Suomalainen terveydenhuolto arvioitiin Euroopan neljänneksi parhaaksi tuoreessa Euro Healt Consumer –raportissa (1). Erityistä kiitosta suomalainen terveydenhuolto sai kustannustehokkuudestaan – tuotamme huomattavan paljon terveyttä kohtuullisin kustannuksin. Kuitenkin nimenomaan kustannustehokkuus – suomalaisen terveydenhuollon pitkäaikainen ylpeys – uhkaa rapautua lääketieteen juridisoituessa. Pelko hoitovirheistä ja raastupaan joutumisesta sekä säädösten ja lakien ahdas tulkinta, “jotta ei vahingossa toimita väärin” johtavat tarpeettomiin lisätutkimuksiin ja –kustannuksiin.

Suomi on aina ollut valittajien valittu maa, mutta nyky-suomalainen kuluttaja on yhä tietoisempi virallisista valituskanavistaan ja ajaa aktiivisesti oikeuksiaan. Ennen huonoa palvelua valitettiin naapurille tai kalakaverille; nyt valituskanava on yhä useammin internetistä löytyvä lomake tai muu viranomaiskanava. Kun naapurissa metelöidään, on helpompi hälyttää poliisit, kuin käydä soittamassa ovikelloa ja pyytää volyymin pienentämistä.

Turun Sanomat uutisoi taannoin, että vuosina 2000–2009 kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle lisääntyivät 78 prosenttia ja oikeuskanslerille 38 prosenttia. Samassa ajassa kuluttajariitalautakunnassa valitusten määrä kasvoi puolella. (2)  Myös terveydenhuollon ammattihenkilöistä kannellaan yhä useammin. Vuosina 2000-2013 Valviralle tehtyjen kanteluiden määrä kasvoi 107 prosenttia (3); tosin Potilasvakuutuskeskukseen tulleiden ilmoitusten määrä on pysynyt melko vakaasti tasolla 7500-8000 kpl/vuosi koko 2000 luvun ajan (4). Erityisen huomiota herättävää kuitenkin on, että Valviran ja Potilasvakuutuskeskuksen lisäksi potilaat ohjaavat hoitovirheiden käsittelyä kiihtyvällä tahdilla myös siviilioikeuden tuomioistuimiin. Lööpit kirkuvat, kuinka “Päänsärkypotilas lähetettiin kotiin – lääkärille syyte”, “Lääkärille syyte vauvan aivovauriosta” ja “Lääkäri syytteeseen 16-vuotiaan kuolemasta”.

Juristit ovat haistaneet markkinaraon, ja ainakin pääkaupunkiseudulle on viime vuosina ilmaantunut useita puhtaasti potilasvahinkoihin keskittyviä asianajotoimistoja. Toiminta alkaa muistuttaa Yhdysvaltoja.

Kehityssuunta uhkaa muuttaa terveydenhuoltoamme ja rapauttaa sen kustannustehokkuutta. En yritä millään tapaa väittää, että hoitovirheistä raportointi olisi jotenkin huono asia. Ei lainkaan. Virheitä tapahtuu, vakaviakin, ja niistä pitää ehdottomasti raportoida. Ne pitää asianmukaisesti käsitellä ja niistä tulee ottaa opiksi. Potilaalle aiheutunut haitta tulee korvata. Tätä varten meillä on jo hyvät ja toimivat järjestelmät Valvirassa ja Potilasvakuutuskeskuksessa.

Sen sijaan ongelma on asetelman muuttuminen syytteleväksi ja korvausvelvollista hakevaksi: skandaalihakuinen lehdistö, vihaiset potilaat ja juristit etsivät ennen kaikkea syyllistä, jonka hartioille tapahtunut langettaa. Ei osata katsoa eteenpäin: mitä ikävästä tapahtumasta voidaan oppia ja miten se voidaan välttää. Näin virheestä tulee pelottava, nuoren lääkärin mielessä pahimmillaan koko uran tuhoava peikko, jota pitää välttää hinnalla millä hyvänsä.

Välillä omaa ja kollegoiden toimintaa esimerkiksi kiireisellä päivystyspoliklinikalla seuratessani olen ikäväkseni huomannut, että lääkärin pääasiallinen motivaattori tutkimusten määräämiselle ei aina olekaan enää potilaan auttaminen, vaan virheiden, valitusten ja lakituvan välttäminen. Selustansa turvaamiseksi etenkin nuori lääkäri herkästi turvautuu kalliisiin konetutkimuksiin, jolloin niin sanottu kliininen silmäkään ei välttämättä pääse kehittymään. Valitustilanteessa kliiniseen arvioon ja kokemukseen on haastavampaa vedota kuin dokumentoituihin numeerisiin arvoihin. “Oirekuva ja potilaan kokonaisvointi vastaanotolla ei sopinut keuhkoemboliaan” on jälkeenpäin asiaa puitaessa heikompi argumentti kuin “radiologin täysin puhtaaksi lausuma keuhkokuva ja keuhkoembolia TT sekä normaali fidd”. On myös helpompi ottaa potilas varmuuden vuoksi viikonlopun yli sairaalaan seurantaan kuin luottaa siihen, että kyllä kai potilas osaa hakeutua uudelleen arvioon, jos tilanne heikkenee.  Tämä tulee veronmaksajille kovin kalliiksi.

Paitsi turhina tutkimuksina, selustan turvaaminen näkyy lääkärin arjessa yhä tarkempana kirjaamisena. Jotta on sitten jotain, mihin vedota, jos kaikesta huolimatta pahin mahdollinen skenaario toteutuu. Jo opiskeluaikana meille painotetaan, että sitä, mitä ei ole kirjattu sairauskertomukseen, ei ole tapahtunut. Näin meitä kannustetaan myös negatiivisten ja tilanteeseen lopulta täysin liittymättömien löydösten kirjaamiseen – kirjaaminen ja erilainen tilastointi vie helposti 5-10 minuuttia 20 minuutin vastaanotosta.

Juridisaatio hiipii vastaanottotilanteiden lisäksi myös yleisesti terveydenhuollon toimintatapoihin. Lakiin ja asetuksiin vedoten haastetaan paitsi lääkäreitä ja sairaanhoitajia, myös kuntia ja valtiota, kun omasta mielestä ei päästä riittävän nopeasti hoitoon tai kun KELA ei suostukaan korvaamaan yksityistä lymfaterapiaa. Turvatakseen oman selustansa kunnat ja ja sairaanhoitopiirit joutuvat lisääntyvästi tilastoimaan ja raportoimaan: Byrokratia kasvaa, aikaa ja resursseja hukkaantuu. Lisäksi oikeusasiamiehet ja muut viranomaiset tulkitsevat esimerkiksi yksilön suojaa niin tiukasti, että potilaiden hoito vaikeutuu. Maalaisjärki hukkuu lain kirjaimen alle.

Jokainen potilas tulee toki tutkia huolella, tehdä asiaankuuluvat sairauskertomusmerkinnät ja jatkohoitosuunnitelmat. Hoitovirheet tulee raportoida ja käsitellä asianmukaisesti. Niistä tulee oppia ja toimintatapoja kehittää. Lakimiesten ja vihaisten omaisten pelko ei kuitenkaan saisi ohjata toimintaamme, vaan terveyden edistäminen ja sairauksien parantamisen. Meidän tulee muistaa, että jos tutkimme ja hoidamme jotakuta tarpeettomasti liikaa vain oman selustamme turvaamiseksi, se on todennäköisesti jonkun toisen asianmukaisista tutkimusmahdollisuuksista pois.

Terveydenhuollon juridisoitoiminen on huolestuttava kehityssuunta, jota lääkärikunnan on yksin todennäköisesti mahdoton pysäyttää. Ammattikuntana voimme kuitenkin hoitosuosituksin ja toimipisteiden sisäisin ohjein määrittää, mikä on ns. riittävä tutkimisen taso. Tämä helpottaa yksittäisen lääkärin painetta tehdä turhia tutkimuksia ja parantaa hänen suojaansa kiistatilanteissa. Lisäksi NLY:n ja Lääkäriliiton suulla sekä yksittäisten lääkärienkin toimesta voimme tuoda esille juridisaation haitallisia vaikutuksia: juridisaation vastustaminen ei ole lääkäreiden virheiden peittelyä tai kansalaisten pettämistä vaan järkevää kansantaloutemme ja hyvien hoitokäytäntöjen vaalimista.

Juridisaation pysäyttämiseksi meidän pitäisi ennen kaikkea ylläpitää suomalaisten luottamusta maamme terveydenhuoltoon. Juridisaation perimmäisenä syynä on kirjallisuudessa nimittäin pidetty yksilön epäluottamusta toisia ihmisiä ja järjestelmää kohtaan. Jos potilas ei usko tulevansa kuulluksi tai saavansa asianmukaista kohtelua asioidessaan suoraan lääkärin tai terveydenhuoltojärjestelmän kanssa, hän oikeutta saadakseen joutuu kääntymään lakimiehen puoleen.

Luottamusta rakennetaan ja ylläpidetään jokaisella vastaanotollasi, joka päivä.

 

Kirjallisuutta

1.     Björnberg A. Euro Healt Consumer Index 2014, http://www.healthpowerhouse.com/files/EHCI_2014/EHCI_2014_report.pdf

2.     Rimpiläinen T. Suomalaiset valittavat enemmän kuin koskaan. Turun Sanomat 19.9.2010

3.     Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimintakertomus vuodelta 2013, http://www.valvira.fi/files/tiedostot/Toimintakertomus%202013.pdf

4.     Potilasvakuutuskeskus, Tilastoarkisto, http://www.pvk.fi/fi/Tilastot/Tilasto-arkisto/