Kiitos NLY:n pitkäjänteisen työn erikoistuvan lääkärin asema on Suomessa kohtuullisen vahva. Toki meillä on edelleen ongelmakohtia ja edunvalvontatyötä on tehtävä aktiivisesti jatkossakin. Alla esimerkkejä muista eurooppalaisista järjestelmistä.
Esimerkeistä käy ilmi, miten erilaisissa olosuhteissa eri maiden erikoistujat työskentelevät. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää, jotta epäkohtien ratkaisuun voidaan saada uusia ehdotuksia ja tukea muilta mailta sekä uskallusta vaatia parempia koulutusolosuhteita.
Erikoistumisen eroja tarkastellessa Suomenlahti on paljon leveämpi kuin Itämeri, sillä esimerkiksi Liettuassa suunnitellaan maksullista erikoistumista. Hintaluokka olisi 35 000 euroa neljän vuoden ajalta, joka kuulostaa käsittämättömältä jo senkin vuoksi, että keskipalkka on 500 euroa kuukaudessa. Erikoistuvat ovat opiskelijoita ja erikostumispaikkakuntakin määrätään. Puolet erikoistujista suunnitteleekin lähtevänsä maasta.
Virosta lähdetään pääasiassa Suomeen. Valtiovallan ratkaisu ongelmaan on Suomestakin tuttu: opiskelijamääriä lisätään, mutta ei opettajia. Lisäksi erikoistumisohjelmasta ei voi pitää taukoa esimerkiksi vapaaehtoistyön tekemiseksi. Jos putoaa ohjelmasta, ei välttämättä pääse uudestaan jatkamaan, koska valinnat tehdään vuosittain ja paikkoja on vähän eri erikoisaloille. Erikoistuvan palkka on 1000 euroa kuukaudessa viikottaisen työajan ollessa 40 tuntia. Päivystyskorvauksia on vähennetty niin, että klo 08-16 lasketaan perustyöajaksi eikä oikeuta ylimääräiseen korvaukseen.
Latviassa erikoistuvan lääkärin palkka on 550-600 euroa kuukaudessa sisältäen 72 tuntia päivystystä. Yleensä lääkäreillä on 3-10 työpaikkaa. Melkein koko erikoistumisaika työskennellään valvonnan alaisena, ja on epäselvää onko erikoistuja opiskelija vai työntekijä? Erikoislääkärikouluttajille maksetaan vain 50 euroa kuukaudessa. Suunnitellun lakimuutoksen myötä ulkomaille lähtevä joutuisi maksamaan veroja erikoistumisen jälkeen edelleen Latviaan. Suurin osa lääkäreistä suuntaa Saksaan, Britteihin, Suomeen tai Ruotsiin.
Ranskassa erikoistuva on edelleen opiskelija ja lähtöpalkka on 1400 euroa kuukaudessa. Tsekeissä erikoistuva tienaa keskimäärin 900 euroa kuukaudessa, johon sisältyy 80 viikkotyötuntia. Slovakiassa onnistuttiin joukkoirtisanoutumisilla nostamaan palkka 2,3-kertaiseksi verrattuna keskiarvopalkkaan. Unkarissa on ehdotettu, että opiskelukustannukset tulisi maksaa valtiolle takaisin, jos ei työskentele vähintään neljää vuotta kotimaassa. Lisäksi alaa vaivaa veronkierto. Portugalissa ensimmäisen vuoden erikoislääkärille maksetaan erikoistujan palkkaa pysyvän työsuhteen puuttuessa. Norjassa on päätetty, ettei pysyviä työsuhteita tarvitse luoda erikoistuville, jotka kuitenkin muodostavat 50 prosenttia sairaaloiden työvoimasta.
Muissa pohjoismaissa painiskellaan pitkälti samojen haasteiden ja epäkohtien kanssa kuin Suomessakin. Ruotsissa suurin osa erikoistujista aloittaa määräaikaisella sopimuksella, mutta päättää koulutuksen pysyvällä työsopimuksella. Määräaikaisen sopimuksen aikana tehtyjä palveluja ei välttämättä hyväksytä erikoistumiseen eikä erikoistumiskoulutuksen jälkeen aina saakaan jatkaa pysyvässä työsuhteessa erikoislääkärinä, vaan edelleen erikoistujana. Pysyvä työsuhde käsittää koko seutukunnan eikä vain yhtä sairaalaa, eli sijoitus voi muuttua.
Norjalaiset saavat – samoin kuin Suomessa – laillistuksen suoraan valmistumisen jälkeen, ja Ruotsissakin tämä on tavoitteena. Toisaalta peruskoulutusta on Ruotsissa pidennetty puoli vuotta. Tanskassa tulee aloittaa erikoistumiskoulutus neljässä vuodessa valmistumisen jälkeen tai muuten saa paikan, joka on jäänyt muilta vapaaksi. Tanskalaiset myös kouluttautuvat suoraan suppeaan alaan kirurgialla ja sisätaudeilla. Norjassa on määritelty, kuinka monta erikoistuvaa tarvitaan milläkin alueella, mutta määriä ei ole nostettu väestön kasvaessa.
Noora Ritamäki, LL
Hallituksen jäsen
European Junior Doctors