Somea ja kärsivällisyyttä

Kirjoittaja: Maria Rajecki, LL

Somea ja kärsivällisyyttä

Kerron sinulle nyt totuuden, jota voi olla vaikea hyväksyä: suurin osa meistä on vaikeasti koukussa sosiaaliseen mediaan. Vai miten on; pystytkö olemaan päivän selailematta Facebookia, Instagramia tai mielipidepalstoja? Siis vain yhden ainoan päivän ajan? Miltä sinusta tuntuisi, jos menisit ystäviesi kanssa viettämään iltaa ja sopisitte, että kännykät jäävät kotiin? Tai mikä vielä pahempaa, olet laittanut itsestäsi kutkuttavan julkaisun Faceen, etkä saa välittömästi katsoa saamiasi tykkäyksiä, et vaikka ennen seuraavaa päivää? Voin kertoa, että asiat ovat siinä vaiheessa huonosti, kun huomaat vessassakin istuessasi pläräileväsi kännykkää. Ehkä sanot puolustukseksesi, että teet niin, mutta tapa on täysin hallittavissa. Jos näkisit sen tarpeelliseksi, lopettaisit. Mutta koitapa oikeasti olla päivän tai kaksi ilman somea! 

Kuten niin monet muutkin päihteet, ihminen itse on keksinyt tämän välitöntä tyydytystä tuovan, vahvasti koukuttavan ja sosiaalisuuteen perustuvan median. Koukkuun jääminen ei tietenkään merkitse sitä, että olisit huono ihminen tai helposti huijattavissa. Addiktiolle on vankka biologinen perusta: mobiililaitteita ja somea käyttäessämme saamme välittömän palautteen, joka aikaansaa aivoissa dopamiinin nopean vapautumisen. Kyseessä on aivan samanlainen buusti, jonka alkoholisti tai kuka muu tahansa perinteinen addikti saa käyttäessään aineita. Dopamiini on vankka mielihyvän tuottaja ja erityisesti sen nopeat purkaukset koukuttavat vahvasti. Mitä enemmän käytät, sitä enemmän tällainen neuronaalinen toiminta vahvistuu.

Stressaavissa tilanteissa käännymme herkästi sosiaalisen median pariin sen sijaan että kääntyisimme läheisen ystävän puoleen. Mutta mitä oikeasti tapahtuu, kun stressin, masennuksen tai pahanolon iskiessä ottaa somen avuksi? On totta, että se antaa hetkellisen illuusion siitä, ettemme ole yksin ja se saattaa saada unohtamaan murheemmekin hetkeksi. Mutta sieltä löytää toisaalta myös toinen toistaan upeampia kuvia siitä, kuinka ystävillämme menee hyvin. He ovat upeita supersuoriutujia kaikilla elämän aloilla. He vaikuttavat olevan aina iloisia ja heidän elämänsä on yhtä positiivisuuden ilotulitusta. Elämästä viestitään emojeilla, samalla kun julkaistaan filosofisia latteuksia hetkessä elämisestä. ”Olen kiitollinen kaikesta. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Kun rakastat elämää, se rakastaa sinua takaisin. Naura siis häpeilemättömästi ja näytä onnesi, ole hetkessä! Sydämen keveys tulee hetkeen keskittymisestä, näe yksityiskohdat ympärilläsi ja rakastu elämään uudestaan!” Nämä lausahdukset ja opetukset saattavat tuntua paradoksaalisilta: hetkessä eläminen tuskin nimittäin tarkoittaa jatkuvaa somessa olemista. Tutkimuksista tiedetäänkin, että Facebookissa enemmän aikaa viettävät ihmiset ovat masentuneempia kuin siellä vähemmän aikaa viettävät ihmiset. Miksi? Koska Facebook tai sosiaalinen media ei ole todellista! Se ei kertakaikkiaan tarjoa vuosimiljoonien saatossa kehittyneelle limbiselle järjestelmälle aitoa tunnetta yhteenkuuluvuudesta tai ystävyydestä, saati näiden tarjoamasta turvasta ja lohdusta.

Olen itse kokenut kärsivällisyyteni ja keskittymiskykyni vähentyneen huomattavasti vuosien mittaan. Tämä vaikuttaa olevan universaali ilmiö ihmisten keskuudessa. Somella ja sen liitennäisilmiöillä on tähän osansa. Kärsivällisyytemme vähenee, koska sille ei ole enää käyttöä. Kaiken voi saada heti. Ruuat kannetaan ovelle, netistä voi tilata mitä vaan milloin vaan. Mihin kärsivällisyyttä enää tarvitaan, kun voit saada välittömän tyydytyksen vain sekunneissa sosiaalisen median tai internetin kautta? Ei sinun enää tarvitse odotella joka torstai klo 21 tulevaa tv-sarjaa, kun voit heti ladata koko kauden netistä samantien! Kaiken tämän välittömän, nopean tyydytyksen ja valheellisen pikavoiton saavuttamisen vaikutelman kääntöpuolena on se, että elämä jää pinnalliseksi. Niin pinnalliseksi, että parhaimmillaan kaikki on vain jees. Mutta todellinen onnen tunne ja merkityksellisyys jäävät kokematta, sillä ne tarvitsevat aikaa kypsyäkseen.

Ihmiselimistön toiminta ei kuitenkaan ole vuosien saatossa muuttunut. Tähän me lääkärit tarvitsemme vielä kärsivällisyyttä. Sitä vanhaa viisautta, että sairauksia seurataan eikä hötkyillä. Odotetaan rauhassa seuraten sairauden kulkua ja hoitointerventioiden sekä lääkkeiden vaikutuksia siihen. Kehomme reagoi edelleen hitaasti muutoksiin eikä sitä voi pakottaa nopeammaksi. Kontrollin määrääminen 3-6 kk päähän voi tuntua tuskastuttavan kaukaiselta, samoin tutkimustulosten odottelu. Pari vuosikymmentä sitten, kun kehomme toimi aivan samalla tavoin kuin nytkin, ei se aika tuntunut mitenkään kummallisen pitkältä. Myös koko työnkuvamme ja urakehityksemme tarvitsee pitkäjänteisyyttä. Aloitamme ns. ammattilaisina melkein nollasta – ja siksi on erittäin vaikea hyväksyä sitä, että emme osaakaan kaikkea heti emmekä saa välitöntä kiitosta työstämme.  Jos sinusta siis tuntuu, ettet puolen vuoden työssäoloaikana ole saavuttanut kovasta työstäsi huolimatta suuria tuloksia, ei kannata lopettaa. Totuus on se, että työssämme osaaminen karttuu hitaasti, johdonmukaisesti ja vaikeita, epätyydyttäviä hetkiä täytyy sietää. Mitä jos siis nauttisit itse työstä etkä keskittyisi siihen, mitä sinun joskus tulisi olla tai mitä pitäisi osata parhaimmillasi? Se voi jopa lisätä tyytyväisyyttäsi työhön. Keskity siis matkaan, älä päämäärään, sillä päämäärän saavuttamista voi olla vaikeakin mitata!

Kärsivällisyys on viisas sana. Se kertoo, että malttiin ja harkintaan sisältyy monesti myös kärsimystä. Kärsivällisyyden uudelleen opetteleminen on tuskaista. Tilannetta voi verrata alkoholistiin, joka yrittää päästä eroon alkoholista. Aloita siis pienistä asioista. Seuraavalla kerralla istuessasi bussissa, seistessäsi jonossa tai siellä työpaikan aamupalaverissa, älä kaivakaan kännykkää esille heti kun siltä tuntuu vaan anna ajatuksesi vaeltaa ja kulkea ja siten päätellä ne aloittamasi ajatuskulut. Se saattaa huomaamattaan jalostaa suunnitelmiasi ja projektejasi, tuottaa uusia ratkaisuja ja lopulta viedä sinua ihmisenä eteenpäin. Lohdutukseksi todettakoon vielä, että ei siitä somesta tarvitse päästä kokonaan eroon. Se kun on hyvä renki, mutta huono isäntä!

 

Maria Rajecki,

Varapuheenjohtaja, naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, some-addikti itsekin. Tätä kirjoitusta kirjoittaessa en kuitenkaan kertaakaan vilkuillut somea ja yritin olla kiinnittämättä huomiota sähköpostikuvakkeen ilmoittamiin uusiin maileihin. Vaikeaa oli.

_____________________________________________________________________________

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.