Sairaalassa konflikti näkyy muutenkin kuin ampumahaavoina. Kun väkivaltaisuudet estävät odottavaa äitiä hakeutumasta hoitoon, riskiraskauksia ei tunnisteta ajoissa. Suomalainen anestesialääkäri Kariantti Kallio kertoo blogissaan arjesta synnytyssairaalassa Keski-Afrikan tasavallassa.
Keski-Afrikan tasavalta on aina ollut minulle eräänlainen ammatillinen haave. Olen jo vuosia halunnut tulla tänne voidakseni auttaa ja toivottavasti muuttaa asioita edes pikkiriikkisen. Kun tilaisuus vihdoin tarjoutui, ilmoittauduin mielelläni vapaaehtoiseksi tähän raa’an konfliktin repimään maahan. Naapurimaihin on lähtenyt noin 570 000 pakolaista, ja sisäisiä pakolaisia on lähes 650 000. Puolet noin Suomen kokoisesta väestöstä on täysin riippuvaisia humanitaarisesta avusta.
Koska naiset ja lapset ovat usein sodan ensimmäisiä viattomia uhreja on heidän auttaminen aina ollut lähellä sydäntäni. Siinä mielessä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön synnytyssairaala Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa oli minulle juuri oikea paikka. Sairaala on monella tapaa sekä puolustuksen etulinja, että viimeinen toivo äitien ja vastasyntyneiden hoidossa alueella. Sairaalaan ja uuteen projektiin totutteluun on mennyt hetki, koska tässä projektissa on kyse erityisesti äitien ja vastasyntyneiden terveydenhoidosta, kun taas edellisessä projektissani Jemenissä tehtiin enemmän yleiskirurgiaa, ja potilaat edustivat monia lääketieteen ja kirurgian eri osa-alueilta.
Myös ranskan puhuminen tuntuu vielä jatkuvalta kamppailulta. Totuus on, että pari vuotta sitten en vielä puhunut ranskaa lainkaan. Olin aina halunnut oppia kielen, mutta minulla ei koskaan tuntunut olevan aikaa. Kun liityin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöön, pääsin kehittämään kielitaitoani. Muutaman Tukholmassa käydyn Ruotsin toimiston järjestämän intensiivikurssin ja lukemattomien itseopiskelutuntien jälkeen tässä sitä nyt ollaan ranskankielisessä Afrikassa yrittämässä parhaansa. Onneksi sekä kansainväliset että paikalliset avustustyöntekijät ovat erittäin ymmärtäväisiä.
Sodassa naiset ja lapset kärsivät ensimmäisenä
Turvallisuustilanne täällä Banguissa vaihtelee naapurustoittain jatkuvien jännitteiden vuoksi. Tilanne on vaikuttanut väestöön monin tavoin, ja esimerkiksi hoitoon pääsy on vaikeutunut entisestään, vaikka se on lähtökohtaisesti vaikeaa koko Keski-Afrikan tasavallassa.
Sairaalassamme hoidetaan suuri osa pääkaupungin synnytyksistä ja niihin liittyvistä komplikaatioista. Työnkuvaani anestesialääkärinä kuuluu huolehtia leikkauspotilaiden nukutuksista ja leikkauksen jälkeisestä hoidosta keisarinleikkausten ja muiden synnytyksiin liittyvien leikkausten yhteydessä yhdessä kansainvälisten ja paikallisten työntekijöiden kanssa. Sairaalassa tarjotaan myös perhesuunnitteluun liittyviä palveluita ja autetaan naispuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja. Työhöni kuuluu myös erilaisiin hätätilanteisiin reagoiminen sairaalassa, joten nopeista ja vaikeista tilanteista ei varsinaisesti pääse tulemaan pulaa.
Sairaalan leikkausosasto on pieni potilaiden, synnytysten ja leikkausten valtavaan määrään nähden. Siinä on kaksi leikkaussalia ja pieni heräämö neljälle potilaalle. Joskus heräämö toimii myös teho-osastona, jos potilas tarvitsee pidempiaikaista tarkkailua. Laitteisto on hyvin yksinkertaista, ja kamppailemme jatkuvasti rikkinäisten näyttöjen ja vanhojen akkujen kanssa, mutta loppujen lopuksi laitteet ovat melko samanlaisia kaikkialla. Täällä vain on vähemmän kaikkea. Vaikka ilmastointi on päällä ja leikkausosastolla on riittävästi henkilökuntaa, omaan hikeensä hukkuu jo parin minuutin jälkeen. Hien, veren ja istukan haju leijuu ilmassa paksuna ja siirappisena.
Ensimmäisenä päivänäni potilaita oli niin paljon, että heräämöstä alkoivat loppua sängyt. Leikkauksia on tavallisesti kolmesta kymmeneen päivässä. Yhdellä ensimmäisistä potilaistani oli valtava kohdun repeämä, ja hän oli vuotanut paljon verta ennen leikkausta. Onneksi gynekologi onnistui pysäyttämään verenvuodon. Muutaman veriyksikön jälkeen potilas alkoi jo toipua leikkauksesta ja verenhukasta. Valitettavasti vauva oli kuollut jo kohdussa. Menetetty elämä tuntui pahalta, mutta suremiseen ei jäänyt aikaa, sillä päivän mittaan tiedossa oli lukuisia leikkauksia.
Tapaus oli kuin muistutus maan nykytilasta: koska odottavien äitien on vaikea saada kunnon seurantaa, esimerkiksi kohdunulkoiset raskaudet ja niiden vakavat komplikaatiot ovat melko yleisiä. Sodassa ei ole kyse vain ampumahaavoista. Se tuhoaa infrastruktuurin monella tasolla, jolloin perusasiat jäävät usein hoitamatta ja terveydenhoito saamatta. Naiset ja lapset kärsivät ensimmäisenä, koska he eivät pääse terveyspalvelujen luo, jos minkäänlaisia terveyspalveluja edes on saatavilla.
Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä. Pakolaismäärät perustuvat YK:n pakolaisjärjestön tilastoihin.
https://laakaritilmanrajoja.fi/
Osa 1/5: Kaupunki jakaantuneen valon äärellä
Osa 2/5: Couché! Couché! – Maahan, maahan!
Osa 3/5: Paluu arkeen
Osa 4/5: Kerta se on ensimmäinenkin
Osa 5/5: Mistä maailmasta uneksinkaan?
