Unohda tietokone. Unohda perinteinen tiedonhaku. Unohda tiimalasin tuijotus ja kaatuilevat Tiedon ohjelmat. Sinulla mitä todennäköisimmin on joko taskussasi tai repussasi ATK:n tulevaisuus: älypuhelin ja/tai pädi.

Äpit eli apit eli appsit eli mobiiliohjelmistot ovat tuttuja jo esikoululaisille. Suurimmalle osalle meistä se tarkoittaa sähköpostin käsittelyä, SoMea, hauskoja kissakuvia tai ”Hitler kuulee”-pätkiä, uutisia tai pelejä. Netti on pullollaan erinomaisia ja suorastaan luokattomia äppejä. Niitä on myös kehitetty useampia lääkärin arkea helpottamaan, ja Nuori Lääkäri päätti poimia muutaman äpin esittelyä varten. Ne löytyvät ainakin App Storesta ja tarkoituksena on miettiä niiden sopivuutta yleislääkäriä ajatellen. Varmasti monesta näistä on hyötyä myös eri spesialisteillekin.

 

1. YouTube, ilmainen 

Varmasti yksi maailmalla eniten käytössä olevista äppeistä. YouTube on täynnä erilaisia kollegojen tekemiä tutkimuksia, leikkauksia ja esimerkkitapauksia. Monessa työpaikassa YouTube saattaa olla vielä kiellettyjen sivujen listalla, joten tämä kannattaa hankkia omaan kännykkään tai pädille. Pahimmassa tapauksessa tämä voi olla ainut tapa saada konsultaatio kuinka jokin toimenpide tehdä. Helppo käyttää, ja varma toiminen. Toimituksen valinta.

 

2. Evernote, ilmainen

Loistava muistiinpanoväline 2010-luvun lääkärille. Tähän voit tallettaa sen kuvan minkä otit eilen iltameetingin powerpoint-slidesta ja etsiä sen näppärästi parin viikon päästä. Haku tunnistaa jopa tekstiä kuvasta, mikä helpottaa etsimistä todella paljon. Myös muistutus toimii varsin näppärästi (myös sähköpostilla). Täten kaikki mitä pitää tehdä, tulee myös tehdyksi.  Helppo synkkaus joko tietokoneesi tai pädisi kanssa pilven avulla. Premium-versio maksaa 5,49€/kk tai 44,99€/vuosi, jolloin pilven tila kasvaa ja mahdollisuus käyttää äppiä offlinessa. Tästä tuleekin ainut miinus koko äpille, sillä optimaalinen käyttö hakuineen yms. tarvitsee vähintään 3G:n.

 

3. Eye Chart, ilmainen

Silmäpolille ei saa lähettää ketään potilasta, jollei näöntarkkuutta ole tarkistettu. Ja missähän se kirjaintaulu lienee, ja onkohan sitä edes kalibroitu oikeaan mittaan? Tällä näppärällä äpillä saa nopeasti tarkistettua näöntarkkuuden, jos edellä oleva skenaario olisi edessäsi. Siinä saa helposti vaihdeltua Snellenin E-kirjainten ja normaalien kirjainten välillä sekä randomoitua niiden järjestyksen. Plussaa on myös taatusti riittävä taustavalaistus (mitä ei voi kaikista työpisteistä sanoa). Miinuksia tulee siitä, ettei visusta ilmoiteta desimaaleina vaan jalkoina. Tämän saa toki helposti muutettua kännykän tai pädin laskimella.

 

4. ECG Guide, 0,89€

Rintaa pakottaa ja sykekin on koholla. Kyseiset oireet sopivat kiireiselle päivystäjälle varsinkin EKG:tä tulkittaessa. Onko ST-tason muutoksia, erottuuko P-aalto? EKG-viivaimet ovat löytäneet jo monen päivystäjän rintataskuun, mutta kattavamman tulkinnan sydänkäyrästä saa vaikka kyseisellä äpillä. Hinta ei huimaa, ja käytössä on kymmeniä esimerkkinauhoja, kertausta varten tietoa sekä tulkinnan tekoa helpottava apuri. Eniten kyseisessä äpissä ärsyttää virallinen rekisteröinti ennen käyttöä, joten roskapostia saa odotella sykkimisen ohella.

 

5. Medical Calc, 0,89€

Eli toisin sanoen lääkärin MAOL. Paljon kaavoja, millä helpottaa riskin arviota sekä viitteitä ja linkkejä lisäinformaatiota varten. Käytössä myös laskureita (mm. raskauskiekko, IV-lääkkeiden infuusionopeus) ja muuntotyökaluja (opioidien keskinäinen annosvaste). Kieltämättä osa kaavoista on enemmän Yhdysvaltoihin suunnattu ja osa on myös ehkä hivenen vanhentuneita. Muun muassa stroken riskiä arvioitaessa pitää käyttää CHADS2-kaavaa ilman VAScia.

 

6. Papers, 13,99€

Mikäs sen mukavampaa kuin sivistää itseään uusilla lääketieteellisillä artikkeleilla vapaa-aikanaan tai vaikka kaffe-paussilla! Papers kerää näppärästi kasaan kaikki lempitutkimuksesi, joita voi näppärästi merkata muistiin tulevaisuuden tenttiä varten. Mahdollisuus tägätä artikkeleja. jolloin ne löytyvät helpommin. Helppokäyttöinen äppi omaa kirjastoasi varten, suosittelen varsinkin pädiä käyttäville! Hinta on tietenkin kaikkiin aiempiin verrattuna hivenen suolaisempi, mutta toisaalta pieni hinta siitä, että on yksi ongelma vähemmän.

 

App Store, Google Play sekä Windows Phone Store pursuavat muitakin lääketieteellisiä äppejä. Nuori Lääkäri suosittelee kokeilemaan niitä ennakkoluulottomasti, sillä mobiililaitteiden lääketieteellisestä käytöstä on lopulta kovin lyhyt matka trikorderiin.