Olen toiminut julkisen sektorin erilaisissa töissä jo useamman vuoden. En itse käytä terveyspalveluita kovinkaan paljon, mutta liki joka asiointikerralla olen havainnut asioiden sujuvan kankeammin, kuin olisi potilaan kannalta helppoa ja järkevää. 

Tarvitsen ajan hammaslääkärille. Soitto-takaisinsoittotanssin päätyttyä kuulen, että aikoja kunnalliseen hammashoitoon ei ole. Minulle kuitenkin lähetetään postissa monisivuinen ohje, johon liittyy erilaisille nettisivuille rekisteröitymistä, verkkopankkitunnusten käyttöä ja lopulta yli sadan palveluntuottajan valikoimasta minulle sopivimman hammaslääkärin valinta. 

Olen raskaana. Minulla on siihen liittyvä vaiva, jota toivon selvitettävän. Asian hoito vaatii minulta neljä puhelua, kolme käyntiä vastaanotolla kahdessa eri toimipisteessä ja yhden käynnin laboratoriossa, nettiasiointia sekä paljon kärsivällisyyttä. 

Miten muut ihmiset tässä myllytyksessä pärjäävät? Entä jos hoidettava asia on monimutkaisempi ja mukana on myös muita tahoja kuten Kela, sosiaalitoimisto tai eri tietojärjestelmässä toimiva erikoissairaanhoito? Monet eivät viitsikään pärjätä, ja hakeutuvat yksityiselle sektorille hoidettaviksi. Onko tarkoituksenmukaista, että nykyinen systeemi tuntuu liki tiedostaen ohjaavan työssäkäyviä ihmisiä julkiselta yksityiselle? Entä ne, jotka eivät pysty yksityissektorin palveluita rahallisista syistä käyttämään – onko kaikilla heillä kykyä navigoida palvelunumeroiden, nettisivujen ja chat-laatikoiden epämääräisessä aallokossa? 

Kunnallisia terveyspalveluita käyttävistä suuri osa on iäkkäitä, monisairaita ihmisiä. Heillä on useierilaisten vuosikontrollien tarpeen lisäksi myös äkillisiä terveysvaivoja, mikä johtaa lukuisiin eri tutkimuksiin, puhelinaikoihin ja muuhun hoitoon liittyvään asiointiin. Ainakin kunnassani heidät voidaan ohjata vastaanotolta asioimaan toimistoon, jossa suunnitelmat voidaan kerrata ja potilasta auttaa esimerkiksi uuden ajan varaamisessa. Monessa aiemmassa työpaikassani tällainen palvelu on kuitenkin säästösyistä jo lakkautettu, ja potilaan tulee asioidakseen soittaa puhelinpalveluun tai chattailla netissä.

Avun puutteesta seuraa valtavasti lisätyötä niille, jotka puhelimeen ja viesteihin vastaavat, eivätkä ohjeet välttämättä tule ymmärretyksi. Pahimmillaan hämmentynyt potilas syö lääkkeensä väärin, ei mene laboratorioon, ilmaantuu vastaanotoille väärään aikaan ja ennen kaikkea kokee suurta turvattomuutta ja hämmennystä. Tämän vuoksi päivystysvastaanotolle ilmaantuu usein potilaita, joiden perussairaudet on puoliksi hoidettu ja pahenemisvaiheet aiheuttavat akuutteja ongelmia. Sekä potilaan että hoitohenkilökunnan aikaa tuhraantuu. 

Viime hallituskauden sote-uudistuksen yksi tavoitteista oli tuoda lääkäripalvelut helpommin saataville. Tavoite on kuitenkin väärin muotoiltu ja onneksi osin jo unohdettu. Meidän tulisi lääkärikuntana kuitenkin olla potilaan puolella ja asettaa uusia tavoitteita: Terveydellisiin ongelmiin tulee saada apua helposti. Avun saamisen ei tulisi olla riippuvaista tietoteknisistä taidoista, omasta työaikataulusta tai toisaalta kyvystä asioida fyysisesti paikan päällä. 

Suuri osa väestöstä kykenee digiasiointiin, ja sitä tulee edelleen kehittää, unohtamatta kuitenkaan niitä, jotka eivät kykene sopeutumaan uudistuneisiin palvelumuotoihin. Erityisesti turvattomuuden tunnetta ja siitä johtuvaa (etenkin päivystys-) asiointia tulee hoitaa nykyistä paremmin pitämällä suuritarpeisemmista potilaista entistä parempaa huolta. Pystyisimmekö yhdessä tähän? 

 

Anniina Leviäkangas
Yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri
NLY:n Terveyspoliittisen valiokunnan jäsen