Pisteillä vai pärstäkertoimella?

Pisteillä vai pärstäkertoimella?

”Millä ihmeellä sinä olet tämän työpaikan oikein saanut, pärstäkertoimella vai?”, minulta kysyttiin uudessa työpaikassa aloitettuani. Vastasin, että sähköpostilla. Taidoista ei kukaan kysynyt, oikeastaan kerroin suoraan, etten osaa tästä alasta vielä mitään. Kun aloin...

Erikoistumisen eroja

Kiitos NLY:n pitkäjänteisen työn erikoistuvan lääkärin asema on Suomessa kohtuullisen vahva. Toki meillä on edelleen ongelmakohtia ja edunvalvontatyötä on tehtävä aktiivisesti jatkossakin. Alla esimerkkejä muista eurooppalaisista järjestelmistä.Esimerkeistä käy ilmi,...
Lääkäri lääkäriä johtamaan

Lääkäri lääkäriä johtamaan

”Lääkäri ei voi johtaa ilman, että hän nimenomaisesti kouluttautuu tehtäväänsä. Lääketieteen osaamisen lisäksi johtajan on ymmärrettävä julkisen sektorin toimintaa ja ennen muuta sen rahoittamisen pulmat. Hänen täytyy tuntea hoitomenetelmien valinnan perusteet...
Hallitus 2014

Hallitus 2014

Hallitus on NLY:n valtuuskunnan valitsema yhdistyksen työjuhta. Hallitukseen kuuluu 10 jäsentä eri puolilta Suomea. Alueellinen ja toisaalta ammatillinen edustus on pyritty saamaan kattavaksi.Hallitus kokoontuu kuukausittain lukuunottamatta kesätaukoa. Lisäksi...
Tehkäämme parempi terveydenhuolto!

Tehkäämme parempi terveydenhuolto!

Nuorten Lääkärien Yhdistyksellä on unelma. Suomalaisesta terveydenhuollosta tulee maailman paras. Parhaassa järjestelmässä myös lääkäri voi hyvin, koska hän saa hyödyntää kaikki taitonsa potilaiden parhaaksi, eikä kamppailla tauotta byrokratiaa, lausuntovaatimuksia ja...