Uudessa uljaassa maailmassa lääketieteellistä opetusta ja potilaan hoitoa voidaan järjestää myös etänä – ainakin, jos olemme valmiita muutokseen.
Etävastaanotot saatiin – tai pikemminkin jouduttiin saamaan – toimimaan koronan pahimmissa vaiheissa, kun viruksen leviämistä haluttiin rajoittaa kaikin mahdollisin keinoin. Näin lääketieteen kandidaatin näkökulmasta potilaan hoitaminen ilman, että häntä on kertaakaan kohdannut, on hurja ja pelottava ajatus. Sen sijaan tuttujen potilaiden tai hyvin yksinkertaisten ja triviaalien asioiden hoitaminen voi onnistua oikein hyvin videokuvan tai ehkä jopa chatin välityksellä. Osa potilaista on myös ehtinyt tottua ajatukseen, että joitain asioita voi hoitaa tehokkaasti ja helposti kotoa käsin. Miksi tällaista kehitystä vastaan olisi syytä taistella? Eikö meidän kannattaisi nimenomaan edistää lääkärintyön uusia ja toimivia työkaluja, jotka parhaimmillaan voivat nopeuttaa potilaan hoitoa ja tehostaa terveydenhuollon toimintaa? Varsinkin, jos me lääkäreinä proaktiivisesti määritämme sopivat raamit ja rajoitteet järkevälle etälääketieteelle.
On vaikeaa palata pelkkien luentojen vuoksi takaisin luentosaleihin, kun saman opin voi saada myös Zoomin tai Teamsin välityksellä kotona.
Opiskelussakin ehdittiin jossain määrin tottua etäilyyn. Ainakin allekirjoittaneelle on vaikeaa palata pelkkien luentojen vuoksi takaisin luentosaleihin, kun saman opin voi saada myös Zoomin tai Teamsin välityksellä kotona. Vastaanottojen tavoin kaikki opetus ei missään nimessä sovellu etänä opetettavaksi; potilasopetukset kaikkein vähiten. On kuitenkin hyvä kysyä, miksi luennot eivät voisi olla etänä, jos niissä ei ole interaktiivisuutta tai opiskelijoiden tiedon mittaamista? Myöskään esimerkiksi ylähengitystieinfektion tarttumista ruudun kautta ei tarvitse pelätä. Luennoitsijoille on toki ikävämpää luennoida tietokoneelle, mutta pedagogisten menetelmien tulisi löytää sopiva tasapaino sekä opiskelijoiden ja opettajien toiveiden että mitattavien oppimistulosten väliltä.
Haasteet ovat kuitenkin sellaisia, että ne on syytä huomioida. Esimerkiksi merkittävää diagnostiikkaa ei voida tehdä webbikameran välityksellä. Opetuksessa taas yhteisöllisyyden luominen ei onnistu etänä juuri lainkaan, joten esimerkiksi ryhmäopetusten siirtäminen nettiin ei ole kannattavaa. Mitkään näistä asioista eivät kuitenkaan ole sellaisia, jotka täysin estävät etävastaanotot tai etäluennot. Ongelmia voidaan lähteä ratkomaan näiden osalta eri tavoin: etävastaanottojen pitämistä tulee kouluttaa lääkäreille enemmän ja etäosallistumismahdollisuuksia tulee kehittää koulutuksessa opettajien ja opiskelijoiden yhteistyön kautta.
Muutosten vastustaminen on meille ihmisille luontaista, erityisesti, jos ne tuottavat aluksi lisää työtä. Muutokset ovat kuitenkin keskeinen edellytys toimintatapojemme kehittämiselle. Etäaika on nykyaikaa, kunhan tunnistamme soveltuvat kohteet etäilylle.
Arttu Lahtiharju
Medisiinariliiton puheenjohtaja
