Erikoisalat esittäytyvät – Lastenpsykiatria

Elina Siponen löysi lastenpsykiatrian oltuaan jo pitkään työelämässä. Ennen alalle hakeutumista hänestä oli tullut lääketieteen tohtori, yleiskirurgian erikoislääkäri ja kahden lapsen äiti. Nykyisessä työssään Siponen arvostaa joustavuutta, saamaansa palautetta ja aikaa perehtyä potilaiden asioihin.

Elina Siposen työhuoneessa Lastenlinnan sairaalassa on hyllyssä nukkekoti ja Afrikan tähti. Siponen työskentelee subakuutin lastenpsykiatrisen osaston lääkärinä ja tapaa huoneessaan osaston lapsia. ”Kaikki lapset ovat ihan parhaimmillaan kahdenkeskisessä kontaktissa,” Siponen hymyilee.

Siponen löysi lastenpsykiatrian, kun työuraa oli takana jo yli kymmenen vuotta. Valmistuttuaan Turusta vuonna 2002 hän oli ajatellut ryhtyvänsä ehkä gynekologiksi mutta päätynyt kirurgialle erikoistumaan. Siponen valmistui yleiskirurgian erikoislääkäriksi ja teki väitöskirjan rintasyövästä. Hän viihtyi töissä rintarauhaskirurgialla mutta, kun virkoja oli huonosti saatavilla, alkoi katsella ympärilleen.

Lastenpsykiatria oli tuntunut kiinnostavalta jo opiskeluaikana. Viimeinen sysäys tuli kurssikaverilta, joka oli päätynyt Tampereelle opiskelemaan alaa. ”Tiedän muitakin kirurgeja, jotka ovat pohtineet lastenpsykiatriaa,” Siponen kertoo.

Puolentoista vuoden aikana Siponen on ehtinyt työskennellä Malmilla lastenpsykiatrian poliklinikalla, Pasilassa sijaitsevassa Alkuarviointiyksikössä ja nyt noin kaksi kuukautta Lastenlinnan osastonlääkärinä. Lapset viettävät osastolla tyypillisesti neljästä kuuteen viikkoa. Ikä vaihtelee esikouluikäisistä yläkoulun aloittaviin. Lapset käyvät sairaalakoulua ja viettävät viikonloput kotona.

Lastenpsykiatrialla hoidetaan lapsia 12 ikävuoteen asti. Nuorisopsykiatria vastaa sitä vanhemmista. ”Tosi laidasta laitaan,” vastaa Siponen, kun häneltä kysytään, minkälaisia ongelmia lastenpsykiatri tyypillisesti kohtaa. Lievimmillään kyse on ohimenevistä ahdistus- ja pelko-oireista. Neuropsykiatrinen oireilu ja neuropsykiatriset häiriöt kuten ADHD ja autismin kirjon häiriöt myös korostuvat lastenpsykiatriassa.

Ylidiagnostiikka ei Siposen mukaan ole Suomessa ongelma. Pikemminkin ongelmat tunnistetaan nykyään paremmin ja lapset pääsevät herkemmin hoitoon. ”Jos asetetaan pitkäaikaisia diagnooseja, ne on tarkkaan harkittu,” Siponen painottaa.

Lapsen hoito edellyttää koko lähiympäristön huomioimista. ”Koskaan ei pelkästään lasta hoideta,” Siponen sanoo. Työhön kuuluu paljon keskusteluja laajemman verkoston, koulun ja lastensuojelun kanssa. Perheen tilanteen tulee olla mahdollisimman vakaa, jotta hoidosta on hyötyä.

Kahden alakouluikäisen lapsen äitinä Siponen arvostaa joustavaa työkalenteria. Vastaanotot saa sopia itse. ”Muistan, kun aloitin Malmin poliklinikalla ja sain vain tyhjän, ison kalenterin,” Siponen nauraa. Myös osastopotilaita saa tavata joustavasti: ”Useinkaan ei ole mikään kiire, ja asioita voi miettiä aina uudelleen.”

Kirurgiaan verrattuna päivystyskuorma on huomattavasti kevyempi. ”Päivystystä on yksi tai kaksi kertaa kuussa ja se on tällaista vapaamuotoista,” Siponen kertoo. Tyypillisiä tapauksia päivystyksessä ovat lasten vaikeat raivokohtaukset, jotka kuitenkin ovat ehtineet lähes poikkeuksetta rauhoittua lastenpsykiatrin saapuessa paikalle.

Vaikka potilaiden asiat joskus jäävät mietityttämään ja vaikka on asioita, joihin lapsipotilaiden elämässä ei voi vaikuttaa, Elina Siponen selvästi viihtyy työssään. Kollegojen välillä vallitsee vankka luottamus, ja palautteen saaminen motivoi. Työ tukee muutakin elämää. ”Tästä työstä saa ihan hirveästi omaan elämään ja vanhemmuuteen,” Siponen summaa.

Teksti: Tuuli Lehti
Kuvat: Ella Brandt