Lääkäriliitto julkaisi 21/2015 Lääkärilehdessä uudet erikoisalakohtaiset ennusteet lääkärimäärien kehittymisestä (1). Tilastoista käy ilmi, että psykiatrien määrä vähenee ja kirurgeja valmistuu enemmän kuin eläköityy. Erikoislääkärimäärät vinoutuvat palvelujärjestelmän näkökulmasta katsoen epätarkoituksenmukaisesti. Myös alueelliset erot erikoislääkärimäärissä ovat edelleen suuria. Miten saadaan lastenlääkäreitä pohjoisimpaankin Suomeen? Onko järkevää ylituottaa ja luottaa siihen, että lääkärit lähtevät syrjäseuduille, kun muualta ei töitä löydy? Onko tähän varaa?
Myös ministeriössä ollaan havahduttu erikoislääkärimäärien kehitykseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on perustanut valtakunnallisen erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksen koordinaatiojaoston, joka kokoontuu ensimmäisen kerran 8.6. Koordinaatiojaostossa on edustajat mm. jokaisesta yliopistosta, Valvirasta, Lääkäriliitosta, yksityisestä ja julkisesta terveydenhuollosta sekä NLY:n nimeämä erikoistuvien lääkärien edustaja. Jaoston tärkeimpänä tehtävänä on valmistella erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen strategia, joka sisältää arvion tarvittavista koulutusmääristä ja koulutuksen sisällöistä.
Lääkäri 2013 kyselytutkimuksen mukaan työllisyysnäkymät vaikuttavat erikoisalan valintaan 75 %:lla vähintään jonkin verran (2). Ajankohtainen tieto kunkin alan työllisyystilanteesta voisi siis korjata erikoislääkärivajetta pula-aloilla. NLY esitti vuosi sitten oman mietintönsä erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelystä, mikäli edellä kuvatun tapaiset pehmeät ohjauskeinot eivät riitä tasoittamaan erikoislääkärimäärien vinoutumaa (3).
Koulutettavien määrä vaikuttaa myös klinikoiden toimintaan. Erikoistuva lääkäri ei ole vain koulutettava, vaan myös työvoimaa. Monissa klinikoissa erikoistuvat lääkärit hoitavat esimerkiksi merkittävän osan etupäivystyksistä. Jos erikoistuvien lääkärien määrää vähennetään, klinikan työjärjestelyjä pitää muuttaa, jottei erikoistuvien työmäärä käy kohtuuttomaksi ja jottei koulutuksen laatu kärsi. Esimerkiksi operatiivisilla aloilla on huolehdittava, että leikkauskokemusta saa vaikka osastolla olisikin tekemättömiä epikriisejä. Vastaavasti pula-aloilla on oltava riittävä määrä erikoislääkäreitä kouluttamassa erikoistuvia.
Mietittäessä keinoja säädellä erikoislääkärimääriä tulisi kiinnittää huomiota myös koulutuksen sisältöön. Lokikirja on etenkin operatiivisilla aloilla yleinen tapa seurata koulutuksen edistymistä. Erikoistuvat lääkärit ovat oppijoina erilaisia. Jonkun pitää tehdä 50 umpilisäkkeen poistoa ennen kuin hallitsee toimenpiteen, toiselle riittää 5. Molemmat ovat päteviä, kun lokikirjaan on merkitty 20 suoritusta. Onko tämä enää nykyaikainen tapa mitata erikoislääkärille riittävää osaamista?
Monissa erikoistumisohjelmissa noudatetaan ns. fifty-fifty sääntöä, eli puolet palvelusta on tehtävä keskussairaalassa ja puolet yliopistosairaalassa. Mitä jos tässäkin ajattelisimme mieluummin laatua eikä määrää? Keskussairaalassa laajan koulutuksen saaneelle voisi riittää lyhempi yliopistosairaalavaihe ja päinvastoin. Koulutuksesta tulisi joustavampaa ja ennen kaikkea yksilöllisempää, koska se parhaimmillaan huomioisi kunkin erikoistujan ominaisuudet oppijana. Tämä edellyttäisi uudenlaisia arviointimenetelmiä. Osaamista ja kehittymistä pitäisi arvioida jo erikoistumisen alkuvaiheista lähtien. Tällöin voitaisiin kenties luopua myös erikoislääkäritentistä.
Erikoislääkärimäärät pitäisi saada vastaamaan paremmin palvelujärjestelmän tarvetta. Lisäksi on paineita saada vastavalmistuneet lääkärit nopeasti erikoistumiskoulutukseen, jotta etenkin pula-aloille saataisiin nopeasti uusia erikoislääkäreitä. Näistä lähtökohdista erikoislääkärikoulutus tulee uudistumaan seuraavien vuosien aikana. NLY tuo erikoistuvan lääkärin äänen kuuluviin uudistuksia tehtäessä.
Emma Hokkila, LL
Hallituksen vpj
Lähteet:
- Ruskoaho J., Parmanne P., Vänskä J. Erikoisalojen lääkärimäärät kehittyvät eri suuntiin. Suomen Lääkärilehti 2015:21;1524–1525. http://www.laakarilehti.fi/sisallys/index.html?nr=21,yr=2015
- Sumanen M., Vänskä J., Heikkilä T. Ym. Lääkäri 2013: Kyselytutkimus vuosina 2002–2011 valmistuneille lääkäreille. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:12.
- NLY:n mietintö erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelystä 9.6.2014 http://www.nly.fi/sites/default/files/nly_mietinto_erikoislaakarikoulutuksen_valintamenettelysta_090614.pdf