Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Itsensä kuunteleminen auttaa pois uupumuksen tieltä
Etusivu > Itsensä kuunteleminen auttaa pois uupumuksen tieltä

Itsensä kuunteleminen auttaa pois uupumuksen tieltä

Lääkäri Lari Karjula on tavallinen pottutilalla kasvanut tyyppi, puoliso, viiden lapsen isä ja yrittäjä. Hän on myös idealisti ja joidenkin mielestähullu maailmanparantaja, joka valmentaa itsensä johtamisesta ja itsensä tuntemisesta. Jo kandista pitäen Karjulan intohimona on ollut saada yhteiskunnastamme parempi paikka. Siksi hän on niin kiinnostunut myös uupumuksesta.

 

Näkökulmaeroja

“Lähtökohtaisesti ihminen on kuitenkin työ ja toimintakykyinen,” Karjula sanoo. “On normaalia, että ihminen sairastaa, mutta vielä normaalimpaa on olla terve.” Hän on nähnyt paljon erilaisia työpaikkoja ja työikäisiä ihmisiä sekä rajapinnan terveyden ja sairauden välillä. Tässä Karjula kokee olevan vaikuttamisen paikka. Työkseen hän tarjoaa esimerkiksi organisaatioiden johdolle valmennusta, jotta opit jäisivät yrityksessä elämään. 

“Kyse on lähestymistavasta”, Karjula avaa. “Esimerkiksi yritysten sairauspoissaolojen tavoitteena saattaa olla 4 %, mutta mikä siinä on pointti? Edistetäänkö sairautta vai terveyttä?” 

Hän tarkentaa, että hyväksymällä neljän prosentin tavoite hyväksytään samalla huonot toimintatavat, jotka johtavat esimerkiksi uupumukseen. Jos yrityksessä on sairauspoissaoloja mielenterveysongelmien vuoksi ja seuraavana vuonna poissaolot vähenevät 10 %, on sekä onnistuttu että epäonnistuttu, sillä ihmisiä on ollut mielenterveyshaasteiden vuoksi poissa. Selvyyden vuoksion toki hyväksyttävää olla poissa töistä mielenterveysongelmien vuoksi, mutta ei ole hyväksyttävää, että mielenterveyden joutuminen koetukselle on niin normaalia.

 

Burnout, uupumus, masennus  

Työpaikoilla käytetään mielenterveysongelmista sekaisin erilaisia käsitteitä: uupumus, masennus ja loppuun palaminen, burn out. Uupumus ja burn out, jota Karjula kutsuu “bönariksi”, ovat helpoimmin käytettävät termit. Masennuksella on tietty stigma, jota uupumuksella ei niinkään ole, ja ehkä siksi uupumus on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin masennus.

On veteen piirretty viiva, milloin kyse on väsymyksestä ja milloin uupumisesta, eikä niitä kannata erottaa kokonaan toisistaan

Väsymyskin vaikeuttaa toimimista työyhteisön jäsenenä, esimerkiksi toisten ihmisten kohtaamisessa ja hyvän yhteistyön rakentamisessa. Uupumuksessa, väsymyksen seuraavassa askeleessa, käytös voi muuttua pysyvämmin ja voidaan nähdä kyynisyyttä ja ärtyneisyyttä.

Kaikessa taustalla ovat kuormitustekijät, joiden vuoksi työntekijä uupuu.

On esimerkiksi työpaikkoja, joissa saatetaan puskea projektia koko vuoden ja sitten jäädään bönarilomalle.

Terveydenhuoltoalalla nähdään, että työntekijät ovat väsyneitä vaikkeivät aina uupuneita. 

“Organisaatioissa pitäisi pyrkiä tunnistamaan tekijät uupumuksen taustalla ja myös se, milloin ja miksi ihmiset ovat väsyneitä”, Karjula sanoo. “Tärkeä näkökohta on se, että uupumus saattaa vaatia pitkän toipumisprosessin ja siksi sitä on niin kallisarvoista pyrkiä ennaltaehkäisemään”, hän korostaa. Pahimmillaan menee vuosia, että ihminen pääsee uupumuksesta jaloilleen. Uupumus voi jättää jäljet loppuelämäksi: ihminen kokee, ettei normaali suorituskyky ole tallella, ja väsyy herkemmin. 

 

Kuormitusta työpaikalta ja yksityiselämästä

Työpaikoilla tärkeimmät uupumukseen vaikuttavat tekijät, joihin tulisi kiinnittää huomiota, ovat työpaikan kulttuuri ja johtaminen. Hyvää johtamista kaivataan, sillä ilman sitä ihmiset uupuvat. Työntekijöiden tarpeet tulisi huomioida. Esimerkiksi työntekijää, joka kaipaa selkeää työnkuvaa, voi kuormittaa työnkuvan epämääräisyys. Myös liiketoimintamalli, kuten esimerkiksi hyvin suoritusperusteinen työskentelytapa, voi uuvuttaa ihmisiä. Rakennusala on tästä hyvä esimerkki: Kova kilpailutustarve voi ajaa työntekijän puristukseen ja arvoristiriitaan, jolloin jokapäiväinen tekeminen käy kuormittavaksi. 

Terveyskeskuksiin viitaten: myös se, että toimintatapa ei ole työntekijän mielestä hyväksyttävää, voi tehdä työn raskaaksi.

Liian usein puhutaan, että terveyskeskus on vain välietappi lääkärille. Sillä asenteella se toki varmasti on juuri sitä. Meillä on viime aikoina ollut onneksi hyviäkin esimerkkejä, kuten Kerava. Kyllä terveyskeskuksilla on mahdollisuutensa, Karjula sanoo.

“Työpaikat ovat helposti liian jäyhiä, vaikka pitäisi olla valmius muuttua, tempaista mukaan uutta sukupolvea ja reagoida ajan tarpeisiin. Hyvä johtaminen ja hyvän kulttuurin rakentaminen maksaa, mutta huono johtaminen ja huono kulttuuri maksaa paljon enemmän.

Kuormitus voi olla peräisin myös ihmisen yksityiselämän vaikeuksista kuten lapsen sairasteluista, parisuhdeongelmista tai yleensä elämänhallinnan haasteista. Tämän päivän työelämässä puhutaan paljon elämänhallinnasta ja itsensä johtamisesta. Näissä ilmenee yhä useammin haasteita. Ihmisten henkilökohtaiset valmiudet johtaa itseään ja esimerkiksi kohdata vastoinkäymisiä ovat kriittisen tärkeitä. Tällöin puhutaan jo lapsuuden kokemuksista, jotka heijastuvat läpi elämän.

“Jos elämän perusasiat ovat tänä päivänä jopa liian helppoja, valmistaako se itse asiassa aikuisuutta ja työelämää varten?” Karjula pohtii syitä työpaikoilla syntyvälle uupumukselle. Jo lapsuudessa olisi tärkeää kehittyä hyvä itsetunto ja luottamus tulevaisuuteen, hän toteaa.

 

Työpaikoille lisää herkkyyttä 

Meitä on työpaikoilla moneksi: Toiset porskuttavat kaikesta huolimatta eteenpäin ja toiset reagoivat asioihin herkemmin. Osalla voi olla herkkyys uupua ja vaikeuksia kohdata vastoinkäymisiä. “Monesti kysymys onkin siitä, miten vuoropuhelu näiden ääripäiden välillä saadaan aikaiseksi”, Karjula sanoo. 

Kun huomioidaan nämä ääripäät, herää esimerkiksi kysymys, miten organisaatioissa sallitaan keskustelu tunteista ja miten niihin suhtaudutaan.

Ilmapiiri, kulttuuri ja johtamistapa työyhteisössä ovat merkitseviä. “Jos ihminen uupuu, voiko kollega kysyä, onko kaikki hyvin, suositella työterveyshuoltoa tai jakaa huolensa esimiehelleen?” Karjula kysyy. On tärkeää miettiä, miten uupuminen kohdataan.

Organisaatioissa lähdetään helposti kopioimaan mainetta saaneiden organisaatioiden tapoja ja käytäntöjä eikä pohdita, millainen oma kulttuuri ja identiteetti todella on. Työssään Karjula pyrkii vaikuttamaan siihen, että työpaikoilla on sekä organisaatioina että ihmisi valmius ehkäistä ja kohdata uupumusta.

Uupuneista osa ottaa apua vastaan nopeasti, mutta toisaalta osa sukeltaa syvemmälle ennen apua. Karjula uskoo tässä kohtaa työterveyden rooliin: työterveyshoitajilla ja psykologeilla on valtava rooli uupuneen kohtaamisessa ja hoidossa. Hän korostaa hyvää hoitosuhdetta ja sitä, ettei ihmisiä saa pompotella. “Esimerkiksi terapia voi jäädä aloittamatta, jos ihminen joutuu itsekseen sitä hakemaan.”

Työntekijällä tulisi olla rauha miettiä omaa työkykyään murehtimatta sitä, miten muille käy, jos on itse pois töistä.

 

Itsensä kuuntelemisen tärkeydestä 

Moni työikäinen painaa uuvuttavassa putkessa ja keskellä ristiriitaisia odotuksia. “Esimerkiksi moni lääkäri haluaa kohdata ja auttaa potilaita, mutta työskentelee tahtomattaan 20 minuutin ajoilla”, Karjula konkretisoi ongelmaa. 

“Kannattaa miettiä, mitä haluaisi tehdä ja missä sitä voisi toteuttaa.” Hän myös kannustaa pysähtymään ja kuuntelemaan itseään, jotta voisi elää itsensä näköistä elämää. Työnohjaus on yksi työkalu, mutta siinä on vahvasti mukana työ. Välttämättä silloin ei ole aikaa pysähtyä pelkästään oman itsensä äärelle.

“Jos ei itse pysähdy itsensä äärelle, tuskin voi työssäänkään pysäyttää ketään itsensä äärelle. Pahimmillaan kannustaa muitakin suorittamaan”, Karjula perustelee pysähtymisen tarpeellisuutta. “Mitä tapahtuu ystävyydelle, jos on aikaa ystävälle? Se syvenee. Mitä tapahtuu itsetuntemukselle, jos on aikaa itselle?” 

 

Lääkäreiden työuupumuksesta 

Lääkäreiden uupumuksella on omia erityisiä piirteitään. Moni esimerkiksi ottaa helposti ylimääräisiä vuoroja, eikä kieltäytyminen ole helppoa. Ulkopuolinen voisi ajatella, että raha on se, mikä motivoi, mutta oikeasti syynä voi olla velvollisuudentunto ja uhrautuminen, mitä ympäristö saattaa myös tukea. “Ei muka ole hyväksyttävää sanoa, että mää haluan levätä”, Karjula kärjistää. Hän neuvoo löytämään omat rajansa esimerkiksi juuri siinä, ettei ota ylimääräistä vuoroa, jotta ei joku päivä löydä itseään uupumuksen keskeltä.

Lääkärit ovat usein hyvin itsenäisiä työntekijöitä, ja heitä vähemmän johdetaan. “Kaikille ei kuitenkaan vahva itseohjautuvuus ole ideaali.”

Olisihan se huikeaa, jos työyhteisössä joku aidosti johtaisi ihmisiä ja panostettaisiin yhteisöllisyyteen ja yhteishenkeen – ja onhan niitä hyviäkin esimerkkejä.” Toisaalla lääkäreistä on tehty liukuhihnatyöläisiä, joilla aivotyöskentely on jäänyt taka-alalle. Tässä esimiesten olisi tärkeä hidastaa hihnaa ja auttaa löytämään työkaluja tehdä työ hyvin. 

Olennainen näkökohta ei ole se, että myönnetään uupumisen olevan OK. Enemmän pitäisi siirtää huomiota siihen, että pyritään aidosti puhumaan asioista ja pohtimaan etukäteen uupumista aiheuttavia tekijöitä”, Karjula huomauttaa. On tärkeää tunnistaa sekin, onko itse sellainen, että voisi uupua.

“Olemmeko sokeita sille, että keräämme kuormaa ja sitten joku päivä emme vain enää jaksa?”

Työn pitäisi antaa voimaa ja hyvinvointia, ei viedä niitä. Toki useimpien on tehtävä töitä, jotta saa laskut maksettua, mutta joskus voi olla paikallaan organisoida itselle vähemmän laskuja ja vähemmän töitä, jotta voisi tehdä sitä, mistä itse nauttii.

Hyvä työkulttuuri on Lari Karjulan mielestä mahdollista, jos tehdään tekoja sen eteen. “On tärkeää pysähtyä miettimään, miksi työntekijät uupuvat, antaa tukea sitä tarvitseville ja toisaalta antaa johtajille mahdollisuus johtaa.”

Inhimillisyys on hyväksyttävää; siinä on aineksia megatrendiksi.

 

Teksti: Sonja Aukee
Puheenjohtaja, Edunvalvontavaliokunta
Nuorten Lääkärien Yhdistys