Yli 30 kansainvälisissä lehdissä julkaistua artikkelia, tutkimusryhmän johtaja, useita ohjattavia väitöskirjatutkijoita, post doc -jakso Italiassa sekä monipuolista järjestöaktiivisuutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Nämä meriitit löytyvät Vuoden nuorena kliinisenä tutkijana palkitun Eino Soljen ansioluettelosta, mutta mitä kaikkea niiden taakse kätkeytyy?
Tutkijaksi
Usein lääkärien erikoisala määräytyy enemmän sattuman kuin suunnittelun seurauksena. Sattumalla oli myös sormensa pelissä siinä, miten Eino Solje päätyi tutkimaan muistisairauksia.
”Istuin toisena opiskeluvuonna luennolla, jossa käsiteltiin munuaisten toimintaa. Luento oli kertausta Galenoksesta (lääketieteellisten tiedekuntien entinen valintakoekirja) ja mietin, että voisin käyttää tämän ajan johonkin järkevämpään. Hetken mielijohteesta laitoin sähköpostia silloiselle neurologian professorille ja tiedustelin, olisiko hänellä tiedossa kiinnostavia tutkimushankkeita, joihin voisi liittyä mukaan. Sain paikan Anne Remeksen johtamassa tutkimusryhmässä, jossa taisin olla Annen ensimmäinen kuopiolainen tutkija siihen aikaan. Tätä samaa ryhmää nyt sitten johdan nykyään, Annen siirryttyä dekaaniksi Ouluun”, muistelee Eino.
Oikeastaan neurologiakin valikoitui sekä tutkimus- että myöhemmin erikoisalaksi lähinnä sattumalta, sillä ensimmäisenä kesänä lääketieteen opiskelijana Eino päätyi kesätöinään tekemään syventävät opinnot neurologialle. Kokemus oli hyvä ja vei mennessään.
Työ ja perhe
Vuoden nuoren kliinisen tutkijan valintakriteereihin on kirjattu seuraavasti: ”Palkittava on ansiokkaasti yhdistänyt tutkimuksen tekemisen työ- ja muun elämän kanssa.” Mitä sisältää Einon muu elämä työn ja tutkimuksen rinnalla?
Tärkeimpänä Eino nimeää perheensä, johon kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Rakkaus vaimoon syttyi lääketieteen opintojen aikana dissektiosalissa työparina työskennellessä.
Eino ei koe, että tutkimustyö tai ylipäätään monenlainen aktiivisuus niin työ-, tutkimus- kuin järjestömaailmassakaan estäisi häntä olemasta läsnä oleva isä lapsilleen. ”Koen, että ehdin touhuta lasteni kanssa monenlaisia kivoja juttuja. Lapseni nauttivat, kun teemme asioita yhdessä, esimerkiksi kokkaamme illallista tai käymme hetken mielijohteesta retkillä ilman ennalta sovittua määränpäätä”, toteaa Eino.
”Otan elämän ensi sijassa seikkailuna perheeni kanssa, enkä koe tarvetta jäykästi erotella työ- ja perhe-elämää toisistaan.”
Post doc -jaksolla Italiassa
Eino on asunut viimeiset 1,5 vuotta perheineen Alppien juurella Italian Lombardiassa suorittaen post doc -kautta Brescian yliopistossa. Yleensä päätös post doc -jaksosta kypsyy hitaasti ja on vähintään kuukausien, jos ei vuosien ajatusprosessi ennen lopullista toteutumistaan. Soljen perheessä päätös Italiaan lähtemisestä tapahtui kuitenkin hieman eri tavalla.
”Olin päivystänyt yön neurologiaa ja saavuin aamulla väsyneenä kotiin.
Vaimoni, joka oli myös valvonut yön, ei tosin potilaiden vaan esikoisemme kanssa, kysyi hetken mielijohteesta ja lähinnä vitsinä, että ’Eino voitaisko muuttaa, vaikka Italiaan?’
Totesin, että muutetaan vaan, sillä siellä itse asiassa olisi yksi alamme parhaista tutkimusryhmistä.”
”Lähetin konsortiomme johtaja Anne Remekselle WhatsApp -viestin, että voisinkohan lähteä Italiaan post doc -jaksolle maailmankuulun Barbara Borronin muistisairauksien tutkimusryhmään. Anne piti välittömästi ajatusta hyvänä ja lupasi olla yhteydessä Borroniin. Ja tämä kaikki oli tapahtunut seisoessani eteisessä, ennen kun sain edes kengät pois jalasta. Vieläkin välillä hämmästelemme, miten tuollainen spontaani heitto johti niin suureen mutta antoisaan elämänmuutokseen. Ja niin me sitten lähdimme Italiaan post doc -kaudelle kesällä 2020”, Eino muistelee.
Italian kaudesta koko perhe on nauttinut kovasti. Eino tunnustautuukin intohimoiseksi italialaisen kielen, kulttuurin ja ruuan ystäväksi. Moni voisi ajatella, että koronan aiheuttamat lock downit juuri odotetun ulkomaanjakson aikana harmittaisivat, mutta tällaista vaikutelmaa ei synny Einon kanssa keskustellessa. Koska lock downit pakottivat toisinaan olemaan kotona, perhe eli herkullisten italialaisten raaka-aineiden sesongista toiseen harjoitellen yhdessä tekemään autenttisia italialaisia ruokia. Hyvänä vastapainona herkullisille italialaisille ruuille toimi lenkkeily Alpeilla, joille pääsi suoraan takapihalta. Tämä kaikki tuntuikin lähinnä tervetulleelta vaihtelulta aiemmalle sosiaaliselle elämäntavalle. Myös tutkimukseen oli helppo keskittyä intensiivisesti vallinneissa olosuhteissa
Nyt puolentoista vuoden jälkeen koko perhe odottaa kuitenkin jo kovasti paluuta takaisin Kuopioon. Mitä Eino tuo mukanaan Italiasta koti-Suomeen tieteellisten ansioiden ja oppien sekä kokkaustaidon lisäksi?
”Italiassa on hienoa, kun vieraatkin ihmiset tervehtivät hississä ja ovat kanssaihmisille ammatista tai muusta statuksesta välittämättä ystävällisiä ja välittömiä. Tästä yritän pitää kiinni myös Suomessa.”
Kliinikko-tutkija
Vaikka Eino puhuu sujuvaa italiaa, hän ei ole tehnyt Italiassa lääkärin töitä. Kuopioon palattuaan hän jatkaa työskentelyä neurologiaan erikoistuvan lääkärin virassa neljänä päivänä viikossa. Yksi päivä on pyhitetty tutkimukselle.
Eino näkee kliinisen tutkijan roolin nykypäivän tutkimuskentässä eräänlaisena linkkinä tai yhteysasemana potilastyön, perustutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen rajapinnassa.
Eino itse onkin tällä hetkellä todellinen yhteysasema, sillä hän ohjaa viittä väitöskirjatutkijaa aina juridiikasta kliiniseen tutkimukseen ja perustutkimukseen. Miten hän osaa ja ymmärtää kaikkia näitä tieteenaloja?
”Ei minun ole tarkoituskaan olla kaikkien alojen asiantuntija, vaan hahmottaa suuria linjoja, löytää oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin sekä tietää, keneltä pyytää apua”, toteaa Eino. ”Tutkimusmaailma on muuttunut yhä enemmän siihen suuntaan, ettei väitöskirjankaan tarvitse olla täysin oma luomus molekyylitasolta statistiikkaan ja kielentarkastukseen, vaan enemmänkin kurkistus erilaisiin tutkimusmenetelmiin, omien verkostojen rakentamista sekä kasvamista kohti itsenäistä tutkijuutta.” Tätä ideologiaa Eino pyrkii toteuttamaan myös omien ohjattaviensa kanssa.
Aikataulut
Moni varmasti ahdistuu jo pelkästään ajatuksesta, että kalenteriin tulisi mahduttaa kliininen työ, työ tutkimusryhmän johtajana, perhe sekä monenlaiset järjestövastuut. Miten Eino on asian ratkaissut?
”Minulla ei oikeastaan ole erillistä työ- ja vapaa-aikaa, on vain se sama 24 tuntia vuorokaudessa käytettävänä, kuten meillä kaikilla. Sen aikana tarpeelliset asiat pitää saada tehtyä”, Eino kertoo ja jatkaa: ”Toki se 24 tuntia tuntuu usein olevan liian vähän kiinnostavien asioiden määrään suhteutettuna.”
Hän seuraa sähköpostiaan myös iltaisin ja viikonloppuisin eikä koe tätä kuormittavaksi. ”Moneen asiaan vastaus on yksinkertainen ja nopea, joten mieluummin vastaan saman tien, jotta esimerkiksi ohjattavani eivät joudu pyörittelemään peukaloitaan viikkoa, ennen kuin saavat vastauksen”, Eino taustoittaa.
”Kun töitä tulee tehtyä myös iltaisin ja viikonloppuisin, voi hyvällä omalla tunnolla toisinaan viettää arkipäivän töistä vapaana, vaikka lasten kanssa temmeltäen. Toisaalta Italiaisesta elämänrytmistä on jäänyt käteen filosofia siitä, että jokainen ilta voi olla ’lauantai’, eli töiden jälkeen voi arkenakin tavata ystäviä, käydä kulttuuririennoissa ja nauttia ympäröivästä maailmasta. Tämä arki-iltojen arvottaminen uudella tavalla tuo voimaa ja energiaa arkeen.”
Jokainen tarvitsee mentorin
Kuten Eino jo aiemmin totesi, ohjaajana ja tutkimusryhmän johtajana on tärkeää tietää keneltä kysyä apua, sillä kaikkea ei voi itse osata ja usein on tarve saada perspektiiviä kokeneemmalta tutkijalta. Kenelle Eino itse soittaa tarvittaessa?
”Anne Remes ohjasi väitöskirjatyöni. Välillemme syntyi luottamussuhde ja edelleen jos minulla on tarve kuulla kokeneen kollegan ja tieteentekijän näkemystä, kysyn sitä Annelta”, Eino kertoo ja jatkaa: ”Näkisin, että mentori on kullan arvoinen ainakin näin nuorelle tutkijalle. Usein asiat ovat niin monimutkaisia, että tuntuisi vaikealta tai jopa mahdottomalta lähteä taustoittamaan niitä asiaan perehtymättömille ystäville, mutta niitä on helppo sparrata Annen kanssa.”
Einon vinkkinä kaikille tutkijoille ja toki muillekin kollegoille onkin, että jos tällaista mentoria ei ole tullut sattumalta vastaan, sellaista kannattaa aktiivisesti etsiä.
Tulevaisuus
Tulevaisuudesta on vaikea puhua kurkistamatta ensin menneisyyteen. Eino Solje on kotoisin Korialta Kouvolan kupeesta. Lapsuuden haaveammattina Einolla oli olla seuraava Suomen kuningas. Haave vesittyi, kun selvisi, ettei Suomessa ole monarkiaa tai kuninkaita. Tämän jälkeen haaveammateista presidentti tuli hyvänä kakkosena.
Vaikka haaveammatit olivatkin korkealentoisia, nuoren Einon ammatillisena tavoitteena oli olla perheensä ensimmäinen ylioppilas. Tämän jälkeen Eino on askel askeleelta kulkenut kohti asioita, joita hän ei ikinä uskonut saavuttavansa: lääkäriys, opiskelijajärjestötoiminta, lääketieteen tohtori, Nuorten Lääkärien yhdistyksen varapuheenjohtaja, tutkimusryhmän johtaja, dosentti. Einoa innostaa ja motivoikin juuri uusien, haastavalta vaikuttavien asioiden toteuttaminen.
Mitkä sitten ovat seuraavia, saavuttamattomilta tuntuvia vuoria, joille kiivetä? ”Viisas ihminen olisi tässä kohdassa hiljaa”, toteaa Eino, mutta jatkaa sitten kuitenkin naurahtaen: ”Jos ei kuninkaaksi kerran voi päästä, niin onhan näitä kollegoja ollut muun muassa Euroopan komission johdossa.”
Sitten hän jatkaa totisempana: ”Ajattelin lääketieteellistä tutkimusta aikaisemmin todella lääketiede- ja molekyylilähtöisenä.
Nyt kuitenkin olen joutunut myös itse nöyrtymään ja huomaamaan, että niin kutsutut pehmeämmät tieteet ja mittarit, jotka mittaavat potilaiden elämänlaatua, kokemia haittoja ja koko perheiden hyvinvointia, ovat tulleet yhä tärkeämmäksi sekä omassa työssäni että tutkimuksessani.
Potilaille ja heidän läheisilleen sairastuminen ei ole vain joukko statuslöydöksiä vaan paljon kokonaisvaltaisempi elämänmuutos.”
”Tämän lisäksi haluaisin pystyä omalta osaltani vähentämään muistisairauksiin liittyvää stigmaa ja ohikatsomista. Tällä hetkellä terveydenhuollossa muistisairauden diagnoosi jää yleensä epävarmaksi eikä esimerkiksi Alzheimerin tautia, Lewyn kappale -tautia ja otsalohkodementiaa eroteta riittävällä tarkkuudella toisistaan. Näihin tauteihin on kuitenkin erilaiset lääkitykset ja väärään tautiin kohdistettu lääkitys voi pahentaa merkittävästi potilaan oireita.
”Vielä tänä päivänä valitettavan usein törmää potilaisiin, joille on asetettu diagnoosiksi ”määrittämätön dementia” ilman edes kohtuullista yritystä päästä selvyyteen taudista, ja syy tähän vaillinaiseen diagnostiikkaan on luvattoman usein taustalla vallitseviin arvoihin ja asenteisiin liittyvä. Taudin tarkan diagnoosin mukaan valitulla lääkityksellä ja potilaille sekä heidän perheilleen yksilöidysti räätälöidyllä tuella näille potilaille voitaisiin kuitenkin taata monia hyviä vuosia. Tutkitusti oikea ja varhainen diagnoosi yhdistettynä yksilölliseen hoitosuunnitelmaan vähentää myös terveydenhuollon kustannuksia. Seuraavana askel urallani liittyy toivottavasti siihen, että pystymme tieteidenvälistä yhteistyötä hyödyntämällä merkittävästi parantamaan muistisairaiden kokonaisvaltaista elämänlaatua.”
Ajatuksia tutkimuksen nykytilasta
Keskusteltaessa suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen nykytilasta tutkijat eivät yleensä voi olla mainitsematta yhä heikentyvää tutkimusrahoitusta ja hitaita rahoitusinstrumentteja. Eino ei toki ole näistä asioista eri mieltä, mutta haluaa nostaa kuitenkin myös muita asioita keskusteluun.
”Olen ilokseni huomannut, että nuoret tutkijat ovat olleet yhä enemmän esillä mediassa. On hienoa, että yleinen mielikuva tutkijasta muuttuu ja laajentuu. Tämä rohkaisee myös uusia tekijöitä hakeutumaan tutkimusprojekteihin.”
Toisena merkittävänä asiana Eino haluaa nostaa tutkimusviestinnän. Viestinnästä on tullut yhä olennaisempi osa tutkimuksen tekemistä esimerkiksi erilaisten sosiaalisen median sovellusten kautta. ”Tutkimusryhmällemme perustettiin Twitter-tili vuonna 2019. Viestimme lähinnä uusista julkaisuista, rahoituksista sekä muista tutkimusryhmäämme koskettavista asioista. Lisäksi aloimme suunnitelmallisemmin laatia tiedotteita merkittävistä tutkimuslöydöksistämme. Vaikka kyseessä olikin vain melko pieni panostus viestintään, saimme siitä tiedekunnan Vuoden Viestijä -palkinnon vuonna 2019. Lisäksi olen havainnut, että aktiivisen viestinnän myötä tutkimustuloksiamme on noteerattu maailmalla aiempaa enemmän ja käsikirjoituksetkin uppoavat paremmin luokiteltuihin lehtiin”, kertoo Eino.
Twitter-viestintä sekä tiedotteet tutkimustuloksista ovat kuitenkin pääasiassa viestintää tutkijoille ja kliinikoille. Miten Eino näkee suurelle yleisölle viestinnän osana lääketieteellistä tutkimustyötä?
”Koen suurelle yleisölle viestinnän erittäin tärkeänä osana tutkimusta, ja sitä pitää tehdä enemmän. Se on kuitenkin hyvin vaativaa, sillä ensinnäkin tutkimuslöydösten muuttaminen ymmärrettävälle yleiskielelle on vaikeaa ja toisekseen pitää olla tarkkana, ettei viestinnällä herätetä liiallisia odotuksia. Merkittävä tutkimuslöytö voi johtaa aikanaan taudin parantamiseen, mutta tie sinne voi olla pitkä ja karikkoinen. Uutisointiin kuitenkin tarttuvat ennen kaikkea ne perheet ja potilaat, jotka kaipaavat tällä hetkellä apua ja hoitoa, ja nämä uudet tutkimusläpimurrot harvoin ehtivät heidän tilanteeseensa avuksi”, pohtii Eino.
Tutkimus
Vaikka Nuori Kliininen Tutkija- palkinto myönnetäänkin henkilölle, joka on ansiokkaasti yhdistänyt tutkijanuran työhön ja muuhun elämään, tulee palkinnon saajalla olla kuitenkin ennen kaikkea merkittävät tieteelliset meriitit. Eino Soljelta nämä ilman muuta löytyvät yli 30 vertaisarvioidun, kansainvälisissä lehdissä julkaistun artikkelin, ohjatun väitöskirjan sekä useiden kansallisten ja kansainvälisten luottamustoimien muodossa. Mutta mitä hän tarkalleen ottaen tutkii ja missä ovat tällä hetkellä tieteellisesti suurimmat kiinnostuksen kohteet?
”Tutkimuksemme fokus on translationaalisessa ja poikkitieteellisessä otsalohkodementian ja muiden työikäisten potilaiden muistisairauksien tutkimuksessa. Selvitämme yhteistyössä perustutkijoiden kanssa kantasolututkimuksen keinoin tautimekanismeja. Kehitämme ja validoimme uusia diagnostisia, prognostisia ja seulovia biomarkkereita, erityisesti verinäytteistä. Perustutkimuksen, inflammatoristen biomarkkereiden ja toisaalta rekisterianalyysien keinoin yritämme päästä selville erityisesti otsalohkodementiaan liittyvien inflammatoristen tekijöiden merkityksestä. Tutkimuksemme keskiössä on myös taudin ymmärtäminen kuvantamisen keinoin”, Eino kertoo ja jatkaa:
”Käytännön kliinisessä työssä pulmana on toisinaan geneettisten tutkimusten hyötyjen ja haasteiden punnitseminen. Tähän ongelmaan pyrimme vastaamaan geneettisen etiikan tutkimuslinjamme kautta. Uusimpia avauksia ovat muistisairauksien erotusdiagnostiikka ja uudet hoidolliset interventiot neurofysiologian keinoin sekä oikeustoimikelpoisuuden arviointi eri muistisairauksissa, jota selvitämme yhteistyössä oikeustieteilijöiden kanssa. Työmme on voimakkaasti kansainvälistä erityisesti eurooppalaisten yhteistyötahojemme kanssa.”
Jokainen tämän tekstin loppuun asti päässyt voi varmasti olla palkintoraadin kanssa samaa mieltä, että Vuoden nuori kliininen tutkija -palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Onnea Eino Solje!
Eino Solje
- 31 vuotta
- LT, dosentti, tutkimusryhmän johtaja, erikoistuva lääkäri
- Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta
- Harrastukset: kirjallisuus, musiikin kuuntelu ja viulun soitto, kokkailu
- Minä kolmella adjektiivilla kuvattuna: Määrätietoinen seikkailumielinen nautiskelija
Teksti: Enni Sanmark
Kuvat: Eeva Ortamo
