Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Kerran kandiseuralainen, aina kandiseuralainen
Etusivu > Kerran kandiseuralainen, aina kandiseuralainen

Kerran kandiseuralainen, aina kandiseuralainen

Opiskeluaika on monille yksi elämän kohokohdista kaikkine rientoineen, uusine ystävineen, tulevine kollegoineen ja toki myös karttuvine tietoineen ja taitoineen. Työelämään siirrytään usein vauhdilla, ja aina välillä haikaillaan lämmöllä vanhojen aikojen perään: olisipa hauska tavata taas kavereita, osallistua sitseille tai käydä vanhalla kampuksella! Työpaikoilla kandeilta ammennetaan tietoja opiskelun nykytilasta ja vastavuoroisesti opastetaan opiskelijoita työelämän poluille.

Kaikkea tätä tapahtuu, mutta voisiko näille kohtaamisille olla myös jokin yhteinen foorumi? Helsingissä tähän tarpeeseen perustettiin tänä kesänä Lääketieteenkandidaattiseuran (LKS) alumnijäsenyys ja alumnivaliokunta.

Yleistä alumnitoiminnasta

Helsingissä LKS:n alumnitoiminta on ollut vähemmällä huomiolla useiden vuosien ajan. Ainejärjestö ei ole pystynyt pitämään yhteyttä entisiin opiskelijoihinsa haluamallaan tavalla, eikä alumnien tarjoamaa tietotaitoa ja verkostoja ole hyödynnetty. Useiden vuosien pohdiskelun ja suunnittelun jälkeen apua toiminnan käynnistämiseen päätettiin pyytää alumneilta – ja alumnit vastasivat. Tehtyihin kyselyihin toiminnasta saatiin satoja vastauksia ja hakemuksia perustettavaan alumnivaliokuntaan sateli toistakymmentä. Kysyntää toiminnalle vaikuttaa riittävän.

Vuosien pohdiskelun ja suunnittelun jälkeen apua toiminnan käynnistämiseen päätettiin pyytää alumneilta – ja alumnit vastasivat.

Kyselyiden perusteella alumnit kokivat keskeisiksi toiminnan muodoiksi opiskeluaikojen muistelun ja oman osaamisen jakamisen nuoremmille. Myös verkostoituminen alumnien kesken sekä uuden oppiminen koettiin tärkeiksi. Vaikkeivat opiskelijat ole luontevin taho järjestämään mikrobilääkehoitoon tai terveyskeskusten pientoimenpiteisiin liittyviä koulutuksia, on kandeilla paljon annettavaa myös koulutuksen saralla. Muuttuvassa maailmassa esimerkiksi sukupuoli-identiteetin kanssa kamppailevan nuoren kohtaamisessa opiskelijat saattavat olla edeltäjiään valveutuneempia. Opiskelijoiden, varsinkin nuorempien, keskuudessa on huutava tarve kuulla käytännön työstä, kuten eri erikoisalojen arjesta, ja saada kokeneempien vinkkejä opiskelijan arkeen. Erityisesti Zoom-aikana merkityksellisyyden löytäminen opinnoista voi olla haastavaa, mutta vanhemmilla kollegoilla voisi olla tarjota tähänkin apua.

Opiskelijoiden keskuudessa on huutava tarve kuulla käytännön työstä, kuten eri erikoisalojen arjesta, ja saada kokeneempien vinkkejä opiskelijan arkeen.

Lääketieteenkandidaattiseura käynnisti alumnitoimintaansa viime kesäkuun alussa tuoreimman vuosikurssin valmistumisen yhteydessä. Vaikka lähitoimintaa ei vielä syksyllä todennäköisesti pystytä tarjoamaan laajemmassa mittakaavassa, on toiminnalla kunnianhimoiset tavoitteet. Parhaimmillaan hyvä alumnitoiminta antaa niin alumneille kuin opiskelijoillekin.

Ainejärjestöjen tarjoamaa alumnitoimintaa Suomessa

 

KuoLO

Alumnijäsenet ovat tervetulleita moniin KuoLO:n tapahtumiin, kun pandemian jälkeen niitä kyetään taas järjestämään. Alumnietuina myös uusi kerhotalo Tuonela, jota saavat vapaasti käyttää niin opiskelija- kuin alumnijäsenet.

Alumnivastaava: Joonas Pänkäläinen (joonpa@uef.fi)
Lisätietoa: https://kuolo.fi/toiminta/alumni/

 

LKS

Alumneille on perustettu oma Facebook-ryhmä tiedotusta ja keskustelua varten. Alumnikirjelistalla saa alumnikirjeen kolme kertaa vuodessa. Alumneille suunnattuja tapahtumia tulee heti tilanteen salliessa. Usean LKS:n kerhon toiminta on avointa alumneille.

Alumnivastaava: Matias Posa (alumnit@lks.fi)
Lisätietoa: https:// lks.fi/alumnille/

 

OLK

Facebookissa on alumneille suljettu OLK-Alumnit -ryhmä. Lisäksi valmistuneet Terwaspeksiläiset ovat järjestäneet menestyksekkään Pikispeksin jo useana vuotena peräkkäin. Suunnitelmissa on järjestää alumneille myös vuosittaiset tapaamiset esimerkiksi vuosijuhlien tai Pohjolan lääkäripäivien yhteydessä. Alumneista toivotaan myös innokkaita puhujia urailtoihin, joissa alumnit voisivat valaista opiskelijoita valmistumisen jälkeisestä ajasta ja urapoluistaan.

Alumnivastaava: Roosa Pesälä (alumnivastaava@olk.fi)
Lisätietoa: https://www.facebook.com/groups/552321515221082

 

TLK

Normaalivuosina alumnipaikkoja on varattu joihinkin kandiseuran tapahtumiin, esimerkiksi keskusteluiltoihin ja wuosijuhlille. Alumneille on tyypillisesti myös järjestetty oma iltama Tampereen lääkäripäivien yhteydessä

Alumnivastaava: Sara Kalliomaa (alumnivastaavat@tampereenkandit.fi)
Lisätietoa: https://kandit.fi/alumni/

 

TLKS

Alumneille järjestetään toimintaa, jossa pääsee tapaamaan opiskelukavereita, verestämään muistoja opiskeluvuosista ja kuulemaan, mitä seuralle kuluu nykyään.

Alumnivastaava: Lotta Saustila (lotta.m.saustila@utu.fi)
Lisätietoa: https://tlks.fi/intra/alumnit/

 

LKS Alumnivaliokuntalaisia

1. Kuka olet?
2. Mikä on paras LKS:n liittyvä muistosi? / Mitä LKS on sinulle tarjonnut?
3. Mikä sai hakemaan osaksi alumnivaliokuntaa ja mitä toivot alumnitoiminnan voivan tarjota?

  

Matti Tikkanen

Matti Tikkanen

  1. Eläkkeellä oleva sisätautiopin professori. Olen kliinikko ja kannatan suomalaista julkisen terveydenhoidon systeemiä (kokemusta on muista systeemeistä, mm. 2 vuotta USAssa).
  2. LKS:n koin voimakkaana opiskelijajärjestönä. Olin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, ja paras muisto oli Helsingissä pidetty IFMSA:n kokous, jota järjestelin.
  3. Halusin tukea tärkeää aloitetta. LKS on aina ollut tärkeä medisiinarien yhteisöllisyyden edistäjä. Alumnitoiminta voimistaa sitä edelleen.

 

Eeva Ketola

Eeva Ketola
  1. Yleislääketieteen erikoislääkäri, LT, terveydenhuoltotutkimuksen dosentti, eMBA. Toiminut Esperi Care –konsernin laatujohtajana 3/2020 alkaen. Soteveteraani, multitaskaaja harrastusten osalta: alppinisti, akvarellisti, kokkaaja, vesihiisi, musisoija. Kolmen aikuisen nuoren äiti.
  2. Voi vaikka mitä, ekat speksit sitten Haavurikukon, Valkotakit, Curvaturan, kaikki vuosijuhlat, Waput, hallitustyöskentely, pääsihteeriyden tuomat isosiskovelvoitteet… Yhteinen tekeminen – kavereita ainakin 5 vuosikerralta ennen ja jälkeen oman kurssin – verkostot!
  3. Haluaisin oppia nuoremmiltani! Sisälläni asuu edelleen sellainen pikku Myy, joka ei halua tulla isoksi eikä ainakaan jämähtää ja jähmettyä. Alumnitoiminnan toivon voivan tarjota kivaa tekemistä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia sekä ehkä jotain perspektiiviä tekemiseen ja muiden auttamiseen. Toivottavasti paljon huumoria, iloa – elämää kaikkine sävyineen!

Alumnitoiminnan toivon voivan tarjota kivaa tekemistä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia sekä perspektiiviä tekemiseen ja muiden auttamiseen.

 

Aleksi Pajunen

Aleksi Pajunen

  1. LL, lääketieteen etiikan opettaja Helsingissä, harrastuksena lautapelit.
  2. Kerhohuone Euphoria – kaikki lukemattomat päivät, illat ja yöt, joita on saanut viettää niin saunassa, keittiössä kuin tanssilattiallakin.
  3. LKS oli tärkeä osa opiskeluaikaa, ja on mukava päästä taas tekemään hommia Seuran hyväksi. Lisäksi nuorena opettajana olen kokenut tärkeäksi, että kynnys valmistuneiden/yliopiston ja opiskelijoiden välillä olisi mahdollisimman matala, ja alumnitoiminta tarjoaa luontevan kanavan tämän edistämiseen. Toivottavasti alumnitoiminta tarjoaa paljon hienoja hetkiä ja kokemuksia, mutta myös uusia oppeja ja oivalluksia molemmin puolin.

 

Nuorena opettajana olen kokenut tärkeäksi, että kynnys valmistuneiden/yliopiston ja opiskelijoiden välillä olisi mahdollisimman matala, ja alumnitoiminta tarjoaa luontevan kanavan tämän edistämiseen.

Matias Posa

Matias Posa
  1. LKS:n alumnivastaava ja 5. vuosikurssin kandi
  2. Parhaat muistot ovat ensimmäisen vuoden tapahtumat ja vuosijuhlavierailut muihin lääkiskaupunkeihin. LKS:n tapahtumat ja hallitustoiminta on tarjonnut minulle ystäviä, harrastuksen ja korvaamatonta kokemusta järjestötoiminnasta.
  3. Opiskelijoilla on mielestäni kasvava halukkuus mentoroinnille ja sukupolvien väliselle ajatustenvaihdolle. Alumnitoiminta voi parhaimmillaan rikastaa sekä valmistuneiden että opiskelevien arkea. Uusien hauskojen tapahtumien lisäksi toivon alumnitoiminnan laajentavan ja tiivistävän ennestään LKS:n yhteisöä.

 

 

 

Teksti:

Sara Kaartinen, LKS:n alumnivaliokunnan pj
Henri Vasara, LKS:n alumnivaliokunnan jäsen

Kuvat: Haastateltavien omista arkistoista