Ennen modernin lääketieteen kehitystä suurimmalla osalla lääkeyrteistä oli plasebovaikutuksen ohella parhaimmillaan lievä päihdyttävä vaikutus. Alkoholia, oopiumia ja kannabista käytettiin helpottamaan sairauden tuomaa kipua ja pelkoa.
Sata vuotta sitten oopiumi, kokaiini ja kannabis kiellettiin Kansainliiton oopiumkonferenssissa, jolloin myös laajempi psykologinen tutkimus siitä, miksi päihteitä käytetään, kuihtui moralisoinniksi ja epämääräiseksi mielikuvaksi euforian hakemisesta. Nyt, kun aineen käyttö yleistyy, on lääkärin tietysti osattava ottaa muutenkin kantaa aineeseen kuin, että se on kiellettyä.
Mielihyvän tunteita hampusta haetaankin, aivan kuten alkoholista ja muista päihteistä. Mielihyvä välittyy dopaminergiseen mielihyvätumakkeeseen, jonka tärkein tehtävä näyttää olevan luoda syviä mielikuvamuistoja tapahtumista, jotka haluaa kokea uudelleen, riippumatta siitä, muistaako juhlinnasta mitään. On hieman epäselvää, missä vaiheessa tämä halu muuttuu riippuvuudeksi. Ihmisellä on nimittäin hedelmänsyöjien sukulaisena taipumus käydä omenapuun alla silloinkin, kun siellä ei ole omenoita. Samoin päihteiden käyttöä jatketaan, vaikkei toivottu mielihyväkokemus enää toteutuisikaan. Piiskaryypyt otetaan kapakassa, kun pitäisi mennä nukkumaan. Juhlintaa muutaman päivän jälkeen seuraaviin vierotusoireisiin liittyy vastaavasti aineenhimon ohella sosiaalista ahdistusta, ärtyisyyttä, univaikeuksia ja äkkipikaisuutta. Fyysisenä riippuvuutena pidetään tilaa, jossa käytön lopettamista seuraa vierotusoireita, olivat ne siten kuinka psyykkisiä hyvänsä. Kannabiksen edellä kuvatut vierotusoireet ovat tulossa ainakin amerikkalaiseen DSM-5-tautiluokitukseen. Käytännön lääkäri näkee kannabisriippuvuuden lähinnä motivaatio-ongelmana. Vierotushaluisen ei ole vaikeaa olla polttamatta, jos lastensuojelu, ajokorttiasia tai työpaikka sitä vaatii. Jos taas käyttäjä kokee käytön kansalaisoikeudekseen, on lääketieteellä vähän keinoja vierottamiseen
Joskus kannabis luokiteltiin hallusinogeeniseksi aineeksi. Harvassa käytössä mielikuvituksen lento, musiikin, seksin ja syömisnautinnon moninkertaistuminen onkin toisille käytön pääasiallinen syy. Tähän vaikutuksen tulee toleranssi jo muutamassa tunnissa, ja käyttöä jatkettaessa se vaihtuu turtaan pysähtyneisyyteen. Koettu luovuuden lisääntyminen assosiaatioiden löystyessä ja muuttuessa yllätyksellisyydessään hauskoiksi on vuosisatojen saatossa saanut kiitosta taiteilijapiireissä. Osa luovuudesta on, kuten alkoholillakin, nerokkaan oloista nousuvaiheessa, mutta jos unohdus ei ole ollut armollinen, hävettävä on seuraavana päivänä selvin päin tarkastellen. Hallusinaatioita kannabis ei ilmeisesti tuota, ellei käyttäjällä ole psykooseihin taipumusta.
Jatkuvassa käytössä muistin häiriintyminen on yhteydessä muuhunkin kognitiivisen tason laskuun, passivoitumiseen ja syrjäytymiseen, kuten alkoholin tai bentsodiatsepiinien jatkuvassa väärinkäytössä. Hippokampuksen ja amygdalan on todettu pienenevän. Kroonisen käytön ja masennuksen välillä on paljon yhteisiä piirteitä. Kannabiksen käytön lopettaminen on tietenkin siitä johtuvassa masennuksessa tehokkaampaa kuin masennuslääkkeen aloittaminen kannabiksen rinnalle. Onneksi kannabiksen kroonisen käytön vaikutukset näyttävät korjaantuvan käytön lopettamisen jälkeen. Tupakkaan sekoitettavan aineen riskit liittyvät myös nikotiiniriippuvuuteen ja oheistupakan harmeihin. Keuhkosyöpäriski kasvaakin 8 % jointtivuotta kohden jatkuvassa käytössä. Muitakin tupakalle yhteisiä ongelmia on, vaikka tästä poiketen keuhkojen tilavuus näyttäisi kasvavan, ja on osoitettu kannabiksen suojelevankin joiltain syöpämuodoilta. Kannabiksen höyrystäminen vaporisaattorilla, tupakan välttäminen sekoiteaineena, syvälle keuhkoihin inhaloimisen ja keuhkoissa pidättämisen välttäminen voisivat niille käyttäjille olla suositeltavia haittojen vähentämiskeinoja, joita ei saada motivoitua käytön lopettamiseen.
Kannabiksen psykooseja aiheuttavasta vaikutuksesta on kiistelty siitä lähtien, kun Napoleonin armeijan mukana kulkeneet tiedemiehet kuvasivat psykooseja kannabiksen käyttäjillä. Ilmeisesti kannabis altistaa psykoottisille episodeille niitä, jotka ovat sille herkkiä. Skitsofrenia, jota prosentti kansasta sairastaa, pahenee tunnetusti pössyttelystä. Toisaalta viitisen prosenttia ihmisistä on siten psykoosiherkkiä, että muuttuvat polttaessaan epäluuloisiksi ja eristäytyviksi, ja heillä kannabiksen provosoimien psykoosien riski on suuri. Väestötasolla kannabiksen käytön lisääntyminen ei näytä juuri lisänneen skitsofrenian esiintyvyyttä, mutta on myös arvioitu, että 8 % skitsofreniasta häviäisi, jos kannabis maailmasta katoaisi. Kannabis auttaa unohtamaan traumaattisia tunteita. Sen tärkein sivuvaikutus, joskus siis toivottavakin, on muistiin tallentumisen estyminen käytön aikana. Koska taas toisaalta traumatisoituminen altistaa psykooseille, ja kannabiksen suoma unohdus helpottaa traumamuistoja, juuri väärät ihmiset saattavat konsentroitua aineen käyttäjiksi. Yhteys on siis otettava vakavasti ja siitä osattava varoittaa.
Ketkä siis kannabista käyttävät? Tutkimusten mukaan nuorista suomalaisista miehistä joka viides tuntee kasvattajan ja melkein puolet käyttää joskus. Harva haluaa kuitenkaan huumeidenkäyttäjän leimaa sairauskertomukseensa, joten käytöstään kertovat pääasiassa ne, jotka käyttävät jotain kovempaakin ainetta. Vain kuudennes jatkuvasti käytävistäkään hakee käytön tuottamiin ongelmiin ammattiapua. Koululaisten tai työntekijöiden joukkohuumeseulonnassa paljastuneita voi olla vaikea motivoida hoitoon, eikä seulontoja ole mielekästä toteuttaakaan, jos sen ainoa seuraus on potkujen antaminen ja narkomaaniksi leimaaminen. Aineesta on toisaalta vähän todellisia haittoja, ja koetut haitat ovat vielä vähäisempiä, kun käyttäjä on oppinut pitämään aineestaan.
Jos käyttö tuottaa selvemmin haittaa lähiympäristölle, ovat motivoivan haastattelun ja yhteisövahvistamisohjelman menetelmät suositeltavimpia validoituja hoitomenetelmiä. Käyttäjä voi olla huolissaan motivaation katoamisesta, muistin heikkenemisestä, terveysvaikutuksista, keuhkojensa tilasta, työn säilymisestä tai saannista, kiinnijäämisestä ja juridisista seuraamuksista. Näistä asioista huolestuneisuutta voi käyttää syyllistämättömän haastattelun pohjana. Lastensuojelussa, ajokorttiarvioissa ja työnantajan vaatimuksesta virtsan huumeseuloja voidaan edellyttää. Kannabis ei niissä ristireagoi minkään muun kanssa, mutta hamppuvalmisteiden käyttö ravintona voi olla positiivisen seulan takana. Seurantaan päätyneen henkilön velvollisuutena on toki itse muuttaa ruokavaliotaan seurannan ajaksi. Kannabis näkyy huomattavan kauan virtsan huumeseuloissa käytön jälkeen, ja siksi päihtymystilaa tutkitaankin rattijuopumusepäilyissä mittaamalla seerumin THC-pitoisuutta. Synteettiset katukaupassa liikkuvan Jehovan (JWH-018) kaltaiset synteettiset kannabisanalogit, niin kuin muutkin muuntohuumeet, edellyttävät laajan huume-erittelyn tilaamista.
Kannabiksen lääkekäyttö on vasta viime vuosina tullut asiallisen tutkimuksen piiriin, jossa siinäkin käyttäjätyytyväisyys on ollut usein pääasiallinen mitattava parametri. USA:ssa lääkkeellisen marihuanan käyttäjiä on 350 000, joista 250 000 Kaliforniassa. Kipu, unettomuus ja ahdistus ovat siellä tärkeimmät indikaatiot. Kriittisiä ajatuksia onkin esitetty viihdekäytön laillistamisesta reseptin turvin. Suomessa lääkkeellinen marihuana on ollut erityislupavalmiste, jonka käyttö on viimeisen viiden vuoden aikana lisääntynyt kuudenkymmenen tietämille. Tänä syksynä on rekisteröity kielenalussuihkeena käytettävä kannabiksen tärkeimpiä psykoaktiivisia aineita (THC ja CBD) sisältävä valmiste, jonka käytön voi olettaa korvaavan marihuanan lääkekäytön, mutta helpomman saatavuuden vuoksi näyttöön perustuva käyttö kroonisessa neuropaattisessa kivussa ja MS-taudissa todennäköisesti laajenee ja herättää suuren yleisön mielenkiintoa. Täytyy tietysti muistaa, että näissäkään indikaatioissa kannabis on viimeinen vaihtoehto tehokkaampien hoitomuotojen osoittauduttua sopimattomiksi tai tehottomiksi.
Pekka Laine
LT, psykiatrian el, päihdelääketieteen erityispätevyys