Heti valmistuttuani päädyin sairaalatyöhön, jossa olen sittemmin viettänyt lukuisia pitkiä päiviä ja pimeitä öitä raskaassa päivystyspisteessä. Työ yhdessä osaavien kollegoiden ja taitavan hoitohenkilökunnan kanssa onnistui murtamaan jopa kaltaiseni elämätapapessimistin itsekritiikin – opin ymmärtämään, että tekemälläni ja tekemällämme työllä on oikeasti merkitystä.
Merkityksellisyyden tunnetta on kuitenkin horjuttanut median viime vuosina maalaama kuva ammattikunnastamme. Neutraalienkin kirjoitusten kohdalla viimeistään kommenttiosiot ovat omiaan herättämään alakuloa. Tämän ryöpytyksen vastapainoksi haluaisin yrittää hieman kohottaa ammatillista itsetuntoamme kuvaamalla, minkälaisista lähtökohdista lähdemme ja kuinka haastavasta työstä joka päivä oikeasti selviämme.
Olemme akateemisia ammattilaisia. Osaamisemme pohjan luo kuuden vuoden yliopistokoulutus, josta maailmanlaatuisesti ainutlaatuisen tekee poikkeuksellisen käytännönläheisyys. Tämän ansiosta meidän odotetaan toimivan heti valmistumisen jälkeen omatoimisesti ammatissamme. Jo uramme ensiaskeleilla kohtaamme ihmiselämän vaikeimpia hetkiä, joissa meiltä odotetaan kykyä ripeään lääketieteellisen teorian soveltamiseen, kokonaisuuksien hallintaan ja empatiaan.
Uskallan väittää, että lääkärin ammatilliset vaatimukset ovat kasvaneet merkittävästi erityisesti kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana. Lääketieteen kehittyminen lisää vaadittua osaamista vuosi vuodelta, ja tämä näkyy korostuneesti eturintamassa – perusterveydenhuollossa ja päivystyksissä. On entistä vaikeampaa tunnistaa jatkohoidosta tai -selvityksistä hyötyvät potilaat ja ohjata heidät oikeaan paikkaan. Päivystystyökään ei ole enää pitkään aikaan ollut potilaslajittelua, vaan diagnostiikkaa täytyy viedä suhteellisen pitkälle jo akuuttivaiheessa oikean hoidon ja hoitopaikan valitsemiseksi.
Pelkällä tiedolla ja taidolla ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle. Väestön terveystietoisuuden ja -kriittisyyden lisääntyminen on johtanut siihen, että lääkärin on rautaisen osaamisen lisäksi myös pystyttävä kommunikoimaan vakuuttavasti ja tuntemaan myös virheelliset ja valheelliset terveysväittämät. Adekvaatin hoitopäätöksen perustelemisen lisäksi täytyy myös hallita asiallinen, vakuuttava ja yksilöllinen vasta-argumentaatio. Ilman näitä taitoja keskustelu ajautuu helposti raiteiltaan, ja potilas-lääkärisuhteessa ei päästä toivottuun tulokseen.
Rima on siis asetettu korkealle heti alusta alkaen, mutta tästä huolimatta puurramme työssämme tarjoten parasta osaamistamme potilaillemme. Luomme yksityiselämän uhrauksilla työmme laadun, ja vastaamme teoistamme henkilökohtaisesti maineellamme. Arvon mekin ansaitsemme, ja toivoisin tämän arvostuksen näkyvän paitsi julkisessa keskustelussa, myös konkreettisesti asianmukaisena korvauksena aina uran alkumetreiltä sen loppuun saakka.
Työtä tämän eteen on vielä tehtävänä. Nuorten Lääkärien Yhdistys on linjannut syksyn vaalitavoitteissaan yhdeksi keihäänkärjekseen palkkaedunvalvonnan. On aika tunnistaa oma arvomme anteeksipyytelemättä ja tehdä tulevaisuudesta sellainen, jossa lääkäri saa koulutustaan, osaamistaan ja vastuutaan vastaavan palkan.
Teemu Trygg
NLY:n hallituksen jäsen
