Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Itsekeskeistä oman navan tuijotteluako?
Etusivu > Itsekeskeistä oman navan tuijotteluako?

Itsekeskeistä oman navan tuijotteluako?

”Opiskelijoiden asenteet ovat vuosien saatossa muuttuneet. Nykyään pitkälle koulutetut opiskelijat tahtovat pitää myös lomaa, eivätkä he enää halua tehdä kesäisin yhtä paljon töitä.” Näin HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -tulosyksikön toimialajohtaja Jukka Louhija kommentoi kesän sijaispulaa ja sen taustasyitä Helsingin Sanomille elokuun alussa. 

Ensi hetkessä kommentti nosti ihokarvani pystyyn ja aiheutti puistatusta. Taisinpa muutaman hieman kipakamman sävyisen viestinkin kirjoittaa aiheesta kavereilleni. Kun sitten närkästyksenpuuska laantui, ymmärsin Louhijan olevan oikeassakin: 1960-luvun lapsen työntekoa ohjaavat arvot ja asenteet eroavat hyvin merkittävästi 1990-luvun lapsen vastaavista. 

Kun vertaan omaa nuoruuttani omien vanhempieni lapsuusvuosiin, ei käy kiistäminen, että olemme varttuneet aivan erilaisissa maailmoissa. Vanhempani ovat sotavuosien hiljentämän sukupolven kasvattamat ja astuneet työelämään keskellä maamme historian ankarinta talouskriisiä. Minä sen sijaan olen millenniaalina saanut itsenäistyä vakaan kansantalouden ympäröimänä rauhan vallitessa Euroopassa. Kehittyvät tietoliikenneyhteydet ovat tehneet mahdolliseksi matkustamisen maapallon joka kolkkaan vain yhdellä napinpainalluksella.  

Vanhempieni arvot ovat vaikuttaneet oman arvopohjani rakentumiseen voimakkaasti. Vastuuntuntoisuus ja oikeudenmukaisuus ovat ydinarvojani. Koulunkäynti ja opiskelu ovat motivoineet minua aina, ja jo 13 ikävuodesta lähtien olen viettänyt kesäni töitä tehden. Fuksivuodesta (oik. fetusvuodesta) valmistumiseeni saakka työskentelin opintojen ohessa jatkuvasti, aluksi yksityisen lääkäriaseman asiakasneuvojana ja myöhemmin milloin missäkin toimipaikassa lääkärinsijaisena. Jäljelle jäävän vapaa-ajan vietin erinäisissä luottamustehtävissä.  

Valmistuttuani lisensiaatiksi havahduin melko nopeasti siihen, että jos suhtaudun välinpitämättömästi omaan jaksamiseeni ja ylläpidän samaa suoritusnopeutta vuodesta toiseen, tämä prosessori hyytyy jo varhain ennen kymmenen työvuoden virstanpylvästä.  

Tämänpäiväisessä maailmankatsomuksessani näkyvät selväpiirteisesti vallitsevan uuden ajan sävyt. Nyt 26-vuotiaana, reilun vuoden verran lisensiaattina lääkärintöitä tehneenä takanani on ensimmäinen pitkä kesäloma ja työskentelen osa-aikaisena terveyskeskuslääkärinä. Olen juuri vaihtanut työpaikkaa parempien koulutusolojen perässä. Vapaa-aikani pyrin pyhittämään läheisilleni sekä asioille, jotka ovat aidosti intohimoni. 

Kommentit ongelmallisesta asennemuutoksesta aiheuttavatkin minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Oman asennemuutokseni ansiosta voin tällä hetkellä paremmin kuin vuosiin. Samanaikaisesti vanhempieni ikäluokka on juuri sitä sukupolvea, jonka olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni halunnut tehdä ylpeäksi. Olenko nyt pettänyt heidät ja muuttunut itsekeskeiseksi oman navan tuijottelijaksi? 

Työelämän vaatimukset ovat mullistuneet, ja tietotyö uuvuttaa meitä aivan uudella tavalla. Jyrkkää hierarkiaa vieroksutaan, ketään ei lähtökohtaisesti katsota ylöspäin pelkästään iän tai statuksen vuoksi, ja perinteisiä toimintatapoja uskalletaan kyseenalaistaa. Työkykyisenä säilymisen edellytys on työn ja vapaa-ajan suhteen tasapainossa oleva arki. 

Kuten toimialajohtaja Louhija totesi, asennemuutos on epäilemättä tosiasia. Louhija on oikeassa myös siinä, että työnantajat ovat uusien haasteiden edessä. Mutta onko asennemuutos itsessään ongelma? Eikö asenteiden muuttuminen ole ollut väistämätöntä ympäröivän todellisuuden muututtua? Eikö ongelmallista ole pikemminkin se, että työelämää ei kyetä sopeuttamaan tapahtuneeseen muutokseen? 

Kannustan työnantajatahoja lähestymään vallitsevaa asenneilmapiiriä uteliaina ja siten löytämään halun sopeuttaa työympäristöä ja johtamiskulttuuria uuteen aikakauteen. Monilla toimialoilla tällaista liikehdintää onkin jo nähty, mutta julkisessa terveydenhuollossa ollaan monin paikoin vielä valitettavan kaukana takamatkalla. Yhtä lailla meidän millenniaalien on hyvä opetella ymmärtämään itseämme vanhempien sukupolvien katsantokantaa. Näin voimme kohdata puolimatkassa – potilaan parhaaksi. 

Katariina Kökkö

Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja