Erikoistumispaikan valinnan suhteen viime aikoina tapetilla ovat olleet informaatio-ohjaus ja tietysti tulossa olevat uudistukset. Miten unelmien erikoistumispaikka tällä hetkellä käytännössä löydetään? Valottaakseen asiaa, Nuori Lääkäri haastatteli Kokkolaan sisätaudeille päätyneitä erikoistuvia: sisätauteihin erikoistuvia Elina Koivistoa ja Kalle Ahotupaa, sekä kardiologiaan erikoistuvia Matti Onnelaa ja Veli-Pekka Puurusta.
Matti ja Veli-Pekka kertovat molemmat kiinnostuneensa kardiologiasta jo opiskeluaikoina – Veli-Pekka sydämen toiminnasta jo lapsena! Matti kävi alkuun kääntymässä akuuttilääketieteen puolella, mutta pitkän harkinnan jälkeen päätyi vaihtoon. Tähän vaikutti jo olemassa olevan kiinnostuksen lisäksi kollegoiden kannustus. Elina puolestaan lähti oppimaan sisätauteja ja miettimään siinä lomassa erikoisalaansa. Kuinkas sitten kävikään. Myös Kallen päätöksessä oli mukana sattumaa rekrytointiviestin sattuessa sopivaan saumaan uutta työpaikkaa pohdiskellessa.
Entä jos pitäisi valita unelmiensa erikoisalan ja erikoistumispaikan välillä? Yleisesti laajaa kannatusta saa hakeutuminen hyviksi koettuihin paikkoihin. Elina uskoisi hiuksenhienosti kallistuvansa menemään erikoisala edellä ja Veli-Pekkakin ajattelisi voivansa tyytyä unelmiensa alalla vasta seuraavaksi parhaaseen paikkaan. Hän toisaalta ajattelee hyvähenkisen paikan mahdollisesti voivan innostaa kiinnostumaan vasta toiseksi parhaastakin alasta.
Monet reitit vievät siis unelmien erikoistumispaikkaan. Koko kvartettimme kuitenkin tunnustaa kyseisen unelmapaikan olevan ensisijaisesti subjektiivinen kokemus. On toki tekijöitä, jotka voivat tehdä paikasta objektiivisestikin hyvän tai huonon: esimerkiksi perehdytys, ohjaus, työtaakka, kouluttautumismahdollisuudet ja työilmapiiri, luettelevat Elina ja Veli-Pekka.
Tarkoittaako unelmien erikoistumispaikka itse asiassa koko putkea, kuten Matti myöntää ajattelevansa? Veli-Pekkakin näkee erikoistumisen parhaimmillaan jatkumona, jonka onnistuminen vaatii yhteistyötä koulutuspaikkojen ja yliopistojen välillä. Joskus putkessa liikkuminen voi olla tahmeaa, mutta kaikki haastatellut ovat päässeet nykyisiin virkoihinsa lähes haluamanaan ajankohtana. Unelmien erikoistumispaikka ei siis välttämättä ole pitkän jonon takana!
Kokkolan sisätautiklinikan hyvistä puolista haastateltavat nostavat erityisesti esiin työilmapiirin ja koulutusmyönteisyyden. Talon sisällä järjestetään paljon koulutusta ja ulkopuolisten koulutusten suhteen luotetaan erikoistuvien tietävän, mitä ovat vailla. Elinalle yksi tärkeimmistä kriteereistä oli työajan suhteen löytyvä joustovara. Länsirannikolla erikoistuviin lääkäreihin luotetaan ja vastuuta annetaan lisää taitojen karttuessa. Matti muistuttaakin erikoistumisen olevan matka kohti erikoislääkärin pätevyyttä vaatien aktiivista työtä pelkän sivusta seuraamisen sijaan. Ohjausta ja senioritukea on kuitenkin aina saatavilla ja myös vaikeammista asioista uskalletaan puhua.
Kiitosta saa sairaalan sopiva kokokin. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on tarpeeksi iso, jotta potilaat voidaan hoitaa korkeatasoisesti pääasiassa omien seinien sisällä, mutta kuitenkin tarpeeksi pieni sujuvan konsultoinnin mahdollistamiseksi. Koko sairaalan ilmapiiristä kertoo (ja sitä osittain varmasti selittää) päiväkahviperinne. Lounaan jälkeen talon lääkärit juovat kahvinsa kirjastossa enemmän tai vähemmän tieteellisen keskustelun lomassa. Stressi vähenee, yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyy ja viihtyvyys paranee.
Mihin suunnata unelmien erikoistumispaikasta vai täyttääkö unelmien erikoistumispaikka sujuvasti myös unelmien työpaikan kriteerit? Haastatellut pitävät erikoistumispaikkaansa hyvänä työpaikkanakin, vaikka useamman suunnitelmat ja toiveet tulevaisuuden varalle ovat vielä auki. Yliopistosairaala saattaa tietysti vetää osaa puoleensa omien hyvien puoliensa ja mahdollisuuksiensa vuoksi. Paikkakunnalle jääminenkin vaatii tietynlaista juurtumista. Matin juurtumisesta kertonee toteamus ”Kaveri voi lähteä Kokkolasta, mutta Kokkola ei lähde kaverista”.
