NLY:n uuden valtuuskunnan ensimmäisessä kokouksessa kuultiin ajankohtaisesta asiasta eli erikoislääkärikoulutuksen uudistuksesta. Neurologi Johanna Rellman on kesäkuun alusta lähtien tehnyt selvitystä valtakunnallisesta erikoislääkäritarpeesta.
Kaikki alkoi oikeastaan jo 23 vuotta sitten, kun Rellman pääsi NLY:n valtuuskuntaan ja myöhemmin NLY:n mandaatilla Tampereen lääkärikoulutuksen alueellisen neuvottelukuntaan erikoistuvien lääkäreiden edustajaksi. Neuvottelukunnassa keskusteltiin tällöin valmistuneesta Hannu Puolijoen ja Anja Tuulosen erikoislääkärikoulutuksen kehittämistarpeita pohtineesta raportista ja Teppo Heikkilän KYS erva-alueen erikoislääkäritilanneselvityksestä.
Rellmanin vastaava selvitys TAYS erva-alueelta valmistui 2012 ja nyt tänä vuonna erikoislääkärikoulutuksen siirryttyä opetus- ja kulttuuriministeriöltä sosiaali- ja terveysministeriöön, Rellmania pyydettiin tekemään valtakunnallinen, erikoisalakohtainen erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärien koulutustarvearvio toimintansa aloittaneen STM:n alaisen koordinaatiojaoston käyttöön. Harrastus ja mielenkiinnon kohde vaihtui siis päätyöksi ja Rellman onkin tällä hetkellä virkavapaalla päivätyöstään TAYS:sta.
Selvitystyön tavoitteena on luoda menetelmä, jolla lääkäritarvetta voidaan jatkossa arvioida ja tarkistaa määräajoin ja ohjata tämän perusteella koulutusta potilaiden ja palvelujärjestelmän tarpeen mukaisesti. Aiempien selvitysten perusteella tiedetään, että erikoislääkärimäärä kasvaa tulevaisuudessa ja suurella osalla 50:stä erikoisalasta valmistuvien erikoislääkärien määrä on tasapainossa eläköityvien lääkäreiden määrän kanssa.
Ongelmallisia aloja ovat mm. psykiatrian erikoisalat, diagnostiset alat sekä useat konservatiiviset alat kuten fysiatria tai reumatologia. Muutamia suosittuja kirurgian aloja uhkaa puolestaan ylikoulutus sairaaloiden ja muun palvelujärjestelmä tarpeeseen nähden. Määrällisesti siis valmistuvat lääkärit ja erikoislääkärit riittävät, mutta erikoisalojen välinen ja alueellinen epätasapaino vaatii koulutuksen ohjausta.
Miksi juuri nyt lähdettiin kartoittamaan erikoislääkäritarvetta?
Erikoislääkäreiden määrää on kyllä seurattu ja pyritty ennakoimaan jo 60-luvulta lähtien, mutta erikoislääkärikoulutusta ei ole ohjattu. Mahdollisuus hakeutua vapaasti kiinnostavalle alalle on tärkeää, mutta se on johtanut tilanteeseen, jossa osa erikoisaloista kasvaa voimakkaasti ja osan lääkärimäärä vähenee. Lääkärien työpanokseen vaikuttavat lisäksi mm. yksityissektorin vetovoima ja naisten osuuden kasvaminen lääkärikunnassa. Erikoislääkäreiden määrä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja koulutuksen laadusta ja työelämävastaavuudesta on kiinnostuttu monilla eri tahoilla, kuten ministeriössä ja Lääkäriliitossa. Erityisesti palvelujärjestelmän muuttuessa nähdään tärkeäksi, että erikoislääkäreiden määrää ohjataan väestön tarpeiden perusteella. Terveydenhuolto ja lääkäreiden koulutus ovat myös suuria menoeriä.
Mitkä ovat olleet suurimmat yllätykset, joita selvitystyössä on tähän mennessä tullut vastaan?
Olen ollut yllättynyt, kuinka suuria intohimoja erikoislääkäreiden tarpeen arviointi on herättänyt niin erikoisalayhdistyksissä, ylilääkäreissä kuin kollegoissakin. Työ on ollut kuitenkin erittäin antoisaa ja olen innostunut asiasta enemmän, mitä alun perin uskoinkaan. Huolestuttavaa on ollut huomata, miten paljon esimerkiksi epäonnistunut koulutusvastuuhenkilön valinta voi pahimmillaan vaikuttaa koko erikoisalan kiinnostavuuteen.
Kenen näet hyötyvän eniten erikoislääkärikoulutuksen uudistuksesta?
Kaikkien! Suurimpia hyötyjiä ovat varmasti potilas ja erikoistuvat lääkärit. Koulutusmäärän tarpeen arviointi nyt ja jatkossa toivottavasti takaa sen, että kaikille potilaille riittää tarpeeksi lääkäreitä eli erikoislääkäripalvelut kaikilla erikoisaloilla ja koko Suomessa turvataan. Koordinaatiojaoston tavoitteena on suunnitelmallisempi, laadukkaampi erikoislääkärikoulutus ja se, että erikoistuvat lääkärit tulevat valmistumaan aloille, joilla on tulevaisuudessa töitä. Erikoisalat ovat myös joutuneet tarkistamaan koulutusohjelmiaan ja miettimään, miksi ala ei tällä hetkellä ole vetovoimainen erikoistuvien silmissä. Erikoisalavalintoihin voidaan vaikuttaa myös kandien informaatio-ohjauksella – olemme järjestäneet mm. ”ammatinvalintailtoja” yhteistyössä Lääkäriliiton ja Duodecimin kanssa.
Onko selvityksen tekemiseen liittynyt erityisiä haasteita?
Lääkäritarpeen arviointi ja tulevaisuuteen katsominen on aina vaikeaa. On ollut yllättävää, että joskus ylilääkäreillekin on epäselvää, kuinka paljon esimerkiksi lääkäreitä, erikoistuvia lääkäreitä tai erikoistuvien lääkäreiden virkoja toimipaikassa on. Toisaalta tilastotieto on nykyään melko helposti saatavissa ja tuntuu että on vain tarvittu joku kokoamaan se yhteen. Mukavaa on ollut huomata, että kollegat ovat ottaneet selvityksistä saatuja tietoja käyttöön ja ruvenneet hyödyntämään niitä.
Mitä terveisiä haluaisit lähettää erikoistumista miettiville lisensiaateille?
Ymmärrän, että tällä hetkellä osa nuorista lääkäreistä suhtautuu erikoislääkärikoulutuksen muutoksiin pelonsekaisinkin tuntein ja on huolissaan siitä, että nykyinen varsin vapaa hakeutuminen itseä kiinnostavalle alalle tulisi kokonaan loppumaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että muutamia erikoisaloja lukuun ottamatta nykyinen valinnanvapauteen perustuva systeemi on kuitenkin toiminut yllättävänkin hyvin ja varmasti jatkossakin halutaan välttyä liian raskaalta erikoistuvien valintaprosessilta. Yleensä nuorilla lääkäreillä on mielessään useampi erikoisalavaihtoehto ja koulutustarveselvitys tarjoaa työkaluja päätöksen tueksi. Uskon että meillä on tulevaisuudessa laadukkaampi ja suunnitelmallisempi erikoislääkärikoulutus, johon opiskelijat valitaan oikeudenmukaisen valintamenettelyn avulla.
Teksti: Tiia Mönttinen
Valokuva: Tatu Kemppainen
Graafi: Johanna Rellman
Lue myös muita Nuori Lääkäri 6/15 -lehden kirjoituksia sekä Tiia Mönttisen aikaisempia kolumneja.