Uskotko kollegaan?

Kirjoittaja: Tiina Laiterä

Uskotko kollegaan?

Opiskeluaikana kollegiaalisuudesta puhuttiin paljon. Se esitettiin oleellisena ja erottamattomana osana lääkäriyttä, ja myös ammattikuntamme ainutlaatuisena ominaisuutena. Välillä kuitenkin tuntui siltä, että se ei olisi kauheasti muuta kuin joka väliin viljelty sana. Näkyykö kollegiaalisuus todellisuudessa toimissamme ja ajatuksissamme?

Olen miettinyt usein sitä, miten suhtaudumme toisiin kollegoihin, heidän tekemiin tutkimuksiinsa, lähetteisiin ja arvioihin. Olen joskus huomannut itsekin ESH-polilla ihmetteleväni vastaanotolle tulevan potilaan lähetettä lukiessani, mitäköhän oikein on ajateltu, kun potilas on näin banaalin vaivan vuoksi lähetetty erikoissairaanhoitoon. Vastaavasti kahvihuoneessa naureskellaan ”putkiaivoille”, kun kirurgialla tehtiin taas kolmen rivin epikriisi monisairaan ja aktiivihoidettavan potilaan osastojaksosta. Päivystykseen on lähetetty nuori, perusterve ihminen ilmeisen migreeniauran vuoksi, lähetteessä lukee aivoverenkiertohäiriö. Vastaavasti toinen potilas lähetettiin arvioon muulle erikoisalalle, mutta ei siellä edes tehty mitään, vaikka ihan selvästi olisi pitänyt.

Eipä taaskaan siellä toisessa päässä osattu.

Mutta asioilla on aina monta puolta. Jokin sellainen, joka minulle on tullut tutuksi ja selväksi, ei välttämättä ole sitä muille. Lähettävässä päässä tilanne ja potilaan kertomus on saattanut olla hyvin erilainen, kuin mitä taas vastaanottavassa yksikössä. Joskus potilas vaatii päästä erikoissairaanhoitoon tutkimuksiin, tai kyseessä on ns. palliatiivinen käynti, potilaan tai lähettäneen lääkärin rauhoittamiseksi. Monesti lukiessa esimerkiksi päivystäjän tekstiä voi nähdä hyvinkin selkeästi mistä on kyse ja mitä olisi pitänyt tehdä, mutta tarinahan ei ole tullut päivystäjälle heti sellaisena kuin se on tekstissä, vaan täydentynyt pienistä paloista pitkin matkaa. Silloin kun kaikki tiedot ovat heti käytettävissä, on johtopäätöksiä paljon helpompi tehdä. Maailma on myös kovin erilainen kiireessä klo 03 aamuyöllä 19 tunnin työputken päällä, kuin seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen. Lisäksi meillä on 50 erikoisalaa siksi, että kukaan ei voi hallita kaikkien alojen tietoa.

Eikö jokainen kuitenkin yritä parhaansa?

Tuskin kiusallaan lähetetään potilas toisten riesaksi tai jätetään jotain potilasta tutkiessaan huomaamatta. "Paras" on tietenkin aina subjektiivista, henkilöstä ja tilanteesta riippuvaista. Tämän päivän paras voi olla 50 prosenttia oikeasti hyvän päivän suorituksesta. Aina ei leikkaa, aina ei pysty. Jollekin toiselle voi näyttäytyä välinpitämättömyytenä tai laiskuutena se, ettei ole ottanut potilasta johonkin tutkimuksiin, mutta alalla saatu tieto kertoo tutkimuksen turhaksi. "Kun ei se edes päätä kuvannut". Ehkä ei ollut tarvetta. Kollega haastatteli, tutki ja teki arvion. Eikö juuri siksi sen toisen alan kollegan konsultaatio pyydetty?

Uskotko kollegaan? Luotatko siihen, että jokainen tekee, minkä siinä hetkessä pystyy? Tiedostatko sen, että eri vinkkelistä katsottuna asiat voivat näyttäytyä hyvin erilaisina? Olen miettinyt omia konsultaatioitani, päivystystekstejäni ja arvioitani. Varmasti niistäkin voisi sanoa kaikenlaista. Mutta kyllä minä ihan oikeasti yritin ja tein sen mihin taito riitti. Ehkä seuraavalla kerralla, ennen kuin leimaa jonkun toisen lääkärin osaamattomaksi pöljäksi, voisi yrittää muistaa meidän jokaisen voivat olla yhtä pöljiä toisten silmissä. Minä ainakin olisin pöljää mieluummin parhaansa tehnyt kollega.

Tiina Laiterä

LT, FM, neurologiaan erikoistuva lääkäri

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.