”…Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaitaan hoitaessa sitä pyytävät…”
Hiljattain YLE uutisoi nuoriin lääkäreihin kohdistuvasta kiusaamisesta (https://yle.fi/uutiset/3-10102659). Artikkelissa ilmi tulevat, nuoria kollegoita koskevat tapauskuvaukset olivat kylmääviä ja vahvistavat jo aiemmin tiedettyä: henkistä väkivaltaa on kokenut työpaikallaan liki yksi kymmenestä kollegasta viimeisen vuoden aikana (https://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/onko-tyopaikalla-hyva-olla/). Vastaavaa koki noin yksi kahdestakymmenestä muilla aloilla keskimäärin. Hämmentävää, että vahvaan kollegiaaliseen perinteeseen nojaavan professiomme sisällä pidämme paalupaikkaa toinen toistemme kaltoinkohtelussa.
Kiusaamisen muotoja ja motiiveja on monia. Ylen artikkeli koski yhtä muodoista viheliäisintä: kokeneemman kollegan harjoittamaa terroria nuorempaa kohtaan. Siinä suhteessa, missä kokemattoman täytyisi saada tukeutua ja turvautua epävarmuudessaan kokeneempaan, kohdataankin jotain halvaannuttavaa ja myrkyllistä. Keskityn
kirjoituksessani tähän ilmiöön.
Olen itse työssäni päässyt osallistumaan tämänkaltaisen työpaikkakiusaamisen ruotimiseen Puolustusvoimien palveluksessa. Näen yhteneväisyyksiä armeijan ja sairaalan maailmoissa. Molemmissa työntekijöitä yhdistää korkea työmoraali ja vahva ammatti-identiteetti jyrkän hierarkian vallitessa. Tämä on erittäin otollinen maaperä kiusaamiselle ja näissä olosuhteissa sen aiheuttama vaurio on usein syvä.
Mistä tässä ilmiössä voi olla kyse?
Kiusaaminen yleisesti ottaen koskee viime kädessä valtaa, siihen suhtautumista, sen haalimista, säilyttämistä, hyödyntämistä ja sen käyttämisen tuottamaa mielihyvää. Tällaisen vallankäytön välineinä toimii muun muassa alistaminen, eristäminen ja syrjään sysääminen.
Kiusaava kokeneempi kollega voi olla asemaansa epäterveesti kiintynyt. Hän ei siedä kyseenalaistavia mielipiteitä saatikka ajattelunsa erheen osoittamista. Mikä tahansa asemansa ja asiantuntijuutensa varoalueelle ilmaantuva uhka on laukaisin näytökselle vallan käytöstä. Tämä on luonnostaan näyttävä akti ja tapahtuu siksi usein juuri yleisön edessä, potilaiden tai muiden kollegoiden läsnäollessa.
Tällainen kiintymys asemaan voi heijastaa myös epäkypsää tunne-elämää. Vilpitön kysymys tai kehitysehdotus voi näyttäytyä hyökkäyksenä ja laukaista suorastaan narsistisen raivon. Kerran kiusaajan tunne-elämää vastakarvaan silittänyt voi saada näin ikuisen kirkonkirouksen ja joutua savustuskampanjan kohteeksi.
Kiusaava kokeneempi kollega voi olla myös simputtaja. Näin hän on usein ylisukupolvisen kulttuurin perillinen ja jatkaja. Tekijä voi oikeuttaa käytöstään milloin milläkin verukkeella, preussilaisesta kuri-ihanteesta opetusmetodiikkaan ja ihan vain siihen, että nuoren kollegan on syytä karaistua. Tämä on tietenkin sepitettä, todellisten motiivien maskeeraamista. Kiusaaja nimittäin nauttii aistiessaan vaikutusvaltansa. Kiusaajalle simputus on viihdettä ja valta tässä ajanvietteessä virtaava nautintoaine.
Toisinaan kokeneempi kollega ei välttämättä tiedosta olevansa kiusaaja. Turvattomassa auktoriteettisuhteessa itse polkunsa aloittaneet kylvävät sitä mistä itse joutuivat osalliseksi. Kun kokeneemman kollegan tarvitsevuuteen ja epävarmuuteen on vastattu väheksymällä ja halventamalla, samanlainen tarvitsevuus nuoremmassa kollegassa laukaisee sietämättömän olotilan ja tarpeen ”kouluttaa”, ”karaista” ja hylkiä. Oppi-isien pahat teot kostetaan alenevassa polvessa.
Mitä on syytä erottaa kiusaamisesta?
On myös tärkeää pyrkiä hahmottamaan milloin kyse ei ole varsinaisesta kiusaamisesta. Tylyn konsultaatiovastauksen taakse kätkeytyy usein kiirettä, uupunutta kyynisyyttä, väsymystä, turhautumista, kehnoja konsultaatiokäytäntöjä ja aliresursointia, ennakkoluulojakin. Työpaikalla voi myös esiintyä erilaisten arvomaailmojen, näkemysten ja persoonien yhteentörmäyksiä. Näitä kohtaamisia yhdistää se, että ne ovat kahdenvälisiä ja jäävät useimmiten vaivaamaan molempia osapuolia. Tässä suhteessa tilanne
eroaa oleellisesti kiusaajan ja kiusatun kohtaamisesta.
Miksi tämä erottelu on tärkeää? Konsultaatioita antavan kollegan tilannetta kohennetaan esimerkiksi toimivammilla konsultaatiokäytänteillä, lisäresursseilla, kenties lomalla ja
työnohjauksella. Henkilöiden välisiä ristiriitoja ratkaistaan keskustelulla ja sovittelulla. Kiusaamisen kitkeminen sen sijaan vaatii aivan toisenlaista tulokulmaa.
Miksi tämä on tärkeää ja mitä on tehtävä?
Auktoriteettiasemassa olevat kollegat ovat yhteisön vanhimpia ja luovat joko turvallisen tai turvattoman työilmapiirin nuorille lääkäreille. Turvallinen työilmapiiri on kuin koti, jossa maailmaa voi tutkia turvallisesti vanhempien ohjaamana ja kannustamana. Turvattomassa kodissa energia sen sijaan kuluu turvallisuudentunteen epätoivoiseen ylläpitoon ja oppiminen sekä kasvu häiriintyy. Käsitys itsestä arvokkaana ja osaavana yksilönä vääristyy. Sama tapahtuu nuorelle, lääkäriydessään orastavalle kollegalle. Tällä on aivan perustavanlaatuinen merkitys tulevalle työssä jaksamiselle ja kehitykselle. Voi vain kuvitella, kuinka paljon yksi tallattu lääkärinverso maksaa menetetyssä kukoistuksessa ja henkisessä pääomassa, puhumattakaan kaikesta tuotetusta inhimillisestä kärsimyksestä.
Kun ymmärretään, että kiusaaminen on tyystin muuta kuin vain ikävää käytöstä, sen juurisyihin on mahdollista puuttua. Tuhoisan vallankäytön lopettaminen edellyttää samaa kuin mikä tahansa muu vallasta riisuminen. Sen, jolla on valtaa ja turvattu asema on asettauduttava näyttävästi haavoittuvassa asemassa olevan puolelle. Tämä koskee erityisesti esimiehiä, mutta myös muita kollegoita, joille sosiaalista pääomaa on kertynyt.
Haavoittuvassa asemassa olevien taas on syytä yhdistyä, tukea toisiaan ja tehdä ilmiötä näkyväksi. Tässä työssä NLY on mitä parhain henkinen yhteisö ja tarpeen tullen voimakas äänenkannattaja. Käytännön tasolla tapaukset on dokumentoitava ja vietävä järjestelmällisesti esimiesten kautta työsuojelun tietoon. Tässä työssä yhteinen tahtotila, joukkovoima ja solidaarisuus estävät eristämisen ja leimaamisen.
Mielestäni kollegakuntamme voi hyvin asettaa tavoitteeksi täysin kiusaamisvapaan työympäristön. Lääkärin professio ja kollegiaalisuuden idea ihanteineen on henkinen sidosaine hajottaviavoimia vastaan. Tähän kunnioittavaan kollegiaalisuuteen olemme jokainen jo valassamme sitoutuneet. Valapatto saakoon toimilleen yksimielisen tuomion. Toivon, että aiheen tärkeys tiedostetaan ja että keskustelu jatkuu. Kollegiaalisuuden lupaukset on aika viimein lunastaa täydessä mitassa.
Ilari Ryhänen
Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva pth-intoilija,
ihmisyyden oppimäärän elinikäinen kartuttaja ja ehdolla NLY:n
valtuuskuntaan numerolla 16
