Maksettu palkka ei tulisi olla kiitoksen esteenä. Vaikka työstä saa rahallisen korvauksen, ei se tarkoita, ettei hyvästä työstä tai työn kehittämisestä kuuluisi saada kiitosta. Toisin kuin usein todetaan, kaikkien työ ei ole samanarvoista. Työtä voi tehdä eriasteisella antaumuksella; jotkut tekevät työnsä. Toiset tekevät sen hyvin, ja osa vielä paremmin.

Kouluttaja kohtaa vaatimuksia usealta eri taholta

Lääkäriliiton edunvalvontajaoksessa ja paikallisissa valiokunnissa on jo vuosia keskusteltu yliopistosektorin haasteista. Kuntatyönantajan ja yliopiston vaatima yhteenlaskettu työpanos on enemmän kuin 100% kliinisen opettajan työajasta. Opiskelijat osaavat vaatia tasokasta opetusta, ja nykylääketieteen käsiin räjähtämässä olevasta informaatiotulvasta pitäisi saada opiskelijoille koottua kompakti kokonaisuus olennaisista asioista.

Kaikkien erikoislääkäreiden kuuluisi opettaa ja ohjata nuorempia kollegoita, mutta ohjaus ei saisi olla pois kouluttajan potilaskontakteista. Suoritteita on saatava. Nuoret erikoistuvat vaihtuvat tiuhaan. Kun erikoistuva on oppinut itsenäisen työskentelyn, ja kouluttaja tuntemaan erikoistuvan vahvuudet ja heikkoudet, erikoistuva jatkaakin jo matkaa. Sitten täytyisi taas jaksaa opettaa samat perusasiat uudelleen seuraavalle tulijalle.

Vuoden erikoislääkärikouluttajat Helsingissä

NLY haluaa olla kehittämässä ja ylläpitämässä tasokasta lääketieteen koulutusta, ja muistaa vuosittain ansioituneita erikoistuvien kouluttajia.

Vuoden lääkärikouluttajan –palkinto on valtakunnallinen merkittävä tunnustus, joka jaetaan vuosittain NuoriLääkäripäivien yhteydessä. Viime vuonna palkinnon sai yleislääketieteen erikoislääkäri Marjo Partanen Armilan terveysasemalta.

Ansioituneita kouluttajia palkitaan myös paikallisesti ainakin Helsingissä ja Turussa. Helsingissä NLY:n paikallisosasto valitsee vuoden erikoislääkärikouluttajat vuosittain nuorien kollegoiden ehdotusten perusteella. Kunniamaininta jaetaan kolmessa eri kategoriassa: yliopistosairaala, keskussairaala tai aluesairaala, ja terveyskeskus. Helsingissä NLY on jo vuosia saanut jakaa kunniamaininnat Vuoden Opettaja -tilaisuudessa, joka on Lääketieteenkandidaattiseuran (LKS) järjestämä tilaisuus.

Tilaisuudessa LKS jakaa perusopetuksen kunniamainintoja ja tiedekunta tieteellisesti meritoituja. Lämminhenkisessä tilaisuudessa jaetaan kukkia ja kunniakirjoja, ja lisäksi tiedekunta maksaa pienen pallkio myös valittujen tilille..LKS:n palkitsema vuoden luennoitsija pitää vuoden luennon valitsemastaan aiheesta.
Vuoden luennoitsija, anestesiologian ja ensihoidon erikoislääkäri James Boyd, oli valinnut aiheekseen stimulanttimyrkytykset. Yksi mieleen jääneistä ohjeista meni jotenkin näin: jos vedät kotona kalsariekstasyt, on se huomattavasti vähemmän toksista kuin kuumassa kosteassa klubissa. Opetuksena siis, että joidenkin stimulanttien toksisuus lisääntyy lämpötilan noustessa ja saattaa yllättää  myös muut kuin aloittelijat.

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”167″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 200px; height: 289px; margin: 15px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”332″}}]]Yliopistosairaalakategoriassa palkittiin Tiina Sairainen, neurologian dosentti, Meilahden neurologian klinikasta. Sairainen ohjaa omista työkiireistään huolimatta erikoistuvia hyväntuulisesti ja pedagogisesti. Erityisen hienona pidettiin Sairasen järjestämiä botuliini-injektio opetuspäiviä, joissa pistoksia pääsee tekemään hänen ohjauksessaan. Sairanen on myös hakenut koulutukselle erikoistumispisteitä yliopistolta. Erikoistuvien toiveesta potilasaikojen kestoja on muutettu, erikoistuvien antaman palaute johtaa siis tarvittaessa muutoksiin! Minusta Sairasen asenne kertoo paljon. Hän kertoo, että vastaaja oppii siinä missä kysyjäkin. Hän muistuttaa erikoistuvia siitä, että omat rajat on tunnettava. Erikoistuva joutuu itse elämään omien päätöstensä kanssa, eikä niiden ei kuulu pilata yöunia. Kouluttajan vastauksen saa kyseenalaistaa, mikäli siltä tuntuu.

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”168″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 200px; height: 292px; margin: 15px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”329″}}]]Keskussairaala/aluesairaala kategoriassa palkittiin urologi Esko Glücker Porvoon sairaalasta. Palkintotilaisuudessa hieman hymistiin perustelulle, että Glücker ”antaa erikoistuvan leikata”. Kokeeneen kirurgin ohjauksessa leikkaaminen on kuitenkin erikoistuvan kirurgin tie onneen ja oppiin. Omana erikoistumisaikanaan Glückerin seniori soitti hänet paikalle, kun opettavia potilaita ja leikkauksia tuli vastaan. Glücker sai leikata osan potilaista seniorin seistessä vieressä neuvomassa. Nyt Glücker toimii itse samoin omien erikoistuviensa kanssa. Glücker kehoittaa nuoria vaatimaan tarvittaessa kokeneempaa kolleegaa mukaan saliin, mikäli kokee ettei osaa omalla leikkauslistalla olevaa toimenpidettä. Myös Porvoossa on jo ehditty kilistelemään kuohuvalla: vastuullisesti leikkausten loputtua työviikon päätteeksi.

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”169″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”480″,”style”:”width: 200px; height: 297px; margin: 15px; float: right;”,”typeof”:”foaf:Image”,”width”:”323″}}]]Terveyskeskuskouluttajaksi valittiin yleislääketieteen erikoislääkäri Johanna Anttila-Bondestam Munkkiniemen terveysasemalta. Anttila-Bondestamin ansioista terveyskeskustyö ei tunnu niin yksinäiseltä, hän luo ”me-henkeä” lääkäreiden keskuusteen ja saa myös nuoret tuntemaan itsensä tasavertaisiksi kollegoiksi. Tietotaitoa löytyy niin lääketieteellisistä asioista, kuin ei-medisiinisistä käytännön ongelmista, joita potilastyössä kohtaa. Hänen ansiostaan monet kokevat perusterveyshuollon työn tärkeäksi ja kiinnostavaksi, ja sitä kohtaan koettu arvostus on noussut. Anttila-Bondestam ajautui itse alalle vahingossa, hänen oli tarkoitus suorittaa pakollisia terveyskeskuspalveluita, mutta viihtyi niin hyvin, että päätti vaihtaa erikoisalansa yleislääketieteeseen. NLY:n erikoislääkärikouluttaja palkinto oli hänelle ennestään tuttu ja hän pitää saamaansa palkintoa suurena saavutuksena ja kunniana.

Osaamme harvoin antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Positiivisen palautteen antaminen kuitenkin kannattaa. Useat kouluttajat arvostavat antamaamme palautetta enemmän kuin arvaammekaan.

 

Vuoden Opettaja -tilaisuudessa palkitut

NLYn palkitsemana

  • Yliopistosairaala: Tiina Sairainen, neurologian dosentti, Meilahden neurologian klinikka
  • Keskussairaala/aluesairaala: Esko Glücker, urologian erikoislääkäri, Porvoon sairaala
  • Terveyskeskus: Johanna Anttila-Bondestam, yleislääketieeteen erikoislääkäri, Munkkiniemen terveysasema

LKS palkitsemana

  • Vuoden Opetushenkilö: Leena Nyman, opetushoitaja
  • Vuoden Ryhmäopettaja: Timo Hiltunen, sisätautien erikoislääkäri
  • Vuoden Luennoitsija: James Boyd, anestesiologian ja ensihoidon erikoislääkäri
  • Vuoden Syväriohjaaja: Antti Mäkitie, korva-, nenä- kurkkutautien professori

Tiedekunnan palkitsemana

  • Paras väitöskirjas: Filosofian tohtori Olli Matilainen, Carina Holmberg-Stillin tutkimusryhmästä
  • Paras tutkielmas: LK Sini Heinonen
  • Paras TRANSMED-ohjelman pro gradu: Katarin Sandell