Blogi

Tälle sivulle on koottu Nuoren Lääkärin blogissa ja Nuori Lääkäri -lehdessä julkaistut artikkelit. Voit lukea selata joko julkaisujärjestyksessä tai aihealueittain. 

Vaikuttamisen kolme askelta

Elän tyytyväisenä maailman onnellisimmaksi valitussa maassa. Kotona on turvallista, käyn päivittäin laadukkaassa opetuksessa ja käytän vapaa-aikani intohimoisesti harrastuuksiini (urheiluun, kirjallisuuteen ja pienkoneilla lentämiseen). Tästä herää ajatus, kuinka olen etuoikeutettu poikkeustapaus ja yksi harvoista, joille tarjotaan tähän mahdollisuus varallisuuserojen täyttämässä maailmassa. Kyseinen mielikuva on kuitenkin huomattavasti pielessä.

Lääketiede on kohtaamislaji

Elokuussa uutiset kertoivat, että HUS:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Terveystalon johtava ylilääkäri, NLY-taustainen sisätautien dosentti Juha Tuominen. Nuori Lääkäri –lehti kävi haastattelemassa tulevaa toimitusjohtajaa. Haastattelutilanne on tavallista jännittävämpi ja vaatimukset jutulle kovat, sillä Tuominen työskenteli aikanaan vuosia Nuori Lääkäri –lehden toimituskunnassa. Erityisvastuunaan Tuominen kokosi lehden suosituinta osiota – vitsipalstaa.

Kannanotto osaamisperustaiseen erikoislääkärikoulutukseen siirtymisestä

Nuorten Lääkärien Yhdistys (NLY) on osallistunut ja seurannut aktiivisesti keskustelua erikoistumiskoulutuksen kehittämisestä osaamisperustaiseksi. Tähän saakka Suomessa erikoislääkärikoulutus on perustunut tietyissä työtehtävissä käytettyyn aikaan, ja erikoislääkärin tutkintoon vaadittavat osasuoritukset ovat vaihdelleet yliopistoittain. NLY kannattaa siirtymistä aikaperusteisesta erikoislääkärikoulutuksesta osaamisperustaiseen.

Unelmien koulutuspaikka?

Paraikaa NLY kerää valtakunnallisesti tietoa erikoistuvien lääkäreiden koulutuspaikoista. Onko sinun koulutuspaikkasi viiden tähden arvoinen? Mitä mieltä olet Marian ja Johanneksen koulutuspaikoista?

Lääkäri opettajana

Minkälainen vaihtoehto lääkärille on kliinisen opettajan työ? Mitä lääkäriopettajalta vaaditaan ja miten sellaiseksi pääsee? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrimme löytämään vastauksen perehtymällä yliopistojen ohjesääntöihin, koulutustarjontaan ja Yliopistojen yleiseen työhehtosopimukseen sekä sähköpostitse tiedustelemalla että fyysisesti pistäytymällä opintotoimistoissa.

Joukolla Jukolaan

Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijat suuntasivat Jukolan viestiin jo kolmatta kertaa yhdessä. Metsä tarjoaa meditatiivista vastapainoa töille ja opinnoille, koska suunnistaminen vaatii kaiken keskittymisen, lajista innostuneet opiskelijat kehuvat.

Pitkät päivystysvuorot - järkeä vai ei?

Töissä ei pääasiassa kannattaisi olla vuorokautta kerrallaan. Monet kuitenkin joko haluavat tehdä tai joutuvat tekemään vuoroja, joissa analoginen kello ehtii juosta kahdesti itsensä ympäri. Työnkuvasta riippuen ne voivat olla järkeväkin ratkaisu, mutta voiko lääkärin työtä tehdä 24 tuntia putkeen? Päivystystyö on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti yhä hektisemmäksi, ja samalla taukojen järjestelykin on muuttunut haasteellisemmaksi. Työn kuormittavuuden lisäännyttyä onkin aiheellista miettiä, voisiko näille 24 tunnin työputkille olla parempi vaihtoehto.

Lääkäri yrittäjänä

Yhä useampi lääkäri päätyy palkkatyön sijasta pitämään yksityisvastaanottoa. Vapaammat työolot saivat vuosia sitten myös Milena Johansin jättämään päätoimisen työsuhteen. Tänä syksynä hän houkuttelee nuoria kollegoita lääkäriyrittäjyyden pariin NuoriLääkäripäivien yritystyöpajassa.

Humalahakuinen kansa ennen ja nyt

Viidessäkymmenessä vuodessa alkoholipolitiikka Suomessa on kokenut notkahduksia vähän joka suuntaan. Muutama vuosikymmen sitten viinaryyppy aamulla ennen töihin menoa tai kostea lounas keskellä kirkasta päivää kollegojen seurassa ei ollut lainkaan tavatonta. Nykyään alkoholinkäyttöön työelämässä suhtaudutaan kriittisemmin, mutta vapaa-ajan kulutukseen taas liberaalimmin.


Sivut