Yllätykset sikseen: kandin ensimmäinen kesä lääkärin töissä on raskas. Työ on täynnä asioita, joihin ei koskaan ole törmännyt. Lausuntoja ja etuuksia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Täynnä vastuuta, johon ei ole tottunut. Täynnä medisiinan reunamille tai suorastaan sen ulkopuolelle kuuluvia asioita, joihin lääkärin, ja järjestelmän vuoksi erityisesti terveyskeskuslääkärin, oletetaan tai edellytetään ottavan kantaa. Terveyskeskuslääkärin oletetaan olevan paitsi lääketieteen, myös elämän asiantuntija.

Ennen viime kesän töitä itseäni mietitytti pääosin se, osaanko lääketiedettä tarpeeksi hyvin pärjätäkseni käytännössä omillani vastaanotolla tai päivystyksessä. Terveyskeskusmaailmaan astuessa suurimmiksi epävarmuuden aiheiksi nousivat kuitenkin lähes epämedisiiniset kysymykset: Pääseekö kontrollia tarvitseva potilas terveyskeskuksessa X lääkärin vastaanotolle heti huomenna? Mitä sanon omaiselle, joka on juuri luvannut haastaa minut oikeuteen? Miten järjestän työni niin että pääsen syömäänkin? Miten ihmeessä pidän aikataulusta kiinni kaatuilevan potilastietojärjestelmän kanssa? Lääketieteellisissä kysymyksissä on yleensä helppoa soittaa takapäivystäjälle apua saadakseen, mutta kenen kanssa näistä lääketieteen ulkopuolelle sijoittuvista kysymyksistä pitäisi puhua? Vanhempien kollegoiden suusta kuulee silloin tällöin lauseen ”kaikki meidät on heitetty kylmään veteen”, ja siitä työuran aloittamisessa pahimmillaan todella on kysymys.

Uskallan väittää, että terveyskeskusmaailmaan sukeltaminen on harvalle kandille kevyttä ja helppoa. Tiedot ja taidot, persoonallisuus sekä kiinnostuksen kohteet määrittävät omalta osaltaan, kuinka hyvin, paljon ja kauan terveyskeskuslääkärin arkea, kiirettä ja epävarmuutta kandi sietää heti uransa alkutaipaleella. Työpaikan sisäisten järjestelyjen merkitys on suuri: ei ole sama asia aloittaa työtään minimaalisella perehdytyksellä vartin vastaanottoajoilla kuin perehdytyspäivän jälkeen 45 minuutin ajoilla. Käytännön järjestelyiden lisäksi työstä selviämiseen on olemassa työkalu juuri sitä varten: työnohjaus. Tässä yhteydessä määriteltäköön työnohjaus hyvänä perehdytyksenä ja ennenkaikkea tilaisuuksina keskustella työstä, kuten näistä ei-lääketieteellisistä ongelmista, sellaisen henkilön kanssa, jolla on kompetenssia vastata lääkärin työhön liittyviin kysymyksiin ja ongelmiin. Työnohjaukseksi ei voitane katsoa työn ohessa pikaisesti heitettyä ”miten menee?” -lausahdusta, vaikka se hetkellisesti voi molempia osapuolia tyydyttää. Rauhallinen paikka ja keskustelulle varattu aika turvaavat sen, että esille voi nostaa myös niitä asioita, joista ei halua keskustella päivystyksen kansliassa tai sanelukone kourassa pää täynnä tekstiluonnosta.

Pikainen kyselykierros kandikollegoilta (n=kymmeniä) osoitti, että harmittavan harvassa työpaikassa sai viime kesänä tukea työhönsä siinä määrin, että voidaan puhua työnohjauksesta. Muutamia työpaikkoja tuli esille, joissa työnohjaukseen tai tutorin tapaamiseen oli varattu aikaa joko silloin tällöin tai säännöllisesti. Pahimmillaan työnohjaus jäi pyöreään nollaan ja perehdytys toteutettiin aamun ensimmäisellä vastaanottoajalla hoitajan toimesta.

Oulun, Turun ja Helsingin yliopistoissa lääketieteen opiskelijoilla on tutorlääkäreitä, joiden kanssa voidaan käydä läpi lääkärinä olemiseen liittyviä kysymyksiä. Tällainen toiminta on arvokasta tukea nuoremmille kollegoille, ja antaa luontevan pohjan työuralla tapahtuvalle työnohjaukselle. Kesän päätteeksi Lääkäriliitto lähetti yhteistyössä Medisiinariliiton kanssa lääketieteen opiskelijoille kyselyn, jossa kartoitettiin muun muassa minkälaista perehdytystä medisiinarit ovat kesätöissään saaneet. Tällaisilla kyselyillä saamme arvokasta tietoa siitä toimintaympäristöstä, jossa medisiinarit työuraansa aloittavat. Kyselyn tulosten pohjalta Medisiinariliitto jatkaa työtään, jotta medisiinarit saisivat tulevaisuudessa aloittaa työuraansa vähän lämpimämmissä vesissä.

Maaret Laakso
6. vuoden lääketieteen opiskelija, Oulun yliopisto
SML:n hallituksen jäsen