Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Perhevapaat kuuluvat myös lääkäreille!
Etusivu > Perhevapaat kuuluvat myös lääkäreille!

Perhevapaat kuuluvat myös lääkäreille!

Nuorten Lääkärien Yhdistys on käsitellyt valtuuskunnassaan perhevapaisiin liittyviä ongelmia. Aihe on noussut lisääntyvässä määrin esille ja koskettaa laajasti lääkärikuntaa.

Nuorten Lääkärien Yhdistykseen on tullut monelta lääkäriltä ympäri Suomen yhteydenottoja, että lääkärille on ehdotettu virkamääräyksen tai työsopimuksen tekemistä vain perhevapaan alkuun saakka. Määräaikaisuus saatetaan myös jättää uusimatta perhevapaan vuoksi. Myös virkoja on katkaistu äitiysloman aikana. Raskaus tai sen mahdollisuus saattaa vaikuttaa myös nuoren erikoislääkärin työllistymiseen. Perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken on osoittautunut ongelmalliseksi. On myös syytä kiinnittää huomiota muiden kuin perinteisen perhemallin vanhempien oikeuteen perhevapaisiin.

Erikoistumiskoulutukseen kuuluu työskentelyä useassa terveydenhuollon toimipisteessä ja määräyskirjat tehdään usein pätkissä lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Lisäksi erikoistuminen sijoittuu usein elämänvaiheeseen, jolloin perheen perustaminen on ajankohtaista.

Syrjintä perhevapaiden ja raskauden vuoksi on laissa kiellettyä. Siitä huolimatta on edelleen yleistä, että tieto raskaudesta vaikuttaa työsuhteeseen tai sen jatkumiseen. Se voi myös vaikuttaa koulutuksiin pääsemiseen, eli valintaan, kuka klinikasta lähetetään esimerkiksi ulkomaiseen koulutukseen. Myös Lääkäriliiton juristeille tulee kyselyitä aiheeseen liittyen muutamia kertoja kuukaudessa. Todennäköisempää kuitenkin on, että suurin osa tapauksista jää tulematta Lääkäriliiton tietoon, eikä niihin ymmärretä tai uskalleta hakea apua tai puuttua.

Lääkärimäärän kasvaessa opiskelijamäärän kasvun myötä, on entistä suurempi riski, että raskaana oleva tai perhevapaille jäävä henkilö kokee epäoikeudenmukaista ja syrjivää kohtelua työsopimukseensa liittyen.

Tulemme nostamaan aiheen esille Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja esitämme selvityksen tekoa asiasta. Ryhdymme sen perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin. Nuorten Lääkärien Yhdistyksen valtuuskunnan mielestä perhevapaiden vuoksi kenenkään ei tulisi hyväksyä syrjivää kohtelua lääkärinä, esimiehenä tai luottamusmiehenä toimiessaan.

 

Vihdissä 19.11.2017

Lisätietoja:
Iiro Karhiaho
hallituksen puheenjohtaja
iiro.karhiaho@nly.fi