Opintojen aikana työelämästä karttuneilla kokemuksilla on suuri merkitys tulevan uran kannalta. Lääketieteellisen viimeisten lukuvuosien välisinä kesinä pääsee kokeilemaan siipiään ja soveltamaan yliopistossa opittuja tietoja ja taitoja ihan oikeassa elämässä. Kesä mahdollistaa rohkeatkin urakokeilut mieltä kutkuttavilla erikoisaloilla. Valmistumisen jälkeen työpätkät muuttuvat pidemmiksi ja erikoisalojen välillä liikkuminen hankalammaksi.  

Vastuuta oppii vain ottamalla vastuuta, joten mahdollisuus tehdä lääkärinsijaisuuksia opintojen loppuvaiheessa kannattaa hyödyntää. Positiivisen kokemuksen saamiseksi on tärkeää kuitenkin varmistaa riittävät konsultaatiomahdollisuudet ja sopivan haasteelliset työtehtävät – tässä kesäsijaisten esimiehet ja seniorit ovat avainasemassa! Toki kesätöitä etsiessäkin kannattaakin kysyä, miten konsultaatio on järjestetty. Lahjomattoman mielipiteen saa parhaiten ottamalla yhteyttä kyseisessä työpisteessä aiempina kesinä työskennelleisiin.  Jos ensimmäinen kokemus oikeista lääkärintöistä on selviytymistaistelua päivästä ja päivystyksestä toiseen, on seniorituen järjestäminen epäonnistunut. 

Päivystys on upea paikka oppia ja kasvaa lääkärinä, mutta oppimisen varmistamiseksi ja kandidaatin jaksamisen takaamiseksi kunnon seniorituki on tärkeää. Hyvin resursoidussa yksikössä ennen ensimmäisiä päivystyksiä ehditään vielä kerrata seniorin kanssa tyypillisimpiä päivystystapauksia ja toisaalta päivystyksen jälkeisinä päivinä voi muiden töiden ohessa tai lounaspöydässä vielä laajentaa omaa osaamistaan kysymällä, kuinka potilaiden hoito eteni. Saa ehkä myös vinkkejä vaihtoehtoisista tavoista hoitaa vastaavia tapauksia jatkossa.  

Moni jatkaa päivystämistä tutussa päivystyspisteessä kesän jälkeenkin ja näin helpottaa vakituisten lääkärien päivystyskuormaa. Pelkässä päivystystyössä kuitenkin oppimisprosessi rajoittuu itse päivystykseen, eikä potilaiden tilan seuraaminen enää onnistukaan. Palautteen saaminenkin vähenee. Kannattaa myös miettiä omaa jaksamista: kuinka usein jaksaa päivystää opintojen ohessa? Jääkö ystävien näkemiseen ja harrastuksille enää aikaa?  

Positiivinen kokemus uudesta erikoisalasta houkuttelee nuorta kollegaa erikoistumaan kesätöistä tuttuun sairaalaan tai terveyskeskukseen ja tutulle erikoisalalle myös valmistumisen jälkeen. Negatiivisen kokemuksen vaikutukset voitte varmasti arvata.  

Ensimmäisten kesäsijaisuuksien jälkeen viidennen vuoden kursseilla osataan kummasti jo paremmin miettiä opiskeltavia asioita työelämän näkökulmasta. Myös motivaatio ja tiedonjano lisääntyvät yhdellä, jos toisella; opiskeltavien asioiden tärkeys tulevan elämän kannalta on konkretisoitunut – on saanut ensimmäiset maistiaiset tulevasta urasta. 

Pidetään yhdessä huolta, ettei tähän ensimmäiseen lusikalliseen huku tai ettei se polta pahasti suuta. Onnistunut ensimmäinen työkokemus auttaa terveen ammatillisen itsetunnon syntymistä. 

 

Juttu julkaistaan seuraavassa Nuori Lääkäri -lehden numerossa