Helsingin lääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2013 valmistui 172 lääketieteen lisensiaattia. Samana vuonna lääketieteen tohtorintutkinnon suoritti 74 lääkäriä. Tohtorin tutkinnon suorittavia voi arvioida olevan siis jopa 40 prosenttia pääkaupunkiseudun lääkäreistä. Motiivit tohtorintutkinnon suorittamiseen vaihtelevat runsaasti. Osaa lääkäreistä ajaa tieteellinen intohimo, osa taas haluaa tutkinnosta merkinnän ansioluetteloon, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet saada virka yliopistosairaalasta. Jotkut taas, kuten eräs tuntemani kollega, haluavat välillä syventyä kunnolla johonkin yksittäiseen ongelmaan ja sairauteen kliinisen työn kaoottisuuden jälkeen.
Erilaisista lähtökohdista ja projekteista johtuen tohtorinpolku voi lääketieteellisessä tiedekunnassa olla hyvin monimuotoinen. Harvat päätyvät tekemään neljän vuoden “putkea” kuten esimerkiksi biologian tai fysiikan aloilla, vaan tutkimusta tehdään kliinisen työn ohella tai pätkissä ja valmistumisajat venyvät yleensä yli neljän vuoden.
Helsingin yliopistossa astui vuoden 2014 alusta voimaan tohtorikoulutuksen uudistus. Ajavana voimana uudistamiselle oli se, että yliopisto pyrkii vähentämään eroja tohtorintutkinnoissa eri tieteenalojen välillä. Lisäksi koulutuksesta haluttiin entistä “koulumaisempi” ja jatko-opintoihin lähteville opiskelijoille haluttiin taata varmempi rahoitus. Lääketieteen tohtorin tutkinnon omalaatuisuuden vuoksi nämä tavoitteet eivät ole yksiselitteisesti tavoiteltavia päämääriä. Lopullisista versioista jäivät pois tavoitteet rahoituksen varmistamisesta tutkimuksen alkuvaiheessa ja siten suurempi karsinta tohtorikoulutukseen hakuvaiheessa, sekä tiukat aikarajat valmistumisaikataulusta. Muutama asia kuitenkin muuttui, alla allekirjoittaneen mielestä lääkäritutkijalle tärkeimmät.
Ensimmäinen konkreettinen muutos on se, että kaikkien tohtoritutkinnon rekisteröivien on nimettävä seurantaryhmä. Seurantaryhmä koostuu kahdesta tutkimuksen ulkopuolella olevasta asiantuntijasta. Tarkoituksena on käydä seurantaryhmän kanssa vuosittain läpi projektin edistyminen. Ajatus seurantaryhmästä on varmasti hyvä, tällä pyritään takamaan projektin eteneminen ja ulkopuolinen arviointi. Pahimmillaan seurantaryhmä kuitenkin lisää byrokratiaa ja teettää turhaa työtä kaikille osapuolille. Toinen konkreettinen muutos koskee väitöskirjasuunnitelman rekisteröintimenetelmää. Aiemmin väitöskirjasuunnitelmat rekisteröitiin tohtoritoimikunnassa, joka arvioi kaikki lääketieteellisen tiedekunnan hakemukset ja katsoi niiden kelvollisuuden. Nyt opiskelijat valitsevat tohtoriohjelman, johon haluavat väitöskirjansa rekisteröidä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa ohjelmia on neljä: Biolääketieteellinen tohtoriohjelma, Kliininen tohtoriohjelma, Väestön terveyden tohtoriohjelma ja Suun terveyden tohtoriohjelma. Nämä tohtoriohjelmat valitsevat itse opiskelijansa.
Riskinä on se että kaikkia hakemuksia ei käsitellä yhdenmukaisin periaattein, koska eri ohjelmissa valitsemassa ovat eri ihmiset. Hakulomakkeen formaatti on kaikissa tutkimusohjelmissa sama, mutta jo alkuvaiheessa on ollut huomattavissa että osa tohtoriohjelmista haluaisi muokata hakukaavaketta: toiset haluaisivat pidemmän tutkimussuunnitelman, toiset esimerkiksi tiedon siitä onko tutkimusta tarkoitus suorittaa täyspäiväisesti vai ei. Jälkimmäinen kohta ei saisi vaikuttaa valintapäätökseen, joten on arveluttavaa, miksi sitä hakemukseen on toivottu. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että muutokset kohdistuivat enemmän tohtorikoulutuksen hallintoon ja vaikutukset käytännössä väitöskirjaa tekevän lääkärin kannalta jäivät minimaalisiksi.
Jatkossa olisi mielenkiintoista kartoittaa väitöskirjaa tekevien lääkäreiden mielipiteitä tohtorikoulutuksen nykytilasta. Mihin asioihin toivotaan parannusta ja mitkä asiat nykyisellään toimivat hyvin? Yksi asia johon allekirjoittaneen mielestä voisi panostaa, on käytännön ohjeistus etenkin väitöskirjan painatukseen ja väitökseen valmistautumiseen liittyen. Onneksi omassa kaveripiirissäni kiertää epävirallisia ja virallisempia ”to do” –listoja, joista ainakin minulle oli apua ja ne säästivät monelta sudenkuopalta loppumetreillä. Toisaalta sen sijaan että listat kiertävät lääkäriltä toiselle, voisi NLY laatia omat ohjeensa, jotka olisivat kaikkien saatavilla väitöksen lähestyessä. Ideat ja ehdotukset lääkäritutkijan koulutukseen ja edunvalvontaan liittyvistä epäkohdista keskustelun herättämiseksi ovat tervetulleita!
Elina Hakonen
Väitellyt toukokuussa 2014, tällä hetkellä terveyskeskuslääkärinä
Koulutusvaliokunnan jäsen
Helsingin yliopiston tohtoritoimikunnan opiskelijajäsen