Kilpailu, ainakin täydellinen sellainen, markkinataloudessa ajatellaan klassisesti edistävän yhteiskunnan voimavarojen kohdistumisen kaikkein tehokkaimmalla tavalla. Kuitenkin terveydenhuolto on yleinen esimerkki, jossa täydellisen kilpailun edellytykset eivät täyty. Terveydenhuollossa on ominaisuuksia, jotka erottavat terveydenhuollon markkinat muista aloista. Näistä kolme tärkeintä ovat tiedon epäsymmetrinen jakautuminen, epävarmuus ja terveydenhuollon ulkoiset vaikutukset. (Sintonen ja Pekurinen 2006)

Tiedon epäsymmetrisyys on yksinkertaistaen sitä, että lääkärinä tiedät maallikkopotilasta reilusti enemmän lääketieteestä (joskin moni googletteleva potilas voisi olla eri mieltä) ja onkin lähinnä moraalistasi kiinni, miksi esim. et pyytäisi häntä loputtomiin turhiin kontrollikäynteihin uusien vastaanottomaksujen toivossa. Epävarmuus taas yksinkertaistaen sitä, että kukaan ei varmuudella tiedä milloin ja miten sairastuu ja toisaalta auttaako ostettu terveydenhuollon palvelu saamaan lisää terveyttä. Terveydenhuollon ulkoiset vaikutukset ymmärtää ehkä helpoiten esimerkin kautta: jos valtaosa hankkii toivottavasti pian tulevan koronarokotteen, tarjoaa se toivottavasti hyötyä laumasuojan kautta myös heille, jotka eivät sitä ole hankkineet (positiivinen ulkoisvaikutus). (Sintonen ja Pekurinen 2006)

Jouduin kokemaan “omakohtaisen” kokemuksen epäsymmetrisen tiedon jakautumisesta ja epävarmuudesta pari vuotta sitten, kun olimme puolisoni kanssa vierailemassa kotimaassani Kosovossa. Puolisoni sairastui vatsatautiin, jonka aluksi kuittasin harmittomaksi gastroenteriitiksi. Koska suutarin lapsilla ei ole kenkiä, vasta kolmantena päivänä palpoin hänen vatsaansa. Puolison ilmeen vääntyminen painellessani hänen oikeaa alavatsaa sai minunkin ilmeeni vääntymään.

Hakeuduimme terveyskeskuspäivystykseen, missä kollega teki lähetteen Prishtinan yliopistollisen sairaalan kirurgian päivystykseen. Siellä tapahtuneet käänteet ansaitsisivat varmasti oman tekstinsä, mutta lopulta päätimme hakeutua yksityiselle terveydenhuollon sektorille, joka Kosovossa on iso, kilpailtu ja myös heikosti reguloitu.

Yksityisellä yleiskirurgi kahden minuutin anamneesin oton ja puolen minuutin statustamisen jälkeen totesi kyseessä olevan aivan selkeä appendisiitti ja halusi leikata samantien.Tässä vaiheessa pyysimme hidastamaan: leikkaus ulkomailla ei ollut puolisoni mielestä houkutteleva ajatus, joten hän toivoi TT-kuvausta, jotta diagnoosi olisi mahdollisimman varma. Kirurgi ohjelmoi TT-kuvauksen kuitenkin pitäen sitä turhana  ja lähti kotiin. Odottelun jälkeen radiologin lausunto varmensi diagnoosin ja niinpä kyseinen kirurgi soitettiin takaisin kotoa leikkaamaan. Kaikki sujui onneksi hyvin. Tuon todensi kirurgin leikkauksen jälkeen tekemä OK-merkki 20 metrin päästä hänen lähtiessään takaisin kotiin. Se jäi sinä iltana hänen ainoaksi viestinnäksi meidän suuntaan post-op.

Tiedon epäsymmetriaa tässä siis oli se, että kirurgin sekä radiologin tekemien päätösten mielekkyyttä oli jopa lääkärinä vaikeaa arvioida. Pahimmassa tapauksessa on mahdollista, että TT-kuvauksessa umpilisäke ei ollut tulehtuneen näköinen ja koko leikkaus riskeineen oli suoritettu pelkästään euron kuvat silmissä.

Uskoni siihen, että terveydenhuollossakin on mahdollista saada kilpailun kautta tehokkuusetua ei ole täysin horjunut mutta olen onnellinen että pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu terveydenhuollon markkinoiden selkeä regulointi ja valvonta. Toinen opetus on, että vaikka siis terveystaloustieteen opiskelu ei estä sitä, että sinua voidaan viilata linssiin, niin ainakin tiedät, että niin ehkä saattaa tapahtua. Toki kuulemma lääkäreiden on tärkeää sitä opiskella myös sen vuoksi, että heidän päätöksillä allokoidaan valtaosa terveydenhuollon resursseista.

 

Lähteet
Sintonen ja Pekurinen, 2006, Terveystaloustiede, WSOY

 

Arbër Mehmeti
LL
NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen