Terveyskeskusjakso on loppumassa tai keskussairaalan runkokoulutuksesta on aika siirtyä kohti yliopistosairaalaa. Työtahti on ollut tiukka, nuori lääkäri on tehnyt ja nähnyt paljon. Monesti oma osaaminen on mietityttänyt, ja siirtyminen uuteen työpaikkaan jännittää. Mitä jäi käteen, mitä opin ja ennen kaikkea mitä vielä pitäisi oppia? Työrupeaman lopuksi kätellään seniorikollegat, leivotaan kakku ja keskustellaan ylilääkärin kanssa. Tässä vaiheessa saadaan myös palautetta kuluneesta jaksosta. Usein palaute kuuluu: ”hyvin meni, pärjäsit ihan hyvin”.
Kokemuksemme mukaan vain hyvin harva erikoistuva on saanut säännöllisesti rakentavaa palautetta työstään. Ehkei se oikein kuulu lääkärikulttuuriin. Positiivisen palautteen antaminen tuntuu olevan suomalaisille vaikeaa, sehän saattaa vaikka ylpistää. Negatiivisen palautteen antaminen rakentavasti tuntuu olevan vielä vaikeampaa. On helpompi tiuskaista asia nopeasti tai sitten vaieta. Onpahan vanhemmilta kollegoilta kuultu myös, että jos et saa palautetta, olet todennäköisesti selvinnyt hyvin.
Mielipiteitä toisten kollegojen toiminnasta ja työtavoista kyllä löytyy. Niitä kuullaan selän takana niin toisilta lääkäreiltä kuin hoitohenkilökunnalta. Saamme kuulla, että yksi erikoistuva on muita hitaampi katsomaan päivystyksen ruuhkaa. Mahtaakohan hän kuitenkin olla erityisen tarkka ja tunnollinen? Leikkaussalin hoitajat tietävät, kuka nuorista kirurgeista on paras. Kuinkahan paljon tähän vaikuttaa mukava persoona? Jo kandiaikana kuulemme, miten terveyskeskuksesta on tehty huono lähete tai jopa lähetetty potilas turhaan arvioon. Herää toki kysymys, että onko tämä oikea ja kollegiaalinen tapa toimia? Kuka tässä oppii ja mitä?
Mielestämme se, että erikoistuva lääkäri ei saa työstään asianmukaista palautetta on karhunpalvelus, joka estää erikoistuvan oppimisen ja kehittymisen. Potilailta saamme palautetta mukavuudesta ja vuorovaikutustaidoista. Kollegoilta haluamme saada palautetta osaamisestamme ja kehityksestämme.
Hyväksi erikoislääkäriksi kehittymisen kannalta olennaista olisivat säännölliset kahdenkeskiset seniorin kanssa käytävät palautekeskustelut, joissa käydään läpi niin onnistumiset kuin epäonnistumiset. Asiantuntijoiden mukaan hyvä palaute on selkeä, tarkka ja kohtelias. Ympäripyöreä positiivinen palaute, selkään taputtelu ja hymistely eivät kehitä ketään, toisaalta tiuskimalla annettu negatiivinen palaute päivystysraportilla aiheuttaa korkeintaan huonoa mieltä.
Negatiivisen palautteen antamista ja vastaanottamista tulisi kehittää. Hyvä tapa voisi olla kysyä erikoistuvalta itseltään, missä hän itse kokee epäonnistuneensa ja missä tarvitsisi vielä harjoitusta. Sen jälkeen seniori voisi tarttua näihin asioihin ja tuoda myös omia näkemyksiään esille. Kun kehittämisideat lähtisivät erikoistuvalta itseltään, vältyttäisiin turhalta mielensä pahoittamiselta ja syyllistämiseltä.
Virheet ja väärät arviot kuuluvat valitettavasti työhömme, niistä voi vain ottaa opikseen. Ihminen ei kuitenkaan voi muuttaa virheellistä toimintaansa, jos hän ei ymmärrä toimivansa väärin. Uskomme, että jokainen nuori lääkäri haluaa olla hyvä. Toivommekin, että meitä nuoria kollegoita kasvatetaan jatkossa rakentavalla ja säännöllisellä palautteella. Keskustelun voisi avata vaikka sanoin: ”pärjäsit hyvin, koska…”.
Saara Lehtiranta js Elina Ahtela
Kirjoittajat ovat NLY:n Edunvalvontavaliokunnan jäseniä