​Maija Piekkala on aina viihtynyt lasten kanssa ja tehnyt töitä heidän parissaan koko elämänsä. Lastentaudeilta hän löysi mukavien potilaiden lisäksi hyväntuulisen työyhteisön.

”Oli jännä paikka mennä ensimmäistä kertaa lapsille töihin. Jännitti, pidänkö kliinisestä työstä ja onko pediatria alana kiva”, muistelee Piekkala, jolla ajatus lastenlääkäriksi ryhtymisestä oli kytenyt opiskelujen alusta lähtien. Jännitys oli turhaa. Työskentely akuuttipediatrialla vahvisti lopullisesti päätöksen erikoistua lastentauteihin. ”Joku on sanonut, että pitää valita ala, jolla on omanhenkisiä ihmisiä. Lastenklinikalla oli mukavia tyyppejä ja työ oli kivaa.”

Piekkala valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta tammikuussa 2014. Toisesta opiskeluvuodesta saakka lastentautien parissa tutkimusta tehnyt medisiinari oli ehtinyt väitellä jo viidennen vuoden keväällä, ja niinpä tuoreesta lisensiaatista tuli vain kuukautta myöhemmin lääketieteen tohtori. Valmistumisen jälkeen tie vei vuodeksi Haagan terveyskeskukseen ja sen jälkeen puoleksi vuodeksi akuuttipediatrialle. Viimeisimpänä kokemuksena on työ Kotkassa lastentaudeilla.

Kuusi vuotta kestävä lastentautien erikoistumiskoulutus alkaa keskussairaaloissa suoritettavalla runkokoulutuksella, jota seuraa yliopistosairaalavaihe. Piekkala itse hakee tällä hetkellä runkokoulutuspaikkaa Jorvista – kolmatta kertaa. Runkokoulutuspaikat ovat HUS-alueella kiven alla. Jo ensimmäistä kertaa Jorviin hakiessaan Piekkalalla oli taustalla väitöskirja lastentautien alalta sekä puoli vuotta työkokemusta akuuttipediatrialta ja vuosi terveyskeskuksesta. Nyt entisestään lisääntyneen työkokemuksen jälkeen paikan saaminen on edelleen tiukassa. Piekkala kritisoikin koulutuspaikkojen hakujärjestelmää. ”Hakukäytäntö on sekava, täytyy vahtia Lääkärilehteä ja olla valmis ottamaan paikka nopeasti vastaan.’’ HUS-alueen ulkopuolella pediatreista ja erikoistuvista voi olla jopa pulaa, mutta Piekkalalle muutto kauemmas pääkaupunkiseudusta ei elämäntilanteen vuoksi ole vaihtoehto.

Turhauttavasta paikkatilanteesta huolimatta Piekkala on viihtynyt valitsemallaan alalla erinomaisesti. ”Työkaverit ovat huippuja ja ympäristö kollegiaalinen, kaikki auttavat kaikkia. Lasten kanssa on usein enemmän aikaa kuin aikuisten. En ole kokenut samanlaista kiirettä kuin terveyskeskuksessa.”

”Lapset ovat vilpittömiä ja hauskoja. Lastenlääkärin täytyy itsekin olla leikkimielinen ja osata heittäytyä; tosikot ja liian akateemiset eivät pärjää. Tapaamani pediatrit ovat olleet yleensä höpötteleviä, iloisia ihmisiä. Lisäksi pitää osata selittää asiat niin, että lapsi ymmärtää.”

Pediatrit vastaavat kaikkien konservatiivisten alojen alle 16- tai alle 18-vuotiaista potilaista. Potilaiden vaivat vaihtelevat paljon toimipisteestä riippuen, ja lastenlääkärin täytyykin osata monenlaista. ”Akuutin puolella on paljon infektioita, allergisia reaktioita, erilaisia myrkytyksiä, kun lapsi on vahingossa syönyt jotain, neurologisia ongelmia kuten kouristuksia, hengitysvaikeuksia”, Piekkala luettelee. Poliklinikalla voivat työllistää muun muassa moninaiset sisätautiset ongelmat, keskosten kehitysseuranta ja vauvojen vaivat, kuten mahakipu, itkuisuus, pulauttelu tai iho-ongelmat. Yleispediatria sairaalassa on paljolti samanlaista kuin terveyskeskuksessa, mutta mahdollisuuksia tutkia ja hoitaa on enemmän. Lasten vaivat eivät yleensä ole yhtä vakavia kuin aikuisten, koska heidät lähetetään herkemmin erikoissairaanhoitoon.

Etenkin pienemmissä sairaaloissa pediatria saatetaan konsultoida myös lasten kirurgisissa tilanteissa esimerkiksi ravitsemuksesta ja kivunhoidosta. Piekkala pitikin jaksoa akuuttipediatrialla hyödyllisenä, koska se sisälsi paljon lastenkirurgiaa. Erikoistumiskoulutuksen reunapalveluun hän suosittelee lisäksi muita lapsiin keskittyviä erikoisaloja, kuten lastenneurologiaa ja lastenpsykiatriaa. Moni erikoistuva tekee myös anestesiologian jakson korva-nenä-kurkkutaudeilla, jossa on paljon lapsipotilaita.

Mahdollisuudet työskennellä yksityisellä puolella ovat pediatreilla jo erikoistumisvaiheesta alkaen hyvät. ”Lapsia käytetään mielellään lääkärissä.”

Pelkästään pienten potilaiden kanssa viihtyminen ei lastentaudeilla riitä. ”Täytyy olla tiimipelaaja”, Piekkala painottaa. Yhteistyö hoitajien kanssa on tärkeää, ja tiimityöskentelytaidot auttavat myös vastaanottotilanteissa. ”Voi olla kahdesta kymmeneen tyyppiä huoneessa, äiti ja isä ja kolme sisarusta ja hoitaja ja fysioterapeutti. Siksi pitää osata hallita moniulotteisia tilanteita.” Lisäksi päivystämistä täytyy sietää, koska sitä on luvassa koko uran ajan vähintään takapäivystyksen muodossa.

Parhaat kokemukset syntyvät lapsen onnistuneesta kohtaamisesta. Piekkala muistelee potilasta, jonka nielemishäiriön taustalta paljastui lopulta keskustelun kautta psyykkinen oireilu. ”Hyvä vuorovaikutus aran lapsen kanssa on tosi palkitsevaa.”

Myöskään vanhempien kohtaamista ei tarvitse pelätä. ”Kaikki sanovat, että vanhemmat ovat hankalia, mutta oikeasti he ovat mukavia ihmisiä, joilla on huoli lapsesta”, Piekkala toteaa. ”90 % vanhemmista on mukavia, kun heitä kuuntelee ja heihin suhtautuu oikealla tavalla.”