Kolmatta vuotta peräkkäin viisi tähteä ansaitsivat Rovaniemen ja Vaasan terveyskeskukset sekä Vaasan keskussairaala. Tänä vuonna keskussairaaloista parhaiten pärjäsi viisi tähteä saanut Savonlinnan keskussairaala ja yliopistosairaaloista parhaiten neljä tähteä saanut Turun yliopistollinen keskussairaala. Yliopistoklinikoista viiteen tähteen ylsi tänä vuonna HUSin Reumaklinikka.

Uutena kategoriana tänä vuonna on tarkasteltu hallinnollisia yksiköitä, joita sairaanhoitopiireissä kutsutaan vaihdellen tulosyksiköiksi ja toimialoiksi. Tässä selvityksessä kärkisijoille ja viiteen tähteen ylsivät HUS Porvoon sairaala Operatiivinen sekä Vaasan keskussairaalan Lastentaudit, joita kaikki vastanneista suosittelivat, ja jotka palkittiin kunniakirjoin.

Koko maan tasolla tarkasteltuna yksityissektorilla työskentelevät erikoistuvat olivat kaikkein tyytyväisimpiä koulutuspaikkaansa. Keskussairaalat pärjäsivät yhtä hyvin kuin viime vuonna, terveyskeskuksissa NPS laski hieman, mutta jälleen heikoimmin pärjänneissä yliopistosairaaloissa tyytyväisyyden laskua oli enemmän.

Kokonaisuudessaan parhaiten pärjäsi KYSin erityisvastuualue, jonka jälkeen järjestyksessä TYKS, TAYS, OYS ja heikoiten HYKS. Kaikilla erityisvastuualueilla yliopistosairaaloihin oltiin koulutuspaikkoina tyytymättömimpiä, selkeimmin HYKS-ervassa.

Sairaanhoitopiireistä tyytyväisimpiä oltiin jälleen Itä- ja Etelä-Savossa, sekä tänä vuonna myös Kymenlaaksossa, Etelä-Pohjanmaalla ja Vaasassa. Vastausten määrä sairaanhoitopiireittäin vaihteli selvästi, joten osan kohdalla tulosta voidaan pitää lähinnä suuntaa antavana.

Erikoisaloista, joilla vastaajat kyselyn aikaan työskentelivät, parhaiten pärjäsivät Kliininen neurofysiologia ja Verisuonikirugia keräten vain suosittelevia arvioita. Viiteen tähteen ylsivät myös Reumatologia, Työterveyshuolto ja Infektiosairaudet. Heikommin kansallisesti pärjäsivät Lastenkirurgia, Lastenpsykiatria, Silmätaudit, Urologia, Syöpätaudit, Nuorisopsykiatria ja Sisätaudit. Kaikilta erikoisaloilta ei ollut vaadittua viittä vastaajaa ja monilta vain kymmenkunta, mikä toki osin heijastelee erikoisalan kokoa. Lisäksi ERVA-kohtaisissa arvioissa oli runsasta vaihtelua, mikä vaikuttaa tuloksiin.

Vastaajilta kysyttiin, suosittelisivatko he kyseistä koulutuspaikkaa ystävälle tai kollegalle asteikolla 0–10, jonka perusteella laskettiin net promoter score (NPS-luku) kullekin koulutuspaikalle. NPS-kysymyksen perusteella koulutuspaikoille myönnettiin 1–5 tähteä suositeltavuuden mukaan.

 

Nuoren lääkärin ääni lääkärikunnassa

 

Pidä huolta!

Pidä huolta!

Kevät 2020 on takuulla aika, jonka muistamme vielä vuosikymmenien päästä. Elämä on muuttunut kuin elokuvaksi, jossa arki heittää kuperkeikkaa ja...

Valmiuslaki, hätätyö ja lääkäri

Valmiuslaki, hätätyö ja lääkäri

Päivitys 3.4. Valmiuslain terveydenhuollon työvelvoitetta koskevat pykälät otettin käyttöön maaliskuun lopussa. Samalla aktivoitiin työmääräyksen...

Viiden tähden koulutuspaikat

Koulutuspaikkakyselyllä kartoitetaan erikoistuvien lääkäreiden saamaa koulutusta ja ohjausta sekä erikoistuvien lääkäreiden työoloja ja työn kuormittavuutta. Vuonna 2019 kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Lääkäriliiton kanssa. NLY käyttää kyselyn tuloksia erikoistumiskoulutuksen kehittämiseen ja lääkäreiden työhyvinvoinnin parantamiseksi.