Avustustyössä onnistumisilla jaksaa monta vaikeaa hetkeä. Helsinkiläisessä sairaalassa yksinkertainen toimenpide vaatii vaatimattomissa olosuhteissa uskallusta.  

Oletko koskaan joutunut tekemään omaverensiirtoa vaikeissa olosuhteissa? No en minäkään. Ajatus on teoriassa loistava. Vuodetusta verestä otetaan talteen mahdollisimman suuri osa, joka sitten suodatetaan ja annetaan takaisin potilaalle. Yksinkertaista vai mitä?

Noin miljoona asiaa voi mennä pieleen ilman kunnon työvälineitä, ja jos ei ole tarpeeksi huolellinen. Veri voi esimerkiksi alkaa hyytyä liian pian, eikä lopputuloksesta sitten ole mitään hyötyä potilaalle. Vielä pahempaa on, jos ei veren suodattaminen muista materiaaleista onnistu kunnolla. Siitä potilaalle aiheutuva vahinko voi olla hengenvaarallista. Infektioriskistä puhumattakaan.

Tänään meillä ei ollut vaihtoehtoja, oli vain toimittava nopeasti. Vähän alle kolmekymppisellä naisella oli ollut kohdunulkoinen raskaus ja sisäinen verenvuoto vatsaonteloon. Hänen veriryhmänsä oli O negatiivinen, mikä oli ongelma, koska meillä ei ollut sitä sairaalassa. Laboratoriosta tarkistettiin muut Banguin sairaalat, mutta O negatiivista verta ei ollut koko Banguissa.

Samaan aikaan sisäinen verenvuoto jatkui. Niinpä minä ja gynekologi päätimme viedä naisen leikkaussaliin ja aloittaa leikkauksen. Aioimme tehdä omaverensiirron vatsaonteloon vuotaneella verellä. Olen tehnyt omaverensiirtoja kotona, Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Kotipuolen hienoilla laitteilla se ei ole mikään ongelma, mutta täällä olosuhteet ovat erilaiset. Tämä oli kuitenkin potilaan paras ja ainoa mahdollisuus.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hoitokäytännön mukaisesti haimme laboratoriosta tyhjiä veripusseja, keräsimme injektioruiskuilla mahdollisimman paljon verta vatsasta, suodatimme sen, laitoimme sen pusseihin ja siirsimme sen takaisin potilaaseen suonensisäisesti. Yllättäen kaikki meni hienosti. Hänen tilansa oli vakaampi jo yhden pussin jälkeen.

Kirurgit viimeistelivät leikkauksen, ja me siirsimme potilaan heräämöön. Hän oli edelleen heikko mutta voi jo paljon paremmin. Hänen hemoglobiinitasonsa oli edelleen liian matala, joten annoimme hänelle toisen pussin hänen omaa vertaan ja tarkkailimme hänen tilaansa heräämössä. Illalla pääsimme siirtämään hänet osastolle.

Myöhemmin samana iltana työtoverini löysivät luovuttajan O negatiiviselle verelle, mutta todennäköisesti olisi jo ollut liian myöhäistä. Herää kysymys, miten olisi käynyt ilman omaverensiirtoa. Olin edelleen huolissani siitä, miten potilas toipuisi toimenpiteestä ja reagoisiko hän siihen jotenkin.

Potilaan toipuminen oli minulle yksi harvoista iloisista yllätyksistä projektin aikana, ja taisin todella tarvita sitä. Silloin kun huoli vaihtuu iloksi, kun näkee potilaan toipuvan, ei voi tehdä juuri muuta kuin hymyillä leveästi ja huokaista helpotuksesta. Mikä parasta, kyse oli yhteistyöstä. On vain yritettävä parhaansa saatavilla olevilla välineillä annetuissa olosuhteissa ja joskus kaikki käy hyvin.

Näköjään kaikkea täytyy joskus kokeilla ensimmäisen kerran.

Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä.

https://laakaritilmanrajoja.fi/