Vuodenvaihde muutti lääkärin työtä monella tapaa. Nuori Lääkäri tiivisti niistä tärkeimmät.
osa 1: Työaika muuttuu
Kilpailukykysopimus pidensi terveyskeskuslääkärien työaikaa. Vuoden 2017 helmikuusta eteenpäin julkisen puolen lääkäri on töissä 38 tuntia ja 15 minuuttia viikossa.
Vuotta 2016 leimasi erityisesti hallituksen ajama kilpailukykysopimus (kiky). Pääministeri Juha Sipilään henkilöitynyt projekti pyrki nostamaan taloutta jaloilleen lisäämällä työn tuottavuutta. Sopimusta arvosteltiin muun muassa pakkokeinoilla uhkaamisesta: jos sopimusta työn tehostamisesta ei syntyisi, hallitus ottaisi käyttöön leikkauksia sisältävän pakkolakipaketin.
Kilpailukykysopimus saatiin aikaiseksi, ja alakohtaiset neuvottelut käytiin toukokuun loppuun mennessä. Tuloksena julkisen terveydenhuollon lääkärin vuosittainen työaika piteni ja lomarahaa leikattiin.
Kaikille kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa oleville lääkäreille asetettiin Lääkäriliiton hyväksymässä Lääkärisopimuksessa työajaksi 38 tuntia ja 15 minuuttia viikossa. Käytännössä sairaalalääkärien työaika säilyi siis ennallaan, ja vain terveyskeskuslääkärien työaika piteni tunnin ja vartin verran. Lisäksi koko julkisen sektorin lomarahoja leikattiin 30% kolmen vuoden ajan. Viikolle osuva arkipyhäkin lyhentää jatkossa työaikaa enää 7 tuntia ja 15 minuttia.
Perusterveydenhuollon mielestä muutos ei ollut reilu, sillä muun muassa pakkoyhtiöittämisen vuoksi juuri he kokevat asemansa muutenkin epävarmaksi. Lääkäriliitto kommentoi “vuorovedoin etenemisen” olevan tavallista, ja lupasi ensi kerralla ottaa terveyskeskuslääkärit neuvottelupöydässä paremmin huomioon.
Lääkärisopimus on muutoksen jälkeen ainut kunta-alan virka- ja työehtosopimus, jossa on käytössä 38 tunnin ja 15 minuutin viikkotyöaika. Iso osa muista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmistä työskentelee 38 tuntia ja 45 minuuttia viikossa.
Tulevan sote-muutoksen kannalta ratkaisulla on väliä. Yhtä pitkästä viikkotyöajasta on hyötyä tulevissa suurissa työnantajaorganisaatioissa, joissa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito työskentelevät osin rinnakkain. Siellä työaikoja olisi luultavasti joka tapauksessa haluttu yhtenäistää.
osa 2: Sähköinen resepti
Sähköinen resepti on kätevä, mutta hinta huolettaa käyttäjiä. Vuoden 2017 puolella kirjoitetut e-reseptit ovat voimassa 2 vuotta.
Sähköinen lääkemääräys eli e-resepti on ollut käytössä paperi- ja puhelinreseptien rinnalla vuodesta 2014. Vuoden 2017 alusta lähtien se on ainut vaihtoehto. Paperireseptin saa jatkossa kirjoittaa vain poikkeustilanteessa.
Uudistus keräsi paljon kritiikkiä. Paperiresepteistä luopuminen tuntui hankalalta ajatukselta, ja tietyt tahot kokivat, että lääkärin ammatilliset oikeudet ovat uhattuina.
Sähköisen reseptin kirjoittamiseen tarvitaan kynän ja paperin sijasta tietokone tai mobiililaite, sähköinen tunnistekortti, kortinlukija ja e-reseptiohjelmisto. Siksi erityisesti vähän reseptejä kirjoittavat lääkärit ja yksittäiset ammatinharjoittajat olivat huolissaan lääkkeiden määräämisen muuttumisesta maksulliseksi. Suurimmat kulut muodostuivat e-reseptisovelluksen käytöstä.
Kela tuli asiassa vastaan ja kehitti ammatinharjoittajille Kelain-palvelun, jolla voi kirjoittaa ja selata sähköisiä reseptejä. Sen käyttö on vuonna 2017 ilmaista, jos lääkäri harjoittaa ammattiaan ilman ansaintatarkoitusta, siis esimerkiksi kirjoittaessaan perheenjäsenelle antibioottikuurin. Maksulliseksi käyttö tulee, jos lääke määrätään ansaintamielessä. Näin on, jos lääkäri työskentelee ammatinharjoittajana yksityisvastaanotolla tai osana lääkäriyritystä.
Vuonna 2017 hinta on ammatinharjoittajille 120 euroa kuussa. Kustannusten luvataan pysyvän suuruusluokaltaan samoina kuin muiden markkinoilla olevien e-reseptipalveluiden hinnat. Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa Kelaimelle hinnat vuodeksi kerrallaan.
E-reseptisovelluksen käyttömaksun lisäksi ammatinharjoittajilta peritään 33 sentin suuruinen reseptikohtainen maksu, joka perustuu Kanta-arkiston käyttöön. Sen suuruus ei riipu käytössä olevasta e-reseptisovelluksesta. Maksu peritään kahdesti vuodessa.
Reseptikohtaista maksua ei peritä, jos lääke määrätään työn ulkopuolella.
Lääkäriliitto lupasi lokakuussa ilmaisen kortinlukijan jäsenilleen. Tunnistekortti puolestaan maksaa ammatinharjoittajalle muutamia kymppejä riippuen siitä, mistä kortin hakee.
Vuonna 2017 kirjoitettu sähköinen resepti on voimassa vuoden sijasta kaksi vuotta. Muutos ei koske pro auctore -reseptejä eikä pkv- ja huumereseptejä. Niiden osalta voimassaoloaika säilyy vuodessa.
Voimassaoloajan pidentäminen tähtää säästöihin. STM:n asetuksen tavoitteena on, että lääkärien työaikaa jää reseptien uusimiselta enemmän muihin työtehtäviin. Muutoksen ennakoidaan säästävän kuntien rahaa kolme miljoonaa euroa vuosina 2018-2019.
osa 3: Diabeteslääkkeiden korvattavuus laskee
Diabeteslääkkeiden korvaus pienenee 65 prosenttiin. Vähätuloisten potilaiden pelätään jättävän lääkkeet ostamatta.
Vuoden 2017 alusta diabetesta sairastava joutuu maksamaan korkeamman hinnan lääkkeistään. Kaikkien diabeteslääkkeiden paitsi insuliinin korvattavuus laskee 100 prosentista 65 prosenttiin. Taustalla on hallituksen tavoite leikata lääkekorvausmenoista yhteensä 134 miljoonaa euroa, josta diabeteslääkkeiden osuus on 20 miljoonaa.
Diabetesliiton erityisasiantuntija Irene Vuorisalo antaa uudistukselle täystyrmäyksen.
”Lääkekorvausmenot eivät tule pienenemään toivotussa määrin ja säästöt eivät tule toteutumaan. Lisäksi leikkaus diabeteslääkkeiden korvattavuudesta kasvattaa terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.”
Diabetesliiton näkemyksen mukaan korvaustason heikentäminen on tehty taloudellisin, ei hoidollisin perustein. Leikkaus kohdistuu erityisesti iäkkäisiin ja työelämän ulkopuolella oleviin henkilöihin. Yli puolet tyypin 2 diabeetikoista on yli 65-vuotiaita.
Lääkityksestä riippuen potilaan apteekissa maksama omavastuuosuus voi nousta kymmenillä euroilla kuukaudessa. Alimpaan tuloluokkaan kuuluville eläkeläisille se voi olla liikaa.
”Jo nyt Diabetesliittoon on tullut asiakaspalautetta siitä, että taloudellisten vaikeuksien vuoksi potilaat jättävät lääkkeet ostamatta tai vähentävät niiden käyttöä omin päin.”
Yksi vaihtoehto on siirtyä pienituloisen potilaan kohdalla insuliinihoitoon. Sen korvattavuus säilyy sadassa prosentissa, jolloin hoito on potilaalle edullista. Yhteiskunnalle insuliini maksaa kuitenkin moni muita lääkkeitä enemmän, jolloin lääkehoidon kokonaiskustannukset saattavat itse asiassa nousta.
Vuorisalo on huolissaan myös diabeteksen komplikaatioista, joiden pelätään lisääntyvän hoitomyöntyvyyden heikentyessä. Diabeteksen hoito maksaa vuodessa noin 1,3 miljardia euroa. Suurin osa tästä on peräisin diabeteksen kohde-elinsairauksista. Yhteensä diabetes muodostaa 15 prosenttia koko Suomen terveydenhuollon hinnasta.
Vuorisalon mielestä uudistuksen ainut hyvä puoli on se, että nyt toteutuvien leikkausten takia koko lääkekorvausjärjestelmä joudutaan luultavasti pian miettimään uusiksi. Sote-uudistuksen jälkeen maakuntien on vaikea vaikuttaa alueensa yksityisten toimijoiden aiheuttamiin lääkityskustannuksiin.
Lisäksi Vuorisalo toivoo keskustelua siitä, minkälaista lääkehoitoa halutaan julkisilla varoilla tukea.
”Genomitutkimukseen kohdennetaan parhaillaan merkittäviä julkisia varoja. Sen avulla tullaan saavuttamaan henkilökohtaisesti räätälöityjä, hyvin rajattuja kohderyhmiä auttavia lääkehoitoja. Nämä lääkkeet ovat kuitenkin äärimmäisen kalliita. Mitä lääkehoitoja priorisoidaan ja millä periaatteilla?”
Nico Vehmas, LK
Kirjoitus on julkaistu Nuori Lääkäri -lehdessä 1/17