Lääkäriliiton ja SML:n teemoina on viime aikoina ollut hyvinvointi. Nuoren lääkärinalun hyvinvointiin on kehotettu panostamaan mm. kollegiaalisuuden ja seniorituen kautta. SML järjestää Vuoden Työpaikka -kilpailun, jonka kautta pyritään antamaan kiitosta työpaikoille, joissa nuoriin kollegoihiin satsataan ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään.

Hyvinvointiin yritetään panostaa, mutta silti kulissien takana piilee tarinoita lääkäreiden burn-outeista, opiskelijoiden väsymyksestä, lääkäreiden itsemurhatilastoista sekä alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytöstä.

Elämme aikaa, jolloin professiomme kokee suurta muutosta. Maassamme mm. jyllää SOTE-uudistus, erikoistumisuudistus on vireillä ja nykyään valmistuu enemmän nuoria lääkäreitä kuin koskaan aikaisemmin. Kasvukeskusten lääkäreiden virat alkavat olla jo pitkälti saturoituja. Erikoistumisjonot ovat venyneet pitkiksi, eikä tulevaisuudessa lempialalle tuosta vain enää ilmoittauduta. Kun uudistukset joutavat käytäntöön ja samanaikaisesti lääkäriopiskelijoiden sekä lääkäreiden määrät nousevat, profession paineet vain kasvavat. Vakivirkoja ei saada ilman väitöskirjaa eikä erikoistumiseen pääse ilman monimuotoista tutkimuskokemusta, julkaisuja ja yhteiskunnallista aktiivisuutta.

Kohtuullisen down-shiftauksen kulta-aika on ohi. Olemme astumassa—jollemme jo astuneet—suorittamisen ja multitaskingin sumuun; paksuun verhoon, josta on vaikea kaapia tietään ulos.

Ironistahan tässä melskeessä on se, että professio, jonka tehtäväksi on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, voi kaikkea muuta kuin hyvin. Muistan anekdootin omasta ykkösvuodeltani lääkiksestä terveyden edistämisen kurssilta. Keskustelimme muun muassa psykofyysilissosiaalisesta mallista, jonka mukaan kaikkien komponenttien tulee olla tasapainossa terveellä ja hyvinvoivalla ihmisellä. Keskustelun lomassa niin oppilaat kuin myös opettaja kuitenkin tulivat lopputulokseen, että kuormitettuihin lääkisopiskelijoihin sitä ei voinut soveltaa. Rankat opinnot, suorittaminen, ura, itsensä esille tuominen ja kunnianhimoinen tulevaisuuden suunnittelu menevät muiden asioiden ohessa hyvinvoinnin edelle.

Meiltä odotetaan paljon. Oli erikoisala mikä hyvänsä, on lääkärin kuin lääkärin tuettava potilaan hyvinvointia; edistettävä tämän terveyttä. Jos siis kohtelemme potilaitamme niin, että he voivat mahdollisimman hyvin, kuinka sitten tahdomme itseämme kohdeltavan? Kuinka me itseämme kohtelemme? Osaammeko kohdella itseämme kuten pyrimme muita hoitamaan?

Monet meistä onneksi tähän kykenevät ja pitävät pään kylmänä. He edustavat tervettä kunnianhimoista ja reipasta osaajaa, mutta silti pitävät myös aidosti huolta omasta hyvinvoinnistaan. Herää silti kysymys, että onko taidokkaimmallakaan ”hyvinvoijalla” silti helppoa paineiden alla? Erilaiset huhut, uutiset, suunnitelmat ja projektit painavat päälle. Odotukset professiolle sen kuin kasvavat. Virheitä kärjistetään. Resursseja leikataan. Mutta pysyvää on se, että aina on jaksettava painaa.

Ystäväni kertoi minulle jokunen aika sitten hurahtaneensa minimalismiin. Aatteeseen, jossa pyritään minimoimaan ne asiat elämässä, jotka eivät ole meille välttämättömiä. Kyseisesti aatteesta minuun kolahti Hell Yeah! -ajatus. Ajatus siitä, että elämässä tulee tarttua mahdollisuuksiin, tehdä päätöksiä ja aloittaa uusia projekteja silloin kuin ne herättävät meissä kyseisen reaktion: Hell Yeah!

Elämässä, opinnoissa ja töissä etenkin tulee väistämättä vastaan vastuita, jotka eivät nosta meitä innosta ilmaan. Eteen tulee tilanteita kun epämieluisia päätöksiä on tehtävä. Hell-Yeah!’n pointtina on kuitenkin se, että elämässä tulisi maksimoida ne tilanteet ja asiat, jotka ihan aikuisten oikeesti saavat meidät innostumaan sen sijaan, että tekisimme niitä vain tekemisen vuoksi.

Oli Hell-Yeah! sitten tietokonepelit, poliittinen aktiivisuus, hallitustyö, matkustus, tutkimus, kolme startuppia, useampi orkesteri, biletys tai perheen perustaminen – just go for it. Tärkeää olisi tehdä asiat intohimolla ja tietoisesti, käyttäen aikaa ja energiaa siihen, mikä on sinulle olennaista.

Kun keskitymme itsellemme olennaisiin asioihin ja luomme samalla tilaa ajatuksille, reflektoinnille, ”heurekoille” ja Hell-Yeah!’lle, edesautamme omaa hyvinvointiamme ja terveyttämme. Energiaa jatkuu myös intohimoiseen opiskeluun ja työntekoon. Hyvinvoivasta opiskelijasta kasvaa hyvinvoiva lääkäri. Hyvinvoiva lääkäri on myös hyvinvoiva kollega ja hoitanee myös potilaansa antaen parhaansa. 

Luoden siis tilaa omalle hyvinvoinnillemme luomme myös tilaa intohimoiselle innovaatiolle ja aivoriihelle, joita meidän sukupolvemme lääkärit tarvitsevat ja joita profession haasteet meiltä vaativat. Meitä lääkäreitä tulee olemaan tulevaisuudessa enemmän kuin koskaan ennen, väitöskirjoja kasoittain ja jonoja taikka kilpailua erikoistumispaikoista yllin kyllin. Tätä suuremmalla syyllä onkin tärkeää tarttua myös hetken kauneuteen ja muistaa, että hyvinvoinnille tulee olla tilaa nyt ja aina. Kun olemme hyvinvoivia, olemme myös valmiita ottamaan haasteet vastaan innovatiivisesti. Seuraten omia intohimojamme keskittyen meille ominaiseen löytynee meille jokaiselle—toivottavasti hyvinvoivalle lääkärille—oma paikkansa. 

Jesse Karppinen
Kirjoittaja on SML:n hallituksen jäsen