Kun Urho Sompa pääsi kandina tutustumaan EEG-rekisteröintien saloihin, hän oli myyty. Nyt hän toivoo, että tietoisuus kliinisestä neurofysiologiasta lisääntyisi niin opiskelijoiden kuin valmiiden lääkäreidenkin keskuudessa.
”Erityisesti muistan, kun ensi kertaa näin potilaan nukahtavan tavallisessa EEG-rekisteröinnissä. Oli valloittavaa nähdä, miten paljon aivoissa tapahtuu potilaan vain maatessa paikallaan. Tuntuu, kuin olisi päässyt kurkistamaan johonkin ”näkymättömään maailmaan” ”, muistelee Urho Sompa.
Alun perin anestesiologin urasta haaveillut medisiinari päätyi suorittamaan syventävät opintonsa kliinisen neurofysiologian puolelle anestesian neurofysiologiasta ja jäi sille tielleen. Valmistuttuaan Tampereelta keväällä 2011 hän ilmoittautui välittömästi kliinisen neurofysiologian eli KNF:n erikoistumiskoulutukseen. Parhaillaan hän on kolmatta vuotta erikoistumassa Tays:n KNF-yksikössä. Suunnitelmissa on erikoislääkäritentin suorittaminen tulevana keväänä.
KNF-tutkimuksiin kuuluvat EEG:n lisäksi ENMG, herätepotentiaalitutkimukset, tuntokynnysmittaukset, unen ja vireyden tutkimukset, leikkausten ja tehohoidon aikaiset neurofysiologiset monitoroinnit, aivojen magneettistimulaatiotutkimukset ja -hoidot (nTMS) sekä magnetoenkefalografia (MEG). Monissa KNF-laboratorioissa otetaan lisäksi lihas- ja ihobiopsioita ja tehdään botuliinitoksiinihoitoja.
Potilaskontakteja KNF-lääkärille kertyy kuitenkin vähän. Suurin osa työstä on signaalin havainnointia ja tulkintaa tietokoneen ääressä ”toimisto-olosuhteissa”, mittaushuoneessa tai leikkaussalissa. Suora potilaskontakti on tavallisesti lähinnä ENMG-tutkimuksissa, joissa käy mm. vamma- ja kipupotilaita.
Etenkin keskussairaaloissa ja yksityissektorilla KNF-lääkärin työ voikin olla varsin omatoimista. Itsenäisyys on Sompan mukaan myös yksi alan parhaista puolista. ”Töissä voi olla koko lailla oma itsensä. Kun potilaskontakteja on rajatusti, ei tarvitse koko päivää olla ”lääkärin roolissa”, vaan oman tietokoneen äärellä työtä voi tehdä melko pitkälle kuten mitä tahansa työtä.”
Toisaalta sujuva kommunikaatio kliinikoiden kanssa on jokapäiväinen haaste KNF-lääkärille. ”Kliinisten päätelmien suhteen tulee käyttää viisasta harkintaa; etenkin päivystystutkimuksissa lyhytkin puhelu potilasta hoitavan kliinikon kanssa tuo usein varmuuden siitä, että KNF-lääkärillä ja kliinikolla on yhteisymmärrys käsillä olevasta tapauksesta. Myös tutkimusten rajoitukset täytyy osata välittää kliinikon tietoon: milloin voidaan jotain asioita poissulkea, milloin puolestaan osoittaa.”
Itsenäisen luonteen lisäksi ala vaati kiinnostusta teoriasta ja tekniikasta. Toisaalta etenkin ENMG:ssä lääkäri pääsee myös käsitöihin. Perusopinnot eivät juuri anna valmiuksia KNF-menetelmiin. Siksi seniori on usein pitkään mukana, kun erikoistuva perehtyy uuteen metodiin.
KNF-menetelmät perustuvat hahmontunnistukseen mitatusta biosignaalista, mikä vaatii silmän harjaantumista”, kuvaa Sompa. Perinteisten menetelmien ohella uutta kehitetään jatkuvasti, ja KNF-lääkärin on pysyttävä ajan hermolla.
Parhaimmillaan huolellinen KNF-tutkimus voi antaa potilaan diagnoosille ja hoidolle uuden suunnan. ”Näin on usein etenkin päivystyksellisissä tutkimuksissa: kun voi ENMG:llä osoittaa polyradikuliitin tai myasthenian pahenemisvaiheen epäselvien heikkousoireiden taustalta tai EEG-tutkimuksessa saadaan näyttö status epilepticuksesta epäselvän sekavuustilan taustalla”, Sompa kuvailee työnsä huippuhetkiä.
”Erityisesti mieleeni on jäänyt, kun eräässä lapsen skolioosileikkauksessa voitiin uhkaava selkäytimen iskemia havaita monitoroinnilla ja saatiin lapsen halvaantuminen estettyä.”
Erikoisaloista kliininen neurofysiologia on tuntemattomimmasta päästä. ”Luullaan, että näitä tutkimuksia tekee neurologi tai että ne tehdään kliinisen fysiologian laboratoriossa”, kommentoi Sompa.
Jokaisen yleislääkärin olisi hyvä tietää vähintään ENMG-tutkimuksen indikaatiot ja jokaisen päivystystyötä tekevän sairaalalääkärin lisäksi EEG:n indikaatiot. Myös lähetteen vaatimukset olisi hyvä ymmärtää. ”Etenkin ENMG-tutkimuksessa neurofysiologi joutuu lennosta suunnittelemaan lähetteen kysymyksenasetteluun vastaavan mittauksen, mikä on positiivinen haaste, mutta edellyttää lähetteeltä riittäviä esitietoja ja kohdennettua kysymyksenasettelua.”
Monessa keskussairaalassa on lähivuosina edessä KNF-sukupolvenvaihdos. ”Nykyiset koulutusmäärät eivät riitä täyttämään eläköitymisen ja palveluiden kysynnän kasvun aiheuttamaa työvoiman lisätarvetta”, kertoo Sompa. Siksi alalle haluaville pyritään usein järjestämään erikoistumiseen vaadittavat työtehtävät, vaikka pienet yksiköt voivat helposti hetkellisesti ruuhkautua. Keskussairaalassa työskentelyä ja tutkimustyötä voidaan jonkin verran hyväksyä.
Pakollinen reunakoulutus sisältää neurologiaa, mutta myös esimerkiksi lastenneurologia, TULE-kirurgia ja fysiatria ovat hyödyllisiä reunakoulutuspaikkoja. Ennen eriyttävää koulutusta Sompa itse ehti työskennellä terveyskeskuksen lisäksi, neurologialla, lastenneurologialla ja kliinisellä fysiologialla.
Hän toivoo, että KNF:aa tuotaisiin enemmän esille jo perusopintojen aikana, jotta alalle soveltuvat medisiinarit osaisivat sille hakeutua.
”Lisäksi KFN-menetelmien perusteiden opettaminen tulisi sisältyä lääketieteen perusopetukseen jo siksi, että ne upealla tavalla havainnollistavat hermoston normaalia toimintaa.”