Nyt puhuu koululääkäri. Näkökulmia koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä.

Ovi on auki. Välituntien eloisuus ja käytävän äänet saavuttavat yleislääketieteeseen erikoistuvan, koululääkärinä päijäthämäläisessä peruskoulussa työskentelevän Isa Teeriahon korvat hetkessä. Oven auki pitäminen on kuitenkin tietoinen valinta, sillä se saattaa hyvässä tapauksessa madaltaa oppilaan kynnystä astua sisään koululääkärin huoneeseen. Kynnyksen ylittää aina arvokas ihminen, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Koululääkärin arjessa tarvitaan silmiä ja korvia – ja aivan erityisellä tavalla, kun kyseessä on koulukiusaaminen ja sen ennaltaehkäiseminen. 

Kuluneen vuoden aikana koulukiusaaminen ja sen äärimmäisetkin seuraukset ovat olleet laajalti otsikoissa ja herättäneet runsaasti yhteiskunnallista keskustelua. Kiusaamista sanana pidetään usein liian lievänä, koko ilmiötä ja sen vakavuutta alimitoittavana käsitteenä. ”Monessa tilanteessa oikeammin olisi puhua peräti kouluväkivallasta”, Isa Teeriaho kuvaa. Myös käsitteet kuten nujakka ja töniminen ovat Teeriahon mukaan usein liian kevyitä, sillä harvoin on tilannetta, jossa jompikumpi tapahtuman osapuolista ei olisi alkujaan ollut altavastaajan roolissa. Kaikesta huolimatta kiusaamien on kuitenkin myös sana, joka on koululaisille käsitteenä tuttu ja helposti ymmärrettävä. Tässä jutussa kiusaamisella tarkoitetaan niin fyysisesti kuin henkisestikin satuttavaa, yhteen tai useampaan oppilaaseen kohdistuvaa, luonteeltaan toistuvaa ja tarkoituksenmukaista toimintaa. 

Koulukiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka tahansa. Se voi jättää jälkeensä traumoja, jotka saattavat säilyä pitkälle aikuisuuteen, jopa läpi elämän

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2019 teettämän valtakunnallisen kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 4.–5.-luokkalaisista 7,2 % ja 8.–9.-luokkalaisista 5,5 % kertoi kokeneensa tulleensa kiusatuiksi vähintään kerran viikossa.

Vuonna 2017 vastaavat luvut olivat 7,3 % ja 5,8 %. Toisella asteella kiusaamista ilmeni vähemmän kuin peruskoulussa. Lukioissa se oli vähäisempää kuin ammatillisissa oppilaitoksissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2019). 

Isa Teeriahon mukaan yksi yleisimmistä kiusaaminen muodoista on ryhmän ulkopuolelle sulkeminen ja sanaton viestintä siitä, ettei toista haluta joukkoon mukaan. Kiusaaminen on myös sosiaalisen median myötä saanut uusia muotoja. Se mahdollistaa kiusaamisen ulottumisen koulun rajojen ulkopuolelle aikaan tai paikkaan sitomatta. Ulkopuolisen henkilön saattaa olla vaikeampi havaita netissä tapahtuvaa kiusaamista, ja näin ollen myös siihen puuttuminen on haastavampaa.

Aikuiset saattavat itse muistuttaa lapsiaan sosiaalisen median pelisäännöistä ja siitä, kuinka ketään ei saa jättää ryhmän ulkopuolelle ja kuinka kaikki täytyy ottaa mukaan leikkeihin. Tosiasia on kuitenkin se, että aikuistenkin maailmassa tapahtuu joka päivä juuri näistä samoja asioita: työpaikkakiusaamista, ulkopuolelle jättämistä ja epäasiallista viestintää sosiaalisen median eri kanavilla.  

Koululääkärin silmiin näkyy usein vain jäävuoren huippu  

Peruskoulun arki on täynnä elämää. ”Oppilaiden keskuudessa tapahtuu koko ajan jotakin ja jatkuvasti on vauhti päällä niin luokkahuoneissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kaikista tapahtumista, mukaan lukien kiusaamisasetelmistakin, on kenen tahansa, luokan oman opettajankin, usein vaikea täysin pysyä perässä”, Teeriaho jäsentää. Missään koulussa ei tietenkään toivota, että kukaan joutuisi kokemaan tulevansa kiusatuksi. 

Teeriaho kokee olevansa merkityksellisessä työssä, jossa voi ja pystyy vaikuttamaan tärkeäksi kokemiinsa asioihin. Arjessa saa kokea paljon onnistumisen hetkiä. ”Koululääkärin työnkuvaan ei kuitenkaan kuulu olla kiusaamisselvittelyprosessien ytimessä. Siellä on valtavan arvokasta työtä tekevä koulukuraattori”, Teeriaho kuvaa. 

Kiusaamistilanteiden selvittämiseen on käytössä useita erilaisia, koulukohtaisiakin keinoja. ”Meillä on koululla käytössä Verso vertaissovittelu sekä aikuissovittelu, jotka toimivat restoratiivisen kohtaamisen menetelmin. Osa kiusaamisprosesseista ohjautuu kuitenkin oppilashuollolle, yleensä kuraattorille”, kuvaa Teeriahon kanssa samassa koulussa työskentelevä koulukuraattori Jouni Aarikka. ”Koko prosessissa näen erittäin tärkeänä aidon kohtaamisen ja kuuntelun. Kiusatuksi joutumisen kokemus on herkkä ja syvästi vaikuttava, jolloin ammattilaisen pitää pystyä kuulemaan lasta tai nuorta erityisen tarkasti. Kiusaamistilanteita ratkotaan hyvin tapauskohtaisesti, mutta aina tavoitteena on kaikkien osapuolten osallistaminen selvittelyyn ja ratkaisun muodostamiseen.” 

Laajemmissa keskusteluissa on usein kuraattorin lisäksi mukana myös koulupsykologi, terveydenhoitaja ja koululääkäri. Isa Teeriahon kokemus yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta eri ammattiryhmien välillä on toimivaa.

Erityisesti kuraattori on monissa hetkissä lääkärin hyvin läheinen työpari.

”On hienoa ja antoisaa työskennellä toisen ammattilaisen kanssa, jonka tuntee ja johon on täysi luotto”, kuvaa Teeriaho, jolla on toisinaan mahdollisuus pitää myös yhteisvastaanottoja koulun kuraattorin kanssa.

Teeriaho muistuttaa, että kiusaamistapaukset, joista koululääkäri kuulee, on usein vain jäävuoren huippu. Kaikki tapaukset eivät päädy koululääkärin korviin tai muuten tule puheeksi esimerkiksi normaaleiden terveystarkastuskäyntien yhteydessä. 

Kiusaamisen syyt ovat monisäikeinen vyyhti 

Koulukiusaamiseen voivat johtaa monet syyt. Teeriaho muun muassa arvioi, että lasten ja nuorten yleinen ahdistus ja masennus ovat hänen reilun kuuden vuoden koululääkärin työuransa aikana lisääntyneet. Hän huomauttaa, että koettuun muutokseen vaikuttaa osittain varmasti myös se, että kynnys näistä asioista puhumiseen ja niiden esille ottamiseen on madaltunut, mikä itsessään on myönteistä kehitystä. Kiusaaminen voi olla kiusaajan tapa yrittää purkaa omaa pahaa oloaan. On myös lapsia, joiden perheissä ongelmat ovat hyvin kasautuneita ja monisukupolvisia. Tämä voi näkyä monenlaisena oireiluna ja rauhattomuutena. 

Pohjimmiltaan ihminen on laumaeläin, jolla on luontainen tarve kuulua johonkin yhteisöön. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla hyväksytyksi, kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään”, Teeriaho painottaa.

On esimerkiksi normaalia, että pikkusisaruksen saatuaan isompi lapsi saattaa huomion kaipuussa alkaa härnätä uutta tulokasta. Myös koulukiusaaminen saattaa joissain tapauksissa olla koululaisen tapa yrittää saada huomiota, josta esimerkiksi kotona arjen vuorovaikutuksessa kokee jäävänsä vaille. 

Paljon on ollut puhetta myös suurista ryhmäkoista, uudenlaisista opetusmenetelmistä ja niiden vaikutuksesta oppilaiden hyvinvointiin ja käyttäytymiseen. Levottomuus ja rauhattomuus ovat joidenkin oppilaiden kohdalla saattaneet lisääntyä. 

Resurssit kiusaamista ehkäiseviin toimiin voivat olla tiukoilla. Teeriaho mainitsee, että osissa Suomen kunnissa ainoa terveydenhuollollinen asia, jota lakisääteisesti kouluilta vaaditaan, on säännöllisten terveystarkastusten suorittaminen. Niitä tulee mitata ja niistä raportoida. Todellisuus onkin se, että resursseja muihin toimiin ei monessa kunnassa yksinkertaisesti riitä. 

Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut myös valtava määrä myönteistä kehitystä. Jo 2010-luvulla on tultu valtavia harppauksia eteenpäin monessa asiassa. Teeriahon mukaan tämän päivän nuoret ovat yleisesti ottaen hyvin taitavia sosiaalisissa taidoissa ja kanssakäymisessä. ”Nuoret ovat taitavia puhumaan syvällisistäkin asioista, ja kynnys vaikeidenkin asioiden esille nostamiseen on madaltanut.” Toisaalta on kuitenkin muistettava, että hyvästä kehityksestä huolimatta esimerkiksi kiusaamisasian salailu on yhä yleistä, sillä siitä puhumisen ja asiaan tarttumisen saatetaan pelätä aiheuttavan vielä suurempia hankaluuksia. 

 

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua varhaislapsuudesta lähtien 

Niin sanottu laumasuoja ja koulun kulttuuri merkitsevät paljon kiusaamisen vastaisessa työssä. Turvallinen ympäristö ja turvalliset aikuiset luovat edellytykset hyvään kouluilmapiirin, jossa jokaisen on hyvä olla. ”Turvallisia aikuisia on oltava riittävästi. Jokainen lapsi tarvitsee ja ansaitsee kokemuksen, että koulun aikuiset ovat paikalla juuri oppilaita varten”, Teeriaho tiivistää

”Tämän päivän opettajat tekevät valtavan hyvää ja vaativaa työtä usein riittämättömillä resursseilla. He ovat yleisesti ottaen erittäin taitavia ja osaavia. Heitä arvostan. Itse en pystyisi saaman työhön”, Teeriaho kuvaa opettajien roolia kouluarjen ytimessä. 

Perustaa kaveritaidoille sekä tunne- ja vuorovaikutusosaamiselle aletaan rakentaa heti lapsen ensimmäisistä elinvuosista lähtien, hyvissä ajoin ennen kouluikää. Tällöin rakentuvat myös palikat perusturvallisuudentunteelle ja luottamukselle. Turvallisen kodin ja kasvuympäristön merkitys on suuri. Pieni lapsi aistii ympäristöään jatkuvasti. Lapsen vanhemmat tai muut lähipiirin aikuiset ovat lapselle peilejä, joista otetaan esimerkkiä. Teeriaho toteaakin, että niin pienlapsiperheiden tukeminen kuin varhaiskasvatuksessa tehtävään työhön panostaminen ovat tärkeitä paitsi kiusaamisen ennaltaehkäisemisessä myös kokonaisvaltaisemmin hyvinvoinnin kannalta.

Kaveri- ja empatiataitoja sekä tunne- ja vuorovaikutusosaamista korostetaan yhä enemmän jo varhaiskasvatuksesta lähtien.

Teeriaho suhtautuukin tulevaisuuteen toiveikkaasti. Tulevaisuuden megatrendiksi hän muotoilee pehmeiden arvojen ja ystävällisyyden läpilyöntiä.  

 

Läsnäolo on lääkettä 

Tunteiden jakaminen, kohtaaminen ja vuorovaikutus perheessä, sekä muut turvalliset ja välittävät arjen aikuiset tukevat lastaKoululääkärin näkökulmasta lapsen ja nuoren kohtaamisessa korostuvat aika, lämpö ja luottamuksen rakentaminen. Teeriaho kertoo esimerkin vastaanotolla käyneestä, vaikeasta taustasta tulevasta lapsesta. Monimuotoiset haasteet purkautuivat useilla tavoilla, yhtenä näistä kiusaaminen ja rauhattomuus tunneillaVastaanoton ensisijaisena tarkoituksena oli kartoittaa psyykenlääkityksen muuttamistarvetta. 

Myöhemmin lapsen opettaja oli Teeriahoon yhteydessä ja kertoi iloisesti, kuinka uusi lääke oli varmasti alkanut vaikuttaa, sillä lapsen käytös oli täysin muuttunut ja tämä oli nykyään paljon rauhallisempi ja paremmin läsnä. Todellisuudessa palautteen saamishetkellä uusi lääkitys ei ollut vielä astunut voimaan. Sen sijaan koululääkärin, välittävän ja turvallisen aikuisen kanssa vietetty hetki oli ollut lapselle merkityksellinen. Oppilaan kaikki haasteet eivät toki olleet hetkessä kadonneet ja niiden työstäminen jatkui edelleen, mutta hän oli saanut kokemuksen siitä, että hänen vieressään oli aikuinen, jolla oli aikaa ja kykyä kuunnella, kohdata ja ymmärtää. 

Koululääkäri voi oveaan auki pitämällä tehdä vastaanottohuoneestaan turvallisen, hyväksyvän ja kutsuvan. Myös muut voivat pitää auki ovea jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa kohtaamiinsa lapsiin ja nuoriin, tuttuihin tai tuntemattomiin. 

”Autetaan lapsia ja perheitä voimaan hyvin ja opetellaan kohtaamaan toisiamme entistä paremmin”, Teeriaho summaa. Siihen tarvitaan silmät ja korvat sekä hetki aikaa ja läsnäoloa.

 

LÄHTEET: 

Isa Teeriaho, haastattelu etäyhteyksillä 19.3.2021 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019)Kouluterveyskyselyn tulokset. Verkkosivu saatavilla osoitteesta: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset [27.3.2021] 

 

TekstiRoosamari Hannukkala 

Kuva: Taavi Kaartinen