Hälytyksen soidessa FinnHEMSin Vantaan tukikohdassa tapahtuu kirjaimellisesti lentävä lähtö – kaikki on valmiina, jotta lääkäri saadaan kuljetettua potilaan luo mahdollisimman nopeasti linnuntietä. Matkalla maisemat voivat olla upeat, mutta kohteeseen mennessä keskittyminen on jo tehtävässä ja potilaan pelastamisessa – kun on kiire, on katsottava mitä vastaan tulee, siedettävä epävarmuus ja toimittava täysillä.
Sää on kaunis ja aurinkoinen, ja lentokoneet nousevat ja laskeutuvat Helsinki-Vantaalla suhinan säestämänä. Tätä näkyä voi katsella myös työpäivän aikana FinnHEMSin Vantaan tukikohdan ikkunoista, jotka aukeavat suoraan kiitoradalle. Alemmassa kerroksessa komeilee kirkkaankeltainen pelastushelikopteri, jonka moni Uudenmaan alueella liikkuva on saattanut taivaalta bongata. Harvemmin tuon kopterin kanssa pääsee kuitenkaan tekemään niin läheistä tuttavuutta kuin helikopterilääkäri Tuomas Väisälä, uunituore anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, joka esittelee kopterin sisään mahdutettuja laukkuja ja välineitä tottunein ottein. Helikopterin kaverina on samoin välinein viimeisen päälle pakattu, pelastustehtäviin aina valmiina oleva järeä auto – vakuuttava näky sekin.
Väisälä aloitti FinnHEMSillä loppukesästä 2021. Tänään työvuoroa hänellä ei kuitenkaan ole, sillä Väisälä on myös pienen tytön tuore isä, ja lupautunut isyysvapaalta käsin haastatteluun ja esittelemään Vantaan tukikohtaa.
Pelastushelikopterin liikkeelle lähtö vaikuttaa myös Helsinki-Vantaan lentokentän toimintaan
Yhtäkkiä jo kesken paikkojen esittelyn tulee hälytys. Kaikki mitä meneillä onkaan, keskeytyy heti, ja miehistö lentäjää myöten kiskoo välittömästi haalareita ylleen lähtöön valmistautuakseen. Hätäkeskukselta saatujen tehtävätietojen perusteella päivystävä lääkäri päättää vielä tarkentaa tilannekuvaa soittamalla kohteeseen, jolloin nopeasti varmistuu, että lääkäriyksikköä ei kohteessa tarvita ja apu järjestyy tällä kertaa parhaiten muiden yksiköiden toimesta. Hälytys on ohi, helikopteri pysyy maassa, ja päivystys jatkuu. Miehistö kertoo, että pelastushelikopterin liikkeelle lähtö vaikuttaa myös Helsinki-Vantaan toimintaan, sillä pelastushelikopteri menee luonnollisesti kiireellisyydessään liikennelentojen ohi, jotka ”väistävät” apuun rientävää kopteria. Ajoittain hälytyksen tullessa lähtötiedot ovat vielä hyvin epämääräisiä, mutta taitavien hätäkeskuspäivystäjien ja muun ensihoitojärjestelmän avulla tilannekuva selkiytyy yleensä nopeasti, minkä takia joskus kannattaa selvittää vielä lisätietoja ennen liikkeelle lähtöä.
Lääketiede mukana parissa repussa
Helikopteria käytetään niissä tapauksissa, joissa lääkäri halutaan mahdollisimman nopeasti potilaan luo. Tiheään rakennetulla kaupunkialueella laskupaikat voivat olla tiukassa ja miehistö lentäjän johdolla päättää, mikä kulkuväline on kyseisessä tilanteessa paras. Väisälä toteaa: “Me kuljetaan helikopterilla, mutta se on lopulta kuitenkin vain kulkuväline”.
Lääketiede puolestaan kulkee mukana niin sanotusti ”pariin reppuun pakattuna”. Reput – tai oikeastaan ihan kaikki – on aina valmiiksi varustettu, lajiteltu ja tuplatsekattu lukuisten checklistien mukaan. ”Tarkistuslistoja rakastetaan”, Väisälä kertoo. Jokainen vetoketju on sinetöity nippusitein päivämäärän ja nimikirjainten kera, jotta tiedetään, että kaiken tarvittavan mukanaolo on varmistettu. Näin perillä voidaan keskittyä tavaroiden etsimisen sijaan nimenomaan potilaan auttamiseen. Myös hätäveret kulkevat mukana.
Kun tilanne on rauhoitettu ja paluumatka alkaa, parasta ilmojen halki kiitäessä ovat juuri maisemat
Mutta kunkin tehtävän jälkeen, kun tilanne on rauhoitettu ja paluumatka alkaa, parasta ilmojen halki kiitäessä ovat juuri maisemat. Kopterin sisällä on kuitenkin ahdasta, ja lämpötila voi kesäisin kohota pahimmillaan 60 asteeseen. Tällöin lääkkeetkin pitää jo viedä välillä tukikohtaan viilentymään.
Haasteena on selvittää aikapaineessa ja vajavaisin tiedoin, mikä potilas hyötyy lääkäriyksiköstä eniten
Kopteri saattaa lähteä lennosta myös uudelle tehtävälle. Haasteena onkin selvittää aikapaineessa ja vajavaisin tiedoin, mikä potilas hyötyy lääkäriyksiköstä eniten, eli ”missä meitä eniten tarvitaan”, Väisälä avaa.
Strategia ja taktiikka korostuvat kiireessä
Vaikka lääketiede onkin Väisälän mukaan ”samaa” kuin muuallakin, on helikopterilääkärinä ensihoidossa toimimisessa omat haasteensa: on kova aikapaine, ja potilas on saatava mahdollisimman nopeasti kohteesta hoitoon. On jatkuvasti optimoitava ja mietittävä, mihin rajallinen aika kannattaa käyttää: onko juuri tämä toimenpide sellainen, mikä kannattaa tehdä paikan päällä vai tulisiko siirtyä sairaalaan mahdollisimman nopeasti.
Siinä missä sairaalassa on laajemmat mahdollisuudet potilaan hoitamiseksi, kentällä toimitaan pienemmällä joukolla
Ja siinä missä sairaalassa on laajemmat mahdollisuudet potilaan hoitamiseksi, kentällä toimitaan pienemmällä joukolla. Avainsana on tiimityö: kaikilla on oltava näkemys siitä, mihin suuntaan tapahtumia viedään, jotta resurssit – joita harvemmin on liikaa käytettävissä – saadaan maksimaalisesti käyttöön. Yksin tätä työtä ei voisi tehdä, vaan se vaatii saumattomasti toimivan huipputiimin, jonka jokainen jäsen on tärkeä. Vaikeassa tilanteessa voi olla varma, että myös muu ympäristö toimii tukena, ja homma etenee.
Juuri nämä asiat ensihoidossa kiinnostavat Väisälää eniten. Kommunikaation ja koko tiimin tilannetietoisuuden parantamista kuuluu kehittää jatkuvasti. Vaikka vaikutelma olisikin ulkopuolisen silmin rauhallinen, pään sisällä voi kuohua. Tällöin on tärkeää, että harjoiteltuun kaavaan, omaan porukkaan ja tarkistuslistoihin voi luottaa täysillä – ”silloin tilanteet menevät lähtökohtaisesti hyvin”.
Perehdytys on Väisälän mukaan FinnHEMSillä vertaistaan vailla: tarkkaan suunniteltu ja pedantisti toteutettu kuten kaikki muukin toiminta. Mukaan tekemiseen otetaan ensimmäisestä päivästä alkaen; mutta ensin seurataan, ja pikkuhiljaa hoitovastuuta lisätään kokeneemman antaessa vinkkejä. Lisäksi työporukka on kuin pieni perhe, joka huolehtii, ja tuo jopa ruuan valmiina eteen, jos joku ei ole ehtinyt syödä. Muiden tuki ja ymmärrys auttaa jaksamaan työssä. Rankoista tapauksista Väisälä puolestaan selviää ”puhumalla paljon” heti tehtävän jälkeen ja työhönkin kuuluvassa jälkipuinnissa. Tällöin työt eivät seuraa kotiin.
Tarkistuslistoja ja konsultaatioita – ja lentävä lähtö
Helikopterilääkärinä jokainen työpäivä on erilainen eikä ”perustyöpäivää” ole, mutta työpäivän runko rakentuu toistuvista osasista – ja monista tarkistuslistoista. Työvuoron aluksi käydään edellisen vuoron lääkärin kanssa kahvien äärellä läpi mitä edellisen vuoron aikana on tehty, ja jokaisesta tapauksesta pyritään oppimaan jotain. Välineet tarkistetaan vielä muun miehistön saapuessa myöhemmin.
”Konsultaatiot ovat yhtä tärkeä osa työtä kuin se, että lähdetään itse tehtävälle”
Merkittävä osa työtä ovat myös konsultaatiot, jotka eivät näy ulospäin: ”kaikki oman alueen ensihoitoyksiköt konsultoivat lähtökohtaisesti meitä, jos kyseessä on jokin merkittävä elintoimintahäiriö”, Väisälä selittää. Ensihoitokertomukset, eli EHK, saadaan lääkärille näkyviin reaaliajassa, ja konsultaatiovastauksena pyritään antamaan ohjeistus muun muassa hoitoonohjauksesta sen mukaan, mitä missäkin sairaalassa pystytään potilaan hyväksi parhaiten tekemään. ”Konsultaatiot ovat yhtä tärkeä osa työtä kuin se, että lähdetään itse tehtävälle”, toteaa Väisälä. Ja joskus konsultaation perusteella paikan päälle päätetään lähteä itsekin. Kopterissa sen sijaan konsultaatiopuheluihin ei pysty vastaamaan, ”siellä ei vaan kuule mitään.”
Jokaisesta tapauksesta kirjoitetaan myös raportit. Ensihoitokertomusten kirjaaminen on tärkeää myös sairaalassa työskenteleville kollegoille annettavia esitietoja varten. Tilastointiakaan ei saa unohtaa, sillä sen avulla toimintaa voidaan kehittää lisää.
Vaikka mökkilaiturille hypäten
Väisälä kertoo kiinnostuneensa erikoisalastaan jo ensimmäisillä anestesiologian kursseilla lääkiksessä. Ala ”jotenkin kolahti”, ja ensimmäiset työkokemukset lisäsivät kiinnostusta – lopulta anestesia ja ensihoito veivät mukanaan. Hän kuvailee toivoneensa olevan joskus itsekin se, joka ”tuo tilanteeseen rauhan tietäen, mitä tehdä”, kuten pienessä paniikissa kandina päivystäessään näki paikalle tulleen anestesiologin tekevän. Haastavassakaan tilanteessa ei tarvitsisi jännittää, vaan pystyy sen vaikeankin potilaan hoitamaan.
Kiireessä on pystyttävä keskittymään tärkeimpään: kriittisesti sairaan potilaan hoitamiseen
Tähän myös helikopterilääkärinä tähdätään, sillä tapaukset ovat yleensä vakavia, eikä potilaan selviäminen ole itsestäänselvyys – noin 25 % kohdatuista potilaista menehtyy jo kentällä. On selvää, että kiireessä on pystyttävä keskittymään tärkeimpään: kriittisesti sairaan potilaan hoitamiseen, kun on epävarmaa, pystytäänkö henki pelastamaan vai ei.
Helikopterilla potilaan luo saapuessa edes laskeutumispaikasta ei aina ole tietoa
Myös kaikki muu voi olla epävarmaa. Helikopterilla potilaan luo saapuessa edes laskeutumispaikasta ei aina ole tietoa. Välillä pitää improvisoida, ja Väisälä kertookin tilanteesta, jossa toteutettiin ”leijutus”: lääkärin oli hypättävä varusteet päällä saarella olevalle mökkilaiturille veden yllä paikoillaan leijuvasta helikopterista, jotta potilaan luo päästään mahdollisimman nopeasti. Lääkärin siirtyessä potilaan luo reppuja mukanaan kantaen kopteri lensi kauemmas saaren toiselle puolelle sopivaa laskeutumispaikkaa etsimään.
Urheilukenttä puolestaan on lähtökohtaisesti mukavan tilava laskeutumisalusta helikopterillekin. Kuitenkin kerran kävi niin, että kenttää ympäröi aita, ja kentältä ulos johtava ovi olikin lukossa, Väisälä muistelee. Tällöin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä aidan yli kaikkien tavaroiden kera. Vaikka tilanne kuulostaa koomiselta, on jokainen käytetty sekunti arvokas eikä aikaa soisi silloin hukattavan kiipeilyyn.
Potilaan toipuminen on työn suola
Eräs mieleenpainuvimmista tehtävistä puolestaan oli kotonaan elottomaksi mennyt synnyttäjä. Vielä kohteeseen mentäessä potilas oli elvytettävänä, ja Väisälä pelkäsi jo mielessään joutuvansa tekemään olohuoneessa perimortem-sektion, mikäli äiti ei elvy. Perille saavuttua nainen kuitenkin onneksi hengitti maatessaan pienessä makuuhuoneessa, sängyn ja seinän välissä lattialla. Haasteena oli lisäksi paikalla olevien kanssa yhteisen kielen puuttuminen – kyseessä oli Suomeen perheineen muuttanut nainen, jonka pieni lapsi tuijotti silmät suurina, kun äitiä siirrettiin maton avustuksella olohuoneeseen. Hämmentynyt lapsi saatiin vietyä sivummalle, ja potilaan hoito aloitettiin. Tässäkään vaiheessa ei ollut mitään tietoa mistä on kyse – pre-eklampsia, keuhkoembolia? Jokin ihan muu? Tällaisissa tilanteissa on Väisälän mukaan vain siedettävä se epävarmuus, ettei tiedä mitä on varsinaisesti hoitamassa, vaan on keskityttävä vakauttamaan tila ja pitämään potilas hengissä.
Lopulta nainen saatettiin sairaalaan, ja sektiosalin ovella vauvankin syke saatiin anturille – hidas syke, mutta syke kuitenkin. Äiti päätyi sektiosta suoraan tarkempiin tutkimuksiin, ja syy huonolle voinnille paljastui aivoperäiseksi. Ensimmäiset oireet olivat ilmeisesti alkaneet jo kotimaassa, mutta muutto oli viivästyttänyt tutkimuksia. Äiti toipui leikkaus- ja muun hoidon myötä täysin, ja viimeisimmän tiedon mukaan myös lapsi selvisi ja pääsi kotiin, ja rankalla tavalla alkanut tarina sai onnellisen lopun.
Potilaan toipuminen on Väisälän mukaan työn suola
Myös kiitoskortteja tulee jälkikäteen, ja potilaan toipuminen onkin Väisälän mukaan työn suola. Mieleen Väisälälle on jäänyt muun muassa kakkukahvit, jotka elvytetyn potilaan mies halusi tarjota vaimon selvittyä hengissä. Miehen toiveena oli tavata ne, jotka vaimoa olivat olleet elvyttämässä.
Avoimin mielin tulevaan
Helikopterilääkärin työstä kiinnostunutta Väisälä kannustaa pitämään mielen avoimena, ja pohtii, että laaja-alaisesta osaamisesta ja lääketieteen ymmärryksestä on tässä tehtävässä hyötyä, sillä tehtäviäkin on monenlaisia. Monipuolisuus on hyvästä, eikä erikoistumisessakaan ole haittaa katsella muita aloja reunaopintoja suunnitellessa.
Väisälän osalta tuleva kesä menee vielä lentäessä potilaiden luo. Ensihoidon yliopistollinen lisäkoulutusohjelma kiinnostaa, mutta Väisälä ei ole kuitenkaan vielä lyönyt tulevaisuuttaan lukkoon, sillä on ”aina ollut vähän semmoinen” ettei suunnittele liian pitkälle, vaan ”katsoo mitä vastaan tulee”.
Ja toden totta, sama strategiahan tosiaan toimii soveltaen hyvin niin helikopterilääkärinä kuin elämän suhteen yleensäkin.
Teksti: Mea Ylä-Soininmäki-Pyöriä
Kuvat: Simo Ahti, Mea Ylä-Soininmäki-Pyöriä
