Kansanedustaja Sari Raassina – Monen hatun nainen

Sari Raassina, minkä hattujen välillä vaihtelet tällä hetkellä? 

– Tällä hetkellä roolini kansanedustajana on tärkein tehtäväni, totta kai. Mutta tämän työn sisällä on monia asioita ja monia rooleja. Minulle kärkiasia on sosiaali- ja terveyspolitiikka, ja tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset. 

Sote-uudistus, sote-hallintorakenteet ja palveluprosessien kehittäminen ovat asioita, joiden parissa Raassina askartelee päivittäin. Lisäksi hänellä on luottamustehtäviä kotipaikkakunnalla Kuopiossa. Hiljattain Raassina nimitettiin myös tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. 

– Sitten tietenkin se keskeisin luottamustehtävä: olen edelleen alaikäisen lapsen äiti. Kaksi vanhempaa lastani ovat jo maailmalla, mutta äitiys on erittäin korkealla prioriteeteissäni. Niitä hetkiä, jotka lapsen kanssa voi viettää, ei saa takaisin. 

Edellisellä vaalikaudella kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen valtiosihteerinä työskennellyt Raassina tuntee toimijat ja osaa asiat, kertovat lääkäri-kansanedustajan hyvin tuntevat kollegat. Raassinaa luonnehditaan rautaiseksi asiantuntijaksi, joka hallitsee oman alueensa pienimpiä piirtoja myöten – niin, että kuulijaa saattaa peräti alkaa pitkästyttää. 

 
Lääkärinä politiikassa 

Ehkä hieman epätavallista on, että Sari Raassina ei ensin ollut lääkäri, josta sittemmin tuli poliitikko, vaan hän kiinnostui vakavissaan vaikuttamisesta ja lähti mukaan politiikkaan jo opiskellessaan. Tarvitaanko lääkäreitä politiikassa? 

– Lääkärin koulutus antaa aika syvällisen pohjan ihmisten hyvinvoinnin ja sen edellytysten arvioimiseen, hienosti sanoen hyvän elämän rakentamiseen. Lääkärin työkokemus vie meidät väistämättä äärimmäisten kysymysten ääreen: Mitä on hyvä elämä tässä yhteiskunnassa, varsinkin silloin kun ongelmia alkaa kasautua?  

Raassina arvioi, että lääkärin työ ja koulutus antavat erinomaiset edellytykset sosiaalisen omantunnon kasvattamiseen.  

– Politiikassa on kyse arvoista. Meillä lääkäreillä on pääsääntöisesti humaanit arvot. Käsitys ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syvä oikeudentaju ovat asioita, jotka antavat hyvän pohjan poliittiselle työlle ihan kaikilla tasoilla. 

Lääkärin koulutuksesta on ollut hyötyä, kun veri veti vaikuttamistyöhön jo nuoresta lähtien. 

– Kun terveyskysymykset ovat yhteiskunnassa keskiössä sekä taloudellisesti että inhimillisesti, ei yhtään haittaa että päättäjäkunnassa on henkilöitä, jotka ymmärtävät sen substanssin syvästi.  Sen huomion haluaisin kuitenkin tehdä, että lääkärin koulutus ei kyllä pelkästään pätevöitä kaikkiin tehtäviin! Olen joutunut opiskelemaan itsekin paljon muita yhteiskunnan kysymyksiä.  

Kansantalous, kansanterveys 

Terveystaloustiede ja kansantaloustiede ovat olleet Raassinan erityisiä kiinnostuksen kohteita. 

– On mahdottoman vaikea enää itsekään erottaa, mikä osaamiseni on syntynyt lääkärin työn kautta. Itse huomasin ison muutoksen ajattelussani parikymmentä vuotta sitten: kun potilas kertoi minulle jostain ongelmastaan, ryhdyin miettimään, miten asia ratkaistaisiin yhteiskunnallisella tasolla.  

Mutta eikö suomalainen lääkäri ole aina koulutettu kansanterveystyöhön? 

– Se on varmasti totta, kyllähän niitä aihioita koulutuksesta löytyy. On hyvä, että meillä on vahva kansanterveydellinen näkökulma koulutuksessa. Kun erikoistutaan jollekin pienemmälle sektorille, on valtavan tärkeää, että kokonaisuuden näkökulma ei unohdu. 

Lääketiede ei toimi yhteiskunnasta irrallaan, käy selvästi ilmi Raassinan puhetta kuunnellessa. Erityisesti kansanedustaja korostaa taloudellisten tosiasioiden huomioon ottamista. 

– Lääkärikoulutukseen toivoisin lisää taloudellisen ajattelun näkökulmaa ja vaihtoehtoisten kustannusten arviointia. Pitäisi pystyä näkemään, miten käytössä olevat hoitotoimenpiteet vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin kokonaisuutena. Ja pitäisi miettiä myös, mikä hoitojen kansantaloudellinen merkitys on. 

 
Resurssiviisautta 

Kun puheena on hoitojen kansantaloudellinen merkitys, potilaan näkökulmasta vähemmän voi olla enemmän, Raassina korostaa. Kansanedustaja kutsuu tätä resurssiviisaudeksi. 

– Meidän lääkärien pitäisi pystyä arvioimaan enemmän, miten käytämme yhteiskunnan tarjoamia resursseja optimaalisesti potilaan hyödyksi.  

 Eikö taloudellisten näkökohtien pohtiminen vastaanottotilanteissa kuulostaa vähän kylmältä, jopa epähumaanilta tavalta hoitaa potilasta? 

– En missään nimessä tarkoita sitä, että vastaanottotilanteessa pitäisi kalkulaattorilla laskea kustannuksia! Mutta sen ison ajatuksen pitäisi aina olla jokaisella mukana: pitäisi oivaltaa, että tietystä toiminnasta seuraa tiettyjä kustannuksia – ettei hukata resursseja järjettömiin ratkaisuihin, vaan mietittäisiin pari askelta eteenpäin. Tämä on ennen kaikkea työnjohdon kysymys, enkä halua puuttua lääkärin autonomiaan vastaanottotilanteessa. Mutta kyllä jokaisen meistä pitäisi pohtia esimerkiksi määrättyjä tutkimuksia: onko joku asia vain kiva tietää vai onko tutkimuksesta aidosti hyötyä potilaalle? 

Lääkärikunnassa ollaan nykyään hyvin tietoisia yhteiskunnan resurssien rajallisuudesta, Raassina arvioi. Asia ei aina ollut näin. 

– Kun olin itse nuori lääkäri, oli vallalla ajatus, että yhteiskunnan rahat ovat rajattomat, ja että meillä on oikeus ottaa kaikki uudet jutut heti käyttöön. Nykyään ymmärretään paremmin, että resurssien jaossa joudutaan tekemään kompromisseja, ja tämän oivaltaminen vähentää kyllä lääkärin ahdistusta! Kompromisseissa ei ole kysymys pahuudesta, vaan siitä, miten voimme ajamatta maatamme vararikkoon tuottaa järkevällä ja vaikuttavalla tavalla hyvää elämää mahdollistavia palveluja. Totta kai terveydenhuolto on yksi niistä – mutta ei ainut! Raassina muistuttaa. 

Maksimihinta hoidolle? 

Kun rahat ovat tiukalla, aletaan aina puhua priorisoinnista. Muualla maailmassa on jo kehitetty malleja, joissa hoidoille asetetaan hintakattoja: jokin rahamäärä laatupainotettua elinvuotta kohti on yhteiskunnan maksettavaksi hyväksytty enimmäiskustannus. Onko tämä edessä meilläkin?

– En voi ajatella, että käyttäisimme Suomessa tällaisia kategorisia malleja. Täytyyhän meillä olla mahdollisuus myös tehdä tutkimusta. Esimerkiksi joillakin erikoisaloilla täytyy toisinaan käyttää erittäin kalliita hoitoja, sillä vain siten saadaan tutkimusnäyttöä, joka auttaa lääketieteen edistymisessä. Muutenhan kehitys pysähtyisi kokonaan! 

Maan hallituksen kärkihankkeisiin kuuluu niin sanottu sosiaali- ja terveysalan palvelulupaus, jossa on tarkoitus määritellä, mitä palveluja yhteiskunta sitoutuu tarjoamaan yksilöille. 

– Pidän tätä tärkeänä kehityssuuntana. Näin jatkossakin kansalainen voi luottaa siihen, että esimerkiksi dementiapotilas hoidetaan ihmisarvoisesti kuolemaan saakka, tai että jos joutuu kolariin, kuntoutus hoidetaan tietyn tasoisesti. Mutta aina jossakin tulevat rajat vastaan. Siksi täytyy pohtia sitä vaikuttavuutta. Tämä on minusta hyvin keskeinen kysymys. 

Raassina toivoo, että palvelulupausten avulla voitaisiin saada yhdenmukainen hoidon taso turvattua kaikille suomalaisille. 

– On tärkeää, että on olemassa yhtenäiset kriteerit, joiden mukaan toimitaan, kun käytetään meidän kaikkien yhteisiä rahoja.  

Vielä 1990-luvulla oli käytössä ikään perustuvia rajoja, jolloin tiettyjä hoitoja tai toimenpiteitä ei käytännössä julkisella puolella tehty jonkin ikärajan ylittäneille, Raassina kertoo, ja toteaa oitis, että tällainen rajanveto on “aivan järjetöntä”. Mikä on siis oikea rajanvedon kriteeri? 

– Keskeinen kysymys on, mitä hoidolla voidaan saada aikaan: mikä on se vaikuttava, mielekäs hoito, joka parantaa potilaan elämänlaatua. Tämän kokoisessa maassa tarvitaan käypä hoito -suositusten kaltaisia järjestelmiä, joilla turvataan yhtenevät hoidon kriteerit. Näin määritetään sitä, mihin kussakin tilanteessa on aidosti varaa, ja turvataan oikeudenmukaisuutta erityisesti eri alueilla asuvien ihmisten kesken. 

Vastuu omasta terveydestä 

Ennen kuin toimittaja ehtii edes kysyä asiasta, Raassina ottaa oma-aloitteisesti esille uskaliaan aiheen. 

– Meidän on välttämätöntä ymmärtää myös se, että ihmisillä on myös itsellään vastuu omasta terveydestään. Haluaisin lisätä potilaan vastuuta oman hoitonsa toteuttamisesta.  

Riskipuhetta. Poliitikon suusta puheet potilaan omasta vastuunotosta voidaan nimittäin ymmärtää heitteillejättöä muistuttavana avauksena. Mitä tarkoittaa kansanedustaja Raassina?

– Lääkärillä on tietysti aina asiantuntijan rooli hoidollisessa tilanteessa. Tässä on menty parempaan suuntaan, että me lääkärit uskallamme luottaa potilaisiin vähän enemmän, luottaa heidän kykyynsä ottaa vastuuta. Tällöin potilaan pitää toki voida kertoa meille, mihin hän pystyy ja mitä voi toteuttaa.  Samalla sanoisin, että kun taloudellinen tilanteemme on tiukka, jokaisen pitäisi mahdollisuuksien mukaan toimia niin, ettei lisää omaa riskiään elintapasairauksiin. 

Itse aiheutettu sairaus, ei hoitoa? 

Vaan mitä sitten, kun on kuitenkin aiheutettu riskejä? Jos terveyskeskukseen saapuu ylipainoinen tupakoitsija, pitäisikö yhteiskunnan piikin olla pienempi – olihan henkilö itse altistanut itsensä sairauksille? 

– Ei. Ei koskaan voida luokitella ihmisiä tällä tavalla, että sinä olet nyt polttanut tupakkaa, sinulle ei kuulu tämä hoito. Jos yritetään lähteä arvioimaan vaikka sitä, kuinka suuri merkitys jonkun ylipainolla on lonkkaongelmassa, koko touhu menee surrealistiseksi. Mikä olisi sitten se raja? Kuinka monta kumulatiivista riskiä pitäisi olla, että hoito voitaisiin evätä? Eihän sitä paitsi voi edes tietää, mikä on muna ja mikä on kana, eli onko jonkun käyttäytymisen taustalla esimerkiksi hoitamaton depressio. 

Sanoisitko siis niin, että terveysriskejä aiheuttava käyttäytyminen on oire jostakin muusta ongelmasta? 

– Silloin mentäisiin semmoiseen spekulointiin, että se ei ole enää järkevää. Toisaalta kuitenkin tiedämme, että esimerkiksi skitsofreenikoilla on usein painonhallintaongelmia, jotka johtuvat osittain lääkkeistä, osittain varmaan elämänhallinnan vaikeuksista yleensä.  En usko maailmaan, jossa hoitoja ryhdyttäisiin eväämään muitta mutkitta. Enkä usko, että moni lääkärikään olisi valmis sanomaan potilaalle, että sinua ei nyt hoideta. Jokaisella lääkärillä on velvollisuus hoitaa potilasta.  

Lääkärin velvollisuudet potilasta kohtaan pitää kuitenkin tasapainottaa realismin kanssa, Raassina sanoo. 

– Tiettyä potilaan käyttäytymistä voi kyllä pitää hoidon esteenä: voidaan vaatia, että ihminen muuttaa elämäntapansa jonkin hoidon edellytyksenä. Esimerkiksi tietyn syöpähoidon toteuttaminen ihmiselle, joka polttaa edelleen tupakkaa, ei ole mielekästä, koska hoidon teho on huonompi.  Lääkärillä täytyy olla kykyä sen arvioimiseen, missä tilanteessa hoidosta ei ole hyötyä, jos ihminen ei pysty elämäntapojen muutokseen. Pitää olla realisti. 

Kärkiä tutkimukseen 

On sanottu, että lääketieteen tutkimuksen rahoitus on Suomessa peräti syöksykierteessä. Mikä on kliinisen tutkimuksen tulevaisuus maassamme? 

– Olen huolissani tutkimusrahoituksesta, kyllä. Säästötoimenpiteissä se on ollut asia, jonka vaikutuksia olen eniten joutunut miettimään. Tutkimussäästöillä voi olla pitkäaikaiset vaikutukset yhteiskuntamme kehitykseen. Toisaalta Suomessa pitää pystyä keskittymään ja löytää tutkimuskärkiä. Itä-Suomen yliopisto on hyvä esimerkki tästä. Uskon, että meillä on Suomessa mahdollisuus tehostaa toimintoja, lisätä yhteistyötä ja hakea uusia toimintamalleja. Tämä ei ole yksikaistainen asia.  

Mitä nuo mahdollisuudet tehostamiseen voisivat olla? 

– Esimerkiksi meidän ammattikorkeakoulukentällä joudutaan katsomaan päällekäisyyksiä. Ja kyllä Suomi on sen verran pieni maa, että myös yliopistojen työnjakoa täytyy entisestään tiivistää. Peräänkuulutan myös vahvempaa yhteistyötä eri tutkimusyksikköjen kesken. 

 
Terveydenhuollon tehostaminen 

Vaan mitkä ovat näkymät terveydenhuoltojärjestelmän puolella? Lääkärit ja hoitajat elävät jo nyt jatkuvassa tehostamisen ja säästöjen paineessa. Tiukentuvatko vaatimukset edelleen?  

– On tietty raja, jonka jälkeen työtä ei voi tehdä enemmän, eli ei voi tehostaa ottamalla henkilökunnan selkänahasta. Mutta työn organisoinnilla voidaan saada paljon aikaan. Yksi tärkeä asia on asiakkuuksien hallinta. Meillä 10–15 prosenttia väestöstä on sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsisivat henkilön, joka ohjaisi heidän hoitopolkuaan. Nykyään nämä ihmiset singahtelevat siellä järjestelmässä paikasta toiseen. 

Käynnissä oleva sote-uudistus sisältää terveyspalvelujen lisäksi myös sosiaalisen puolen, Sari Raassina muistuttaa. 

– Jos meillä on esimerkiksi ihminen, jonka ensisijainen ongelma on psykiatrinen diagnoosi, hänellä voi olla asunto-ongelmaa, toimeentulo-ongelmaa, päivätoimintaongelmaa, mahdollisesti somaattisia sairauksia ja pohjalla ne psykiatrian kuviot. Siellä on kolmekymmentä ammattilaista yhden ihmisen kimpussa ilman mitään kokonaisuuden hallintaa. Tämä on ihan eri asia hoitaa kuin vaikka jonkun yksittäisen ihmisen sappileikkaus. Jos ihmisen probleema ovat ajoittaiset sappiongelmat, saatuaan tarvitsemansa toimenpiteen tämän ihmisen toimintakyky palautuu ja hän palaa yhteiskuntaan. Näin yksinkertaista se ei kaikille valitettavasti ole. 

Monipolvisista ongelmista kärsivien ihmisten tapauksessa toimintojen järkeistämisellä voidaan saavuttaa säästöjä, Raassina arvioi. 

– Juuri tällä palvelujen integraatiolla, jota sote-uudistuksessa ajetaan, voidaan saada aikaan säästöjä ilman, että niitä otetaan kenenkään selkänahasta. Lisäksi ihmisten ei tarvitse enää poukkoilla eri järjestelmien välillä. 

Lääkärin työ muuttuu 

Miten lääkärin työn pitää muuttua terveydenhuoltojärjestelmän uudistusten myötä? 

– Erikoislääkäreiden rooli muuttuu enemmän konsultatiiviseksi suhteessa perusterveydenhuollon toimintoihin. Lääkärin työssä meidän on enemmän tuettava toinen toisiamme, muodostettava asiantuntijaketjuja ja -tiimejä, pidettävä kiinni kollegiaalisuudesta. Toimittava yhdessä asiakkaan parhaaksi. 

 Vaihdetaan nyt vielä hetkeksi valtakunnallisen tason vaikuttajan hattu pois, ja vedetään päähän vielä hetkeksi lääkärin päähine. Kansanedustaja Sari Raassina, milloin otit itse viimeksi vastaan potilaan? 

 – Voi kauheaa, tätä on kysytty usein! Se on varmaankin ollut vuonna 2012. Sanon nyt ihan rehellisesti, että omat kiinnostukseni kohteet ovat olleet jo niin kauan yhteiskunnallisella puolella, että koin kliinisessä työssä suunnatonta riittämättömyyttä. Vuorokaudessa kun ei ole kuin 24 tuntia, niin oli pakko luopua jostakin. Sairaalabyrokratiaa ja toimimattomia tietokoneita ja sitä erilaista kirjaamista en yhtään kaipaa. Mutta potilaita on edelleen ikävä! 

• Kotipaikka Kuopio.

• LL, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri. 

• Kansanedustaja 2015– (kok.). 

• Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, suuren valiokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen.  

• Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja. 

• Sosiaalialan eettinen neuvottelukunta ETENEn jäsen. 

• Kuopion kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja. 

• Kuopion Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja. 

• Savonia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja. 

• Aiemmin työskennellyt mm. kliinisenä opettajana Itä-Suomen yliopistossa, hankejohtajana Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä ja kunta- ja hallintoministerin valtiosihteerinä.