Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Katse alkaneeseen vuoteen
Etusivu > Katse alkaneeseen vuoteen

Katse alkaneeseen vuoteen

Uuden toimintavuoden alkaessa kiinnittyy huomio tulevan vuoden tapahtumiin. Järjestötoiminnassa tuleva vuosi alkaa jo edeltävän vuoden syksyllä, kun seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaa ryhdytään työstämään. Samalla kartoitetaan jo tiedossa olevia toiminnan aihepiirejä sekä aikatauluja.  

Terveyspoliittisen valiokunnan työhön on koko sen olemassaolon ajan kuulunut Sote-uudistuksen seuranta ja erilaisista esityksistä lausuminen. Viime syksyn lausuntokierroksen jälkeen uudistus on nyt siirtynyt eduskuntakäsittelyyn, josta lienee syytä odottaa uutisia pitkin kevättä – aina silloin kun Covid-19 ei sitä ohita päivän uutisjärjestyksessä. 

Sote-uudistuksen osalta riittää läpikäytävää, kun jo noin 1600 sivuiseksi paisunut esitys kiertää eduskunnan valiokunnissa.

Erityisen mielenkiintoista tulee olemaan seurata uudistuksen etenemistä perustuslakivaliokunnassa. Uudistuksen painoarvoa suomalaisessa yhteiskunnassa ei voine aliarvioida, ja läpi mennessään se tulisi vaikuttamaan jokaisen kansalaisen elämään vuosikymmeniksi eteenpäin. 

Toisaalta Terveyspoliittinen valiokunta työstää myös muita aihepiirejä. Kansainväliset kysymykset kuuluvat soveltuvin osin Terveyspoliittiselle valiokunnalle. Viime syksynä valiokunnan esitys ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaitovaatimuksista esiteltiin NLY:n valtuuskunnalle, ja uudistuksia pyritään vuoden aikana edistämään. Edellisenä vuonna valiokunnan sisällä heräsi ajatuksia potilasturvallisuudesta ja lääkärin roolista sen positiivisen kehityksen edistämiseksi. Myös NLY:n linjapaperi on tarkoitus viimeistellä esiteltäväksi kevätvaltuuskunnalle. Kesällä järjestettävä Suomi Areena -tapahtuma järjestelyineen työllistänee osaltaan valiokuntaa. Kevät tuleekin olemaan työntäyteinen, vaikka mitään ennakoimattomia asioita ei nousisikaan agendalle. 

NLY:n, kuten koko maailman, toimintaa väritti viime vuonna Covid-19pandemiaNLY:ssä olemme pyrkineet noudattamaan kaikkia suosituksia, mitä viranomaisilta on tullut. Suositukset on otettu vastaan käytännössä määräyksinä, kuten ne lienevät ainakin osin tarkoitettukin. Yhdistyksen toimintaa on pystytty valiokuntien osalta hyvin jatkamaan, vaikkakin etäkokouksiin siirtyminen on tuonut mukanaan uudenlaisia haasteita. 

”Uusi normaali” on terminä jo vakiintunut päivän retoriikkaan ja toisaalta tuonut uudet käytänteet toimintaan. Toisaalta ei paluu ”vanhoihin hyviin aikoihin” liene kenenkään mielestä huono ajatus, mikäli sellainen olisi vielä mahdollista. Näkemykseni mukaan tilanne näyttää kuitenkin ennemmin siltä, että asennoituminen menneen jättämiseen pysyvästi taakse ja katseen suuntaaminen uudenlaiseen tulevaisuuteen on kestävämpi ratkaisu kuin turhan nostalgiahaaveilun jatkaminen – paluuta vanhaan tuskin enää on, ja tilanne voi kestää vielä kuukausista vuosiin. 

Tällöin myös arjesta pitää pystyä tekemään kestävää, ja terveydenhuoltojärjestelmämme tulee omalta osaltaan huolehtia terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta. Auttajasta ei saa missään olosuhteissa tulla autettava, mikäli se vain voidaan estää. 

 

Henri Viitanen
Terveyspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja