Sodan pienimmät uhrit

Kirjoittaja: Kariantti Kallio, LL

Sodan pienimmät uhrit

Vaikka työskentelenkin keskellä sota-aluetta, arkeemme mahtuu myös iloisia yllätyksiä. Aamukierroksella Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaalassa Khamerin kaupungissa Jemenissä huomasin, että suurin osa potilaista voi jo paremmin. Se tekee onnelliseksi.

Pystyimme siirtämään yhdeksänvuotiaan pojan, jolla oli keuhkojen ja rintakehän alueen ampumavamma, teho-osastolta vuodeosastolle. Hän oli ollut teholla jo jonkin aikaa, mutta tänään saimme poistettua häneltä pleuradreenin ja kirurgimme sulkivat haavan hänen selässään. Tämän jälkeen hän pystyi itse vapaasti liikkumaan.

Teholle jäi kymmenvuotias poika, joka oli leikattu muualla kuukautta aikaisemmin vatsaan osuneen luodin takia. Hän oli hyvin laiha ja heikkokuntoinen eikä hänen suolistonsa enää toiminut kunnolla. Hän oli oksennellut jokaisen aterian jälkeen. Olimme leikanneet hänet edellisenä iltana ja huomanneet, että vatsa oli täynnä kiinnikkeitä, todennäköisesti aiemman leikkauksen jälkeisen peritoniitin johdosta. Kirurgit tekivät hänelle avanteen, jonka he aikoivat sulkea myöhemmin. Olin yllättynyt, että hän näytti paranevan isosta leikkauksesta niin nopeasti.

Onneksi meillä oli vielä yksi paikka vapaana teholla, koska jännitteet eri ryhmittymien välillä täällä Khamerin lähellä kasvavat. Tänään projektimme koordinaattori ilmoitti, että saamme liikkua vain autolla asuntolan ja sairaalan välillä, vaikka olimme tähän asti kävelleet tuon lyhyen matkan. Kun ajoimme kaupungin läpi, kaduilla oli selvästi vähemmän ihmisiä ja ilmapiirikin oli muuttunut.

Tilanne Khamerissa on kyllä muuten melko rauhallinen ja tunsin oloni kotoisaksi jo vajaan viikon jälkeen. Kaduilla melkein jokainen tunnistaa minut – mikä kyllä vaatii vähän tottumista suomalaiselta mieheltä – ja kaikki vaikuttavat onnellisilta ja kiitollisilta, että olen täällä. Pidän työstäni täällä. Tietenkin kaikki surulliset kohtalot, tarvikkeiden ja resurssien puute sekä täten potilaiden huonommat mahdollisuudet selviytyä Suomeen verrattuna surettavat minua. Mutta toisaalta täällä tuntee oikeasti, että lääkärin taidoista on hyötyä. Huomaa, että pienimmätkin toimenpiteet ovat tärkeitä, ja se antaa suuren tyytyväisyyden tunteen.

Työmme täällä Jemenissä muistuttaa paljolti työtäni HYKS:n lastensairaalassa. Anestesiologiset tekniikat ja monet lääkkeet ovat samoja. Resurssit ovat tietenkin paljon rajoitetummat ja työolosuhteet askeettisemmat, mutta toisaalta täällä oppii luottamaan omiin silmiinsä, korviinsa ja käsiinsä. Ja tietenkin käytämme täällä paljon enemmän ketamiinia kuin Suomessa. Paljon enemmän.

Osastoilla pystyimme kotiuttamaan suuren osan potilaistamme. Teini-ikäinen tyttö, jonka hiuksien ja sellun nieleskelystä johtuneesta suoli-obstruktiosta kerroin edellisessä blogikirjoituksessani, oli paremmassa kunnossa ja oli jopa pystynyt syömään. Yllätyin kovasti, koska hän oli voinut varsin huonosti ennen leikkausta ja sen jälkeen. Haluaisin tällä tavalla useammin yllättyä positiivisesti.

Miten tehon vastasyntyneen tyttölapsen kävi? Hän kuoli. Pieni lapsi taisteli elämästään koko yön, kunnes seuraavana päivänä hänen hento kehonsa antoi periksi. Tämä oli raskas muistutus Jemenin akuutista humanitaarisesta tilanteesta, jossa ei ole toimivaa infrastruktuuria eikä sairaanhoitoa. Silloin kaikista pienimmät ja heikoimmat ihmiset joutuvat ensimmäisinä maksamaan sodasta kovimman hinnan.

 

Kariantti Kallio, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri

www.laakaritilmanrajoja.fi

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.