Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Ikuisuusaiheita
Etusivu > Ikuisuusaiheita

Ikuisuusaiheita

Pääsin helmikuun alussa penkomaan varsinaista aarreaittaa: Nuori Lääkäri -lehden arkistoa Lääkäriliiton tilojen kellarissa.

Kun uppouduin 40 ja 50 vuoden takaisiin vuosikertoihin, huomasin, että tutut aiheet nostivat päätään: päivystysvuorojen pituus, miten houkutella nuoria lääkäreitä maaseudulle, perusterveydenhuollon asema, yliopistojen sisäänottomäärät. Osa vitseistäkin oli edelleen osuvia – ja jopa kohtalaisen korrekteja.

Yhtäläisyydet voivat hämätä. Tarkemmin tarkasteltuna keskustelun aiheet olivat kyllä samoja, mutta lähtötilanne monin paikoin täysin eri. Vuosikymmenten vaikuttamistyö on tuottanut tulosta.

Myös painetun lehden asema on muuttunut vuosikymmenten aikana. Nykyään viidesti vuodessa ilmestyvän jäsenlehden tehtävä ei ole enää samalla tavalla tiedottaa ajankohtaisista aiheista. Sen sijaan se antaa tilaa nostaa esiin aiheita eri näkökulmista ja lukijalle mahdollisuuden sulatella lukemaansa ja lukea ehkä rivien välistäkin toisella tavalla kuin somessa. Asioista kuuluu olla eri mieltä, ja jutut saavat ärsyttää. Lehteä lukiessa ehtii kuitenkin eri tavalla miettiä, mitä eri kantojen takana on.

Tämä on viimeinen Nuori Lääkäri -lehden numero, jonka päätoimittajana toimin. Reiluun kahteen vuoteen on mahtunut paljon, koronaa ja etäkokouksia muun ohessa. Viime syksynä sain onneksi tavata myös kasvokkain monta kollegaa, joiden kanssa olen vaihtanut ajatuksia pitkään vain ruudun välityksellä. Suurkiitos näistä kahdesta vuodesta toimitukselle, muille NLY:läisille ja erityisesti kaikille teille lukijoille!

Nuorten lääkärien ääni yhteiskunnassa on jatkuvasti vahvistunut.

Se on solidaarinen ääni, jonka tavoite on luoda parempi tulevaisuus ei vain nuorille lääkäreille vaan kaikille kollegoille ja potilaille tasavertaisesti.

Uskon, että tämä kehitys on nähtävissä Nuori Lääkäri -lehdessäkin vielä 50 vuoden kuluttua.

Kiittäen,
Minna Lehtisalo

Avainsanat: