Lopulta päätös infektiosairauksiin erikoistumisesta tuli työpaikan saunaillassa, jossa sovimme asiasta infektioylilääkäri Heikki Kauman kanssa. Ainahan suurista päätöksistä on sovittu saunassa, näinhän tekivät jo Urho Kekkonen ja Leonid Brezhnev aikoinaan.”

Arto työskentelee OYS:ssa infektiosairauksiin erikoistuvana lääkärinä. Lisäksi hän toimii Ylivieskan terveyskeskuksen sisätautikonsulttina, sen mitä päätyöltään ehtii. Hän asuu avovaimonsa kanssa Ylivieskassa, mutta omaa myös työasunnon Oulusta. Matkaa Oulun ja Ylivieskan välillä on 130 km, joten kuulemma myös omassa Mersussa tulee vietettyä melko paljon aikaa.

Opiskeluaikojen parhaat muistot tulevat Arton mieleen vuodelta 2007, kun hän oli päässyt ensi kertaa työnsyrjään kiinni ja lähtenyt kurssikaverinsa Anssin kanssa töihin Suomussalmelle. Hän kertoo sen olleen lääkäriksi kasvamisen näkökulmasta hyvin opettavaista aikaa. “Vapaa-aikamme kului tuolloin hyvin pitkälti tenniksen parissa, jossa tyypillisesti kyykytin Anssia 6-0.” Arto muistelee.

“Opiskeluaikojen kesät työskentelin hoitoalalla – tarkemmin sanottuna metsänhoitoalalla.”

Arton ensimmäinen virallinen työpaikka valmistumisen jälkeen oli Ylivieskan terveyskeskuksessa vuonna 2009. Hän oli aluksi työsuhteessa vuokralääkärifirman kautta, jolloin työnkuvasta 50 % oli päivystystä. Tuona aikana sai luotua tulevaisuutta ajatellen hyvän pohjan päivystämiseen.

Arton alkuperäisenä ajatuksena oli suorittaa ainoastaan sisätautien erikoislääkärin tutkinto. “Seurattuani sote-säätöä tulin siihen tulokseen, että on varmempaa hankkia myös suppean erikoisalan pätevyys.” Useat sisätautien suppeat erikoisalat olivat Arton mielestä kiinnostavia. Hän kertoo infektiosairauksien olleen monipuolisuutensa vuoksi kuitenkin aina yksi kärkipään vaihtoehdoista.

Juuri laaja-alaisuutensa vuoksi infektiotauteihin erikoistumisessa on myös haasteensa. Jo pelkästään erilaisia bakteereja ja viruksia riittää melkoisen paljon opeteltavaksi. Suuren tietomäärän omaksuminen rajalliseen muistikapasiteettiin on tuntunut Artosta välillä melko haastavalta.

“Olen kuitenkin laskelmieni mukaan joka tapauksessa OYS:n neljänneksi paras infektioerikoistuva, eli eiköhän tästäkin selvitä.”

Arto kertoo miettineensä sisätauteihin erikoistumisen keskussairaalapalveluja tehdessään, että mistä infektiolääkäri oikein keksii antibioottiohjeitaan. “Tuota antibioottia Gram+-puolta kattamaan, tästä Gram-negatiivisiin bakteereihin ja tapetaan tällä anaerobit… Nyt on hienoa, kun tajuaa edes murto-osan tuosta kaikesta.”

Erikoistuvan lääkärin arkeen on mahtunut jos jonkinlaisia kokemuksia. Eräs potilastapaus on jäänyt Arton mieleen erityisen elävästi. “Meillä oli infektio-osastolla ghanalainen opiskelija keuhkotuberkuloosin hoidossa. Kävin jututtamassa häntä miltei jokaisena arkipäivänä 7 viikon ilmaeristysjakson aikana. Kotiutuessaan hän pyysi yhteystietojani, koska Ghanassa hyvin työnsä hoitanut lääkäri aina palkitaan. Eräänä päivänä OYS:n postilokerooni olikin ilmaantunut paketti, jonka päällä luki Dr. Arto. Sisällä oli komea mustaoranssi heimopäällikön paita, laadukasta ghanalaista käsityötä.”

Pitkien työpäivien päätteeksi Arto tyypillisesti kotiin päästyään keittää ensin kahvit, lukee netistä Ilta-Sanomat ja ottaa torkut, joiden pituus riippuu väsymystilan asteesta.

“Pari kertaa on käynyt niinkin, että olen herännyt vasta seuraavana aamuna ja saapastellut suoraan päiväunilta takaisin töihin.”

Vapaa-ajallaan Arto harrastaa kuntonyrkkeilyä ja juoksua. Hän kertoo muutaman puolimaratonin vuodessa motivoivan mukavasti lenkkeilyyn. “Jo vuosikausien ajan meillä on kaverini kanssa ollut kuntosalilla kerran viikossa penkkipäivä ja siitä on pidetty kiinni, jopa pienestä kuumetaudista huolimatta.” hän lisää.

Nyt Arto suuntaa katseensa kesäsuunnitelmiin. “Radio Rock mainostaa, että tulossa on kaikkien aikojen Rock-kesä. Näin todellakin toivon!” Hän aikoo käydä Tampereella South Park-festareilla katsomassa ruotsalaista Ghostia ja suunnata tämän jälkeen Helsinkiin Tuska-festareille. Loppukesästä hän lähtee nauttimaan hyvästä ruoasta ja auringonlaskuista Kreikan Santorinille.

Lopuksi Arto jakaa omat vinkkinsä erikoisalaa harkitsevalle kollegalle. Infektiotautien ala on hyvin konsultaatiopainotteista ja yhteistyötä tehdään monien ammattiryhmien välillä. Infektiolääkäri tekee paljon yhteistyötä esimerkiksi tehohoitolääkäreiden ja kirurgien kanssa. Infektiolääkärin urasta haaveileville Arto suosittelee sisätautilääkäriksi erikoistumista ensin – kuten kenelle tahansa, joka aikoo erikoistua johonkin sisätautien suppeaan erikoisalaan.

“Uskaltaisin suositella infektiosairauksien erikoisalaa jokaiselle, joka on alasta kiinnostunut. Muista erikoistumispaikoista minulla ei ole kokemusta, mutta Oulua voin ainakin lämpimästi suositella!”

 

Faktalaatikko:

  • Arto
  • LL vuosimallia 2009
  • Sisätautien erikoislääkärin tutkinto v. 2010 – 2016
  • Infektiosairauksiin erikoistuminen alkoi v. 2017